Olen aika avoimesti näyttänyt meidän Mytten sormiruokailu sessioita somessa. Onhan hänen ruokainto nyt vaan jotain niin ihanaa. Esikoisen kanssa kaikki ruokailuun liittyvät jutut stressasivat minua ihan hirveästi. Keskosille aloitetaan soseet jo 3 kuukauden iässä, joka on melkoinen työmaa, ja painoa tarkkaillaan koko ajan. Ainahan siinä oli pienimuotoinen huoli päällä, että syökö nyt varmasti tarpeeksi ja musertunut olo jos ruoka ei kelvannut. Kaikki on mennyt paljon helpommin Mytten kanssa, ja olen ilolla seurannut miten hän innokkaasti lappaa ruokaa suuhun, tai suoraan sanoen ui ruuan läpi.
Itse sanoisin, että kaikki on mennyt tosi helposti ja mukavasti. Mytte on alusta saakka ollut erittäin kiinnostunut ruuasta ja on mulkoillut isiä vihaisesti, jos ruoka isin lautasella ei ole sama kuin omalla tarjottimella. Sormiruokailu on helpottanut meidän arkea ihan hirveästi siinä mielessä, että Mytte voi olla mukana keittiössä tekemässä ruokaa ja pysyy tyytyväisenä kunhan omalla tarjottimella on jotain naposteltavaa. Saamme myös kaikki syödä samaan aikaan, koska Mytte lappaa itse ruokaa suuhun. Suurin osa kyllä päätyy lattialle, mutta intoa ainakin löytyy! Ruokailun lopussa annetaan yleensä soseita ja sitten vielä maitoa. Mytte kyllä ilmaisee heti, kun hermot menee ja on sosepurkin aika.
Kuten sanoin, kaikki on mennyt erittäin mallikkaasti. Minun mielestäni. Valitettavasti kaikki eivät ole olleet ihan samaa mieltä ja ollaan saatu jonkun verran kritiikkiä. Varsinkin lapsettomat ovat kauhistelleet sotkujen määrää, mutta ollaan myös saatu jonkun verran noottia, että ruokailu ei pitäisi olla näin sotkuista. En oikein tiedä, mitä minun pitäisi sanoa tähän. Pahoittelen että meidän seitsemänkuinen vauva ei vielä ole oppinut pöytätapoja, varsinkin jos tämä nyt aiheuttaa ahdistusta ihmisille, mutta meitä sotkut eivät häiritse. Siivoamiseen menee oikeasti korkeintaan kymmenen minuuttia. Pahimmat lattialta rikkalapiolla, nopea pörähdys höyrymopilla, tarjotin irtin, syöttötuoli pyyhitään rätillä ja se on siinä.
Yleensä kaikki vaatteet menevät suoraan pesuun, mutta niinhän se nyt tuppaa olemaan vauvojen kanssa. Ei se pikkuvauvojen puklaaminenkaan ihan siistiä hommaa ole, vaan silloinkin pesukone pyörii taukoamatta. Tähän saakka kaikki tahrat ovat irronneet sappisaippualla, joten eihän ne vaatteet nyt pilalle mene. Käytämme ruokalappua, mutta eihän nekään kaikelta suojaa (välillä ruokaa on hiuksissa, korvissa ja jopa sukissa) ja muutaman kerran äiti on ollut vähän liian innokas pesemään pyykkiä ja kaikki ruokalaput pyörivät pesukoneessa. Itse kuitenkin väittäisin, että lapsi ei mene rikki vaikka ruokailu olisi aika sotkuista.
Ymmärrän tietysti, että kaikki eivät jaksa tällaista sotkua. Silloin sosepurkki ja lusikalla syöttäminen on helpompi vaihtoehto. En halua sanoa parempi, koska sormiruokailussa on paljon hyötyjä. Lapsi saa olla mukana ruokapöydässä, mikä on meille tosi tärkeä ja kiva juttu. Ollaan aina häärätty keittiössä yhdessä ja ruokapöydässä vaihdellaan päivän kuulumisia. Lisäksi motoriikka kehittyy, lapsi innostuu ruuasta (katsokaa nyt Mytteä :D) ja lapselle tarjotaan samaa ruokaa mitä loput perheestä syö. Soveltaen tietysti, mutta itse kokkaaminen menee kuitenkin ”siinä samalla”. Lapsi saa kosketella erilaisia ruokia ja tutkia niitä, sekä itse päättää mitä suuhunsa pistää ja miten paljon.
Toivon oikeasti, että kukaan ei jätä sormiruokailua kokeilematta pelkästään sen takia, että olen esitellyt Mytten ruokahetkiä ja sotkuja. Irrotettava tarjotin helpottaa ja syöttiksen alle voi heittää toimistotuolille tarkoitetun muovisuojan. Näitä saa edullisesti esimerkiksi Ikeasta. Viledan höyrymopille haluan myös antaa vahvan suosituksen, sekä sinin rikkalapiolle. Sotkut näyttävät pahimmalta kuin mitä ne oikeasti ovat. Näissä asioissa ei myöskään tarvitse olla ehdoton. Lapselle voi tarjota esimerkiksi höyrytettyjä vihanneksia sillä aikaa kun itse syö, ja sitten annetaan soseita. Kaikki lapset eivät ilmeisesti sotke yhtä paljon kuin meidän Mytte, joten kokeilkaa ihmeessä!
Mites teillä, sormiruokailetteko? Syntyykö paljon sotkua? 😄
Kommentit (23)
Kaikki vauvat syövät aluksi sormilla, mutta itse olen antanut kyllä aina lusikan mukaan vaikka ei aluksi käytä sitä vaa lappaa ruokaa sormin. Pikkuhiljaa tulee lusikka ruokailuun mukaan kun vaan antaa sen mukaan vaikka vaan leikkisi sillä, loppujen lopuksi on tarkoitus kuitenkin syödä ruokailuvälineillä ja meillä kaikki neljä osannut jo 1v synttäreihin syödä kaiken ruuan itse lusikalla
Todellakin sormiruokaillaan. Ei joka päivä mutta paljon. Saa itsekin syödä rauhassa kun lapsi syö siinä itse. Ja kun antaa vähän kerrallaan niin ei sitä sotkuakaan ihan hirveästi synny. Meillä tosin kaksi koiraa jotka syömisen jälkeen saavat luvan tulla sotkut siivoamaan. Jonkin verran vanhempien ihmisten suunnalta tästä on tullut ihmettelyä mutta ei nyt suoranaista tyrmäystä. Ajat muuttuu, tavat muuttuu.
Ihan pelkästään se, että altistat lapsesi hengenvaaralle, hirvittää minua.
Siis miten sormiruokailu altistaa hengenvaaralle???
Jos tietää mitä tekee niin sormiruokailu ei todellakaan ole hengenvaarallista.
Nyt on pakko kysyä, että millä tavalla? 🤔
Ihania lapsia :D:D
https://suninidea.blogspot.com/
Meillä oli kuopuksella sellainen Ikean ruokailutakki, siis siinä in takana vain tarra jolla kiinnitys… ikäänkuin sadetakki 😝 helppo pyyhkiä ym ja paidat pysyi puhtaana!
Ihana Mytte pieni sormiruokailija😍 Meillä oli lapsille sellaiset hihalliset ruokailuessut (Prismasta) niin suojasivat vielä paremmin. Ei mennyt ihan aina paita pesuun. 😅
Ihmeellisiä kommentteja olette saaneet. Todella hyvältä näyttää teidän meininki!
Meillä ihan pelkkä soseiden syönti on saman näköistä hommaa kun sormiruokailu eli ei niitä lapsia kyllä ihan pienenä saa siivottomasti syötettyä ja ikää likalla melkein 8kk. Mun mielestä on ollut helpompi jopa siivota sormiruokailun antimet kun soseet
Olen Mäkin ”kauhistunut” tosta sotkusta, en siedä nähdä tollasta, vaikka talon ei meillä tarvi muuten tiptop ollakaan😄
Ja esimerkiks toi vaatteidenkin sotku, joo pesukone keksitty, mutta miksi ei ruokalappu tai paitaa pois jos noin paljon sotkee.
”Kauhistelen” vaikka kahden pienen lapsen äiti olenkin.. 🙂
Oli pakko tulla kommentoimaan, kun esikoinen on vielä vatsassa ja jo tällä viikolla kuulin arvostelua sormiruokailusta! Aijotaan varmaan tehdä tätä samaa sitten kun on sen aika – en näe tässä mitään ongelmaa kun oma keittöhän tässä sotketaan eikä muiden.
Me aloitettiin kiinteät 6kk iässä sormiruokaillen ja voi vitsi miten kivaa tämä on. Ruuat tulee samalla kuin itselle ja omalle lautaselle eksyy entistä enemmän kasviksia kun pitäähän vauvalle maistattaa vaikka ja mitä! Meillä sotku on kohtuullista tai sitten tämä on ihan omasta ajattelusta kiinni.. 😅 Omasta mielestäni tämä on ihan parasta! Ja räpätessä saa roiskua. Ajattelen, että sama aika joka nyt menee siivoamiseen, menisi soseiden syöttämiseen. Ja mitä se muille kuuluu tuleeko sotkua vai ei. 🤷🏼♀️
Meillä 8 kk sormiruokailija ☺️ Tuleehan sitä sotkua esim marjoista, tomaatista, banaanista tai jostain löysemmästä ruoasta mutta aika sotkutonta kun syö esim uunissa tehtyä kanaa, kurkkutikkuja, muroja, uunivihanneksia… Pari x päivässä syö hedelmäsosetta mutta sitäkin itse sen imukorkin kanssa. On hienosti oppinut imemään ja meneekin melkeen koko pussi kerralla. Helpottaa tosiaan kun ei tarvitse yhtä syöttää. Eikä toi tyttö lusikalle suuta edes avaa, sama ollut vanhempien lasten kanssa.
Ei ehkä kannata hankkia lasta jos ei siedä pientä sotkua. 😀 sitä sotkua kyllä riittää vauva ajan jälkeenkin.
Meillä sormiruokaili molemmat lapset ( nyt 1v7kk ja 3v ) ja varsinkin vauva+ taaperokombinaatiolla se oli ihan pelastus. Mulla ei mm koskaan ole ollut sitä ongelmaa, etten saisi itse syödä tai ruoka olis kylmää 😀 sotku oli ihan tuota samaa luokkaa mitä teillä, mutta äkkiähän sen siivoaa. Molemmat lapset saaneet päiväkodissakin paljon kehuja siitä, että ovat tosi nuorena oppineet syömään itse ( 1v jälkeen ei oo kyllä tarvinnut junnulle laittaa puuro lusikkaakaan suuhun, hän hoitaa ite) sekä lusikalla että haarukalla, ja nopeasti hyvin karkeaakin ruokaa, mistä kiitän kyllä ihan täysin sormiruokailua!
Komppaan (: Meidän 2,5v on sormiruokaillut hyvin pienestä asti ja 1-vuotiaana päivähoidon aloittaessaan hämmästytti hoitajat kun oli lapioinut lautasen tyhjäksi ennen kuin hoitaja oli ehtinyt viereen syöttämispuuhiin 😀 Samoin nyt 1kk ikäinen pikkuveli saa sormiruokailla heti kun valmiudet täyttyvät, paljon helpompi mun mielestä kun lapsi puuhastelee itse ruoan kanssa ja vanhemmatkin saavat syödä rauhassa.
Meillä sormiruokaillaan ja sotkua on! Ihan yhtä sotkuista ja hohhoijaa taas (!!!!!) siellä on joku tietäjä taas ollut asialla kertomassa, ettei saa olla noin sotkuista 🤦🏻 Kun nimenomaan kuuluu olla, hän on vauva, uusi täällä, opiskelija! Ihana Muttei ja te, hyvin vedätte!
Mun kummityttö, 10kuukautta on myös hyvin sotkuinen sormiruokaillessa 😀 tämän takia hän istuu usein ruokapöydässä vaan vaippa ja ruokalappu päällään 🙂 huvittavinta on aina seurailla miten pieni osa päätyy omaan suuhun kun ruokaa pakko heittää lattialle myös parhaalle kaverille, minni-koiralle <3
Sormiruokailua kokoajan lisätään! Sotkua tulee varsinkin sellaisista ruuista jotka ei pysy kädessä:D niitä on sitten sukassa, tuolissa, lattialla…jne.
Syötön soseita suht paljon ja välillä annan itse lusikalla kokeilla (toisinsanoen puree sitä) reissussa helpompi antaa itse sose.
Meidän poika vähän nuorempi ja myös osaa vaatia ruuan samantien sekä ei kyllä kato tyhjää lautasta edessään:D
Neljättä lasta odotan ja edellisillä vauvoilla ihan samanlaista sotkua, paitsi että mä en edes jaksanut yrittää käyttää ruokalappua. Puurot syötin ainakin alkuun, mutta muuten sai soseidenkin kanssa oman lusikan käteen. Sujuvasti sitten jo 1v syöty lusikalla. Tosin sotkua siitäkin tulee. Aika paljon siis sai samaa ruokaa heti alusta ilman suolaa haarukalla muussattuna kuin muu perhe, jos ei somiruuaksi sopivaa sinä päivänä tarjolla. Ja sotkee ne soseetkin, meillä ainakin sormet meni heti lusikan perään suuhun ja sieltä kädet hiuksiin yms.
Ihana Mytte! Kannatan itse sormiruokailua vahvasti, se lapsen into on ihanaa ja toki sen positiiviset vaikutukset mm. motoriseen kehitykseen ja ruokasuhteeseen liittyen ovat suuret. Mun mielestä Mytte ei oo erityisen sotkeva, toki se voi vaikuttaa, että meillä on ollut yhtä innokas ja kokonaisvaltainen ruokailija täällä. 😁
Meillä sormiruokaillaan (ja syötetään), mutta vauvaon itse asiassa yllättävän siisti syöjä. Ilmeisesti ihan vain siksi, että on niin nälkäinen aina ja suurin osa ruuasta tuntuu päätyvän vatsaan asti. Soseita tms. hän ei ole syönyt itse, joten se tietysti vähentää sotkun määrää. Mutta saa sitä sotkua aikaiseksi muillakin ruuilla, mutta jos ne ovat hyviä, niin ne päätyvät vatsaan lattian sijaan.
Meillä syödään soseita ja sen lisäksi sormiruokaillaan, yleensä ”jälkkäriksi” tai sitten silloin kun muu perhe syö. Tämä koettu meillä hyväksi ja kukanen tehkööt miten haluaa ja parhaaksi näkee 😊. Ite en ehkä myöskään jaksais tuollasta sotkua joka ruualla, mutta jos te jaksatte, niin mitä ihmettä se muille kuuluu 🤔