desire nymark - Banneri

Viime postauksessa lupasin kertoa teille, millaisia arjen pieniä ympäristötekoja me teemme. Emme missään nimessä ole se kaikista ekologisin perhe, mutta ollaan koko ajan menossa parempaan suuntaan. Tavoitteena on opettaa meidän lapsille, että tietyt ympäristöteot kuuluvat meidän normi arkeen, siinä toivossa että annamme heille hyvän esimerkin. Haluamme myös, että lapsemme viihtyy luonnossa ja ennen kaikkea oppii arvostamaan meidän kaunista luontoa ja kaikkea mitä se pitää sisällään.

Kierrättäminen

Tämä nyt on sellainen ihan basic juttu, mutta yritämme tehdä tästä muuten ehkä vähän tylsästä asiasta mahdollisimman hauskan ja mielenkiintoisen. Meidän ”kierrätyskeskus” on osana meidän sisustusta, keskellä keittiötä. Sinne menee paperi, kartonki, pahvi, metalli, lasi ja muovi, jotka sitten kiikutamme kierrätyspisteeseen. Tämän lisäksi meillä on oma komposti, mihin viedään biojäte. Annamme myös lasten kierrättää asioita, joka tietysti on heidän mielestä tosi mielenkiintoista. Tässä työnjako nyt lähinnä on se, että minä valvon, Belle kierrättää ja Mytte seuraa tarkkana ku haukka.

Liian pieneksi jääneet vaatteet säästämme joko tulevia Bellejä ja Myttejä varten, tai sitten lahjoitamme niitä eteenpäin. Vaikka itse metsästän vaatteita ja muuta tarpeellista kirppareilta, en ole jaksanut myydä mitään eteenpäin. Koen itse että lahjoittaminen on helpompaa, ja sillä tavalla tavara menee niitä tarvitseville. Lahjoittamisessa on kuitenkin tärkeää, että tavara on hyväkuntoinen. Mitään rikkinäisiä rääsyjä ei kannata lahjoittaa eteenpäin. Esimerkiksi vanhoja lakanoita tai paitoja voi uusiokäyttää siivousrätteinä. Varsinkin ikkunanpesussa vanha lakanapala on oikein mainio.

Kasvisruoka ja ruokahävikki

Olemme lisänneet kasvisruuan osuutta meidän ruokavaliossa. Olimme aika hukassa alussa, mutta ollaan kokeiltu erilaisia reseptejä ja vaikka miehellä nyt oli kaiken maailman ennakkoluuloja ”pupuruuasta”, olemme kaikki todenneet että kasvisruoka on just jees. Ostamme paljon sesonkituotteita, eli tällä hetkellä syömme paljon kaalia. Oli aika mullistavaa huomata, että esimerkiksi raastettu kyssäkaali on erittäin maukas vaihtoehto korvaamaan sitä perus kurkkutomaatti-salaatti yhdistelmää. Yritämme vähentää ruokahävikkiä, ja tässä ollaan onnistuttu tosi hyvin. Menulla on välillä ”keittiölattian erikoinen” tai ”kaappisiivous”, ja onhan meidän yhdistelmät kieltämättä vähän erikoisia välillä, mutta tällä tavalla vältämme turhaa ruokahävikkiä.

Pakastaminen on tietysti myös näppärä tapa välttää turhaa hävikkiä. Tämän lisäksi meidän pakkasesta löytyy aina itsepoimittuja marjoja ja sieniä. Marjojen ja sienien pominta on muutenkin tosi kiva koko perheen aktiviteetti. Belle on jo ahkerasti mukana poimimassa, Mytte taas roikkuu tyytyväisenä kantorepussa. Onhan se nyt vaan niin, että ruoka maistuu paremmalta itsepoimittuna.

Emme matkustele

En ole istunut lentokoneessa moneen moneen vuoteen, eikä minulla ole ollut ”matkakuumettakaan”. Suomen luonto on äärettömän kaunis, joten kotimaan matkailu on enemmän meidän juttu. Varsinkin nyt, kun lapset ovat vielä pieniä. Tässä vaiheessa meidän muksut eivät halua Balille, vaan metsäretkelle. Tämän lisäksi minulla on kotitoimisto ja vältämme muutenkin turhaa liikkumista autolla. Käymme esimerkiksi kaupassa kerran viikossa.


Muita pieniä asioita huomista varten

Vaihdoimme hehkulamput led-lamppuihin. Pesen aina pyykit ja astiat täydellä koneella, vajaan koneen sijaan tiskaan nopeasti käsin, jos nyt esimerkiksi kaikki paistinpannut ovat likaisia (kyllä, näin on sattunut, en ymmärrä miten). Huuhteluaineen sijaan käytän etikkaa, joka muutenkin on parempi vaihtoehto herkkäihoisille. Pyrin välttämään pikamuotia ja jos olemme jotain vailla, metsästän ensin kirppareilla. Suurin osa lasten vaatteista ovat käytettyjä, itselleni ostan harvoin jotain uutta. Suurin osa meidän sisustuksesta on joko kirpparilöytöjä tai mummolan vintiltä bongattuja helmiä.


Siivouksessa olen myös yrittänyt vähintää kemikaalien käyttöä, varsinkin nyt kun Mytte ryömii pitkin lattioita ja koskee ihan kaikkeen. Höyrymoppia olen jo aikaisemmin hehkuttanut teille, mutta niihin paikkoihin, missä höyrymoppi ei riitä, käytän etikkaa, sitruunahappoa ja ruokasoodaa. Näillä kolmella pääsee jo pitkälle! Äitiys ei ehkä ole se kaikista ekologisin asia, mutta nykyään ajattelen omaa kulutusta ja omia valintoja enemmän. Meillä on vielä paljon parantavaa tällä saralla, mutta kuten Libero, haluamme mennä kohti parempaa huomista.

Liberollakin on projekti huomista varten

Libero tekee nyt kovaa duunia parempaa huomista varten. Libero käyttää 100 % uusiutuvaa sähköä tehtaillaan, ja yli 50 % vaippapakkauksien materiaaleista on uusiutuvaa materiaalia. Libero on asettanut itsellensä tiukat ilmastotavoitteet. Tarkoituksena on vähentää kasvihuonekaasupäästöjä Pariisin sopimuksen mukaisesti. Libero on jo nyt vähentänyt hiilijalanjälkeään 16 % housuvaippojen osalta ja 25 % teippivaippojen osalta vuodesta 2008 (Perustuu Essityn suorittamaan ja Ruotsin ympäristökeskuksen todentamaan elinkaarianalyysiin 2017). Lisää projektista voitte lukea TÄÄLLÄ.

Kommentit (1)

Meidän perheen hiilijalanjälki pieneni kertaheitolla, kun muutimme reilusti pienempään asuntoon.
Siivouskemikaalien lisäksi ollaan siirrytty pikkuhiljaa myös kylpuhuoneesse luontoystävällisempiin vaihtoehtoihin. Perinteinen shamppoopullo ei enää korista suihkuhyllyä, vaan sieltä löytyy esim. palashamppoo ja Mainebase.

Kasvisruokavinkkini teille on suomalaisen ruokaperinteen klassikot, kuten vaikka itse paistetut pinaattiletut. Sellaiset, jotka ovat kasvisruokaa ihan huomaamattaan.
Myös kertakäyttöisten, yksittäispakattujen, välipalojen vaihtaminen itse tehtyihin Ja perästäviin pulloihin pakattuihin smoothieihin tai vaikka luonon itse pakkaamaan omenaan tai banaaniin vähentää jätteen määrää pitkän päälle todella paljon.

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X