Mitä tapahtuu, kun tällainen kysymys pärähtää vauvaryhmään? No, koko ryhmä muuttuu hyökkäysareenaksi. Taustalla soi nälkäpelin tunnari, lasket 3..2…1 JA PAM! Sota on alkanut. Yksi jankkaa, miten sen kahvin voi juoda vauva sylissä, nukkuu kun lapset nukkuvat, suihkuun voi ottaa vauvan mukaan ja kusella voi käydä ovi auki. Keskusteluun ilmestyy muutama linkki, miten kahvia ei ikinä saisi juoda vauva sylissä. Loput äidit kertovat, miten eivät todellakaan saaneet kahvin juotua lämpimänä vauvavuotena, koska vauva ei tämän sallinut.
Tavallaan ymmärrän. Meillä ihmisillä on tapana luistaa tähän tuttuun ”kyllä minä vaan jaksan ja hoidan, enkä valita”. Oletetaan, että koska minä pystyn ja kykenen, se on vaan halusta ja asenteesta kiinni. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että yleensä ne kaikista väsyneimmät äidit nimenomaan huutavat tällaisia asioita muille. Itsekin kyseenalaistin, miksi kaikki valittavat väsymystään, samalla kun minä kyllä vaan jaksan, vaikka on keskonen, töitä sekä kotitöitä ja pärjäsin ilman sitä toista vanhempaa. Manasin miten ”teillä on sentään neljä kättä siellä, mulla on vaan kaksi täällä”. Hyvinhän minä pärjäsinkin, kunnes ne kaksi ekstrakättä ilmestyivät, eikä enää tarvinnut hoitaa kaikkea yksin. Andreas hoiti iltapuuhat sekä yöhulinat, ja ”antoi minulle luvan nukkua”. Kaksi kuukautta putkeen nukuin sellaisia 10-12 tuntisia yöunia, ja välillä jopa päikkärit päälle. Olin ilmeisesti ollut ”vähän väsynyt”, eli toisin sanoen uupunut.
Miksi suuri osa äideistä loukkaantuivat tästä kysymyksestä? Somen tapaanhan kuuluu tällainen ”ei millään pahalla, mutta”. Tässäkin tapauksessa voisi ajatella, että ehkäpä AP vaan oli utelias, ja miten kaikesta ei tarvitse vetää herneitä sieraimiin. Jokainen meistä ymmärtää varmaan, että äiti, joka on valvonut vauvan kanssa kuukausitolkulla, ei halua kuulla miten uni, lämmin ruoka ja suihkussa käyminen on ”asenteesta kiinni”. Äitejä vähätellään muutenkin, joten ymmärrän miten se menee tunteisiin, kun toinen kyseenalaistaa miten et muka kerkeä sitä ja tätä, tai vähättelee sun väsymystä. Itsekin olen aika tulisella asenteella liikkeellä joka kerta, kun kuulen jonkun sanovan miten äidit ovat ”VAAN kotona”. Varsinkin niinä päivinä, kun meidän koti muistuttaa Jurrasic Parkia, siis sen jälkeen kun ne dinot pakenee ja koko saari tuhoutuu ja niin edelleen, kyllä te tiedätte.
Minä pystyn, joten miksi sinä et muka kykene
Näköjään se oikeasti tulee yllätyksenä, että vauvat ovat erilaisia. En haluaisi sanoa, että vauva on ”helppo”, koska kyllä jopa se tyytyväinen ja hyvin nukkuva vauva vaatii aika paljon. Äitiydessä on aina haasteita, mutta jotkut vauvat ovat tyytyväisempiä ja toiset haastavampia. Jotkut vauvat haluavat olla sylissä koko ajan. Siis IHAN KOKO AJAN, eikä heille kelpaa vaunut, sitteri, leikkimatto tai edes kantoliina. Jotkut vauvat taas nukkuvat hyvin, mutta heille on ohjelmoitu kyky herätä joka kerta, kun jääkaapin ovi avautuu, tai kahvinkeitin käynnistyy, tai mikro piippaa. Myttellä on tällainen kyky, joten myönnän, että en edes yritä syödä tai juoda kahvia, silloin kun neiti nukkuu päikkäreitä. Mielummin annan hänen nukkua, ja hoidan jotain muuta sillä aikaa.
Pikkusiskollani oli koliikki, ja voin kertoa että se ei ollut mikään helppo vaihe. Näin miten minun muuten niin energinen äiti muuttui zombieksi. Nainen, joka muuten hörppää pannullisen kahvia päivässä, ei edes jaksanut nostaa kahvikuppia, vaikka vein hänelle kupin suoraan nenän eteen. Eli kyllä, hänelläkin olisi ollut mahdollisuus juoda kahvia ja käydä suihkussa, mutta voimavarat eivät riittäneet tähän. Hän jäi sohvannurkkaan istumaan apaattisena, miettien milloin tämäkin vaihe oikein menee ohi ja kyllä, hän olisi räjähtänyt jos joku olisi kyseenalaistanut, miksi ei muka kerkeä tehdä sitä ja tätä. Nuku silloin kun lapsi nukkuu on teoriassa hyvä neuvo, mutta vaikeasti toteutettavissa. Varsinkin jos vauva nukkuu 20 minuutin pätkissä, tai jos perheessä on muitakin lapsia. Jokaisen arki on myös erilainen. Joillakin rauhallisempi, toisilla hektisempi. Vauvavuoden sujuvuuteen vaikuttaa noin miljoona asia, joten toisen tilannetta ei todellakaan voi verrata omaan tilanteeseen.
Minä elin myös sellaisessa harhaluulossa, että ne niksit ja poppakonstit jotka toimi esikoiselle, toimisi kuopuksen kanssa. HAHA! Olin aika naiivi. Nyt jälkeenpäin naurattaa, kun ohjeistin Andia ottamaan Mytteä mukaan suihkuun. ”Isket vaan lattialle istumaan ja heität leluja nenän eteen, niin minäkin tein Bellen kanssa”. Juu, niinhän minä tein ja oli ihan toimiva kikka, mutta Bellehän ei ryöminyt suihkuun, kuten tämä pienempi tekee. Belle viihtyi koliikkikeinussa, Mytte taas ei, mutta suostui roikkumaan kantoliinassa. Belle siirtyi heti omaan pinnikseen ja nukahti siihen kiltisti, Mytte nukkuu perhepedissä ja nukahtaa pelkästään, jos saa olla kainalossa. Belle oli rauhallinen ja varovainen, Mytte taas erittäin utelias rämäpää. Eli ne niksit, jotka olisin tuputtanut muille neljä vuotta sitten, eivät edes toimi mun omalle lapselle tänään.
Ihminen myös priorisoi erilaisia asioita. No pitääkö kodin oikeasti olla niin saakelin tiptop? Ei välttämättä, mutta jotkut eivät pysty rentoutumaan sotkun keskellä. Silloin se saakelin sotku oikeasti syö energiaa ja vkäyrä nousee. Jotkut sietävät itkua, toiset taas hermostuvat heti. Meissä kaikissa on kuitenkin yksi samanlainen piirre: haluamme tehdä parhaamme. Haluaisimme olla täydellisiä äitejä meidän muksuille. Välillä kyseenalaistamme itseämme, ja epäilemme että ”emme riitä” tai että ”emme tee tarpeeksi”. Äitiyteen liittyy aina tietynlainen epävarmuus, ja sen takia aihe on arka. Välillä tarvitsemme vertaistukea, ja välillä haluamme vaan avautua. Silloin emme halua, että kanalauma hyökkää meidän päälle.
Kommentit (11)
Nykyisin lapset tehdään 10-16 vuotta liian myöhään. ihminen jaksaa mitä vain jonnekkin 25-28 vuotiaaksi. sitten alkaaa rapistuminen.
Tuntuu siltä, että pikkulapsiaikana äidit on usein kovia kiihkoilijoita ja haluaa tuputtaa herkästi mielipiteitään. Mutta sitten kun lapset vähän kasvaa niin ei ota asioita enää niin vakavasti, osaa rentoutua ja jopa ehkä vähän naurahtaa niille asioille mistä saattoi aiemmin verenpaine nousta. Kukin tyylillään. Parasta on kun tietää itse toimivansa oikein ja omaan tilanteeseensa sopivalla parhaalla mahdollisella tavalla.
Nyt täytyy sanoa, että jo ennen lasta taisin vahingossa opetella yhden hyvän tavan – kahvin juomisen kylmänä. Olen aina unohtanut kahvikuppini jonnekin ja juonut siitä, kun olen kupin nähnyt ja huomannut siellä edelleen olevan jotain. Nytkin jatkoin ulkoilun jälkeen saman kahvin juomista mikä jäi ennen ulkoilua kesken 😀
Mutta kahvi kuumana, yleensä vain isovanhemmilla kyläillessä, kun saan ulkoistaa hoidon heille hyvillä mielin.
Niin hyvä kirjoitus ja tämä on niin totta.
Mää koin yh arjen helpompana kun sitte ei ollu niskaan hengittäjänä sitä ”oot vaan kotona” ”etkö oo taaskaan tehny mitään” ”sun kuuluu tehä kaikki kotityöt sun muut kun mää käyn töissä” jne. Musta tuli armollisempi itseä kohtaan kun jäin yksin. En silti ymmärrä miks meidän äitien (ja joidenkin isien) pitäs koittaa olla jotain murtamattomia supersankareita, mutta jokainen tekee tavallaan♥️
Mulla sama.
On helpotus, kun voin ihan vaan itse tehdä ja ajatella.
On erilaisia hauskoja tilanteita joo. Mä jäin totaaliyksinhuoltajaksi kahdelle lapselle, 5 kk ja 2,5 v.
Mentiin saunaan kolmisteen. Lapsilla oli ehkä metrin levyinen puhallettava allas. Mä halusin kerrankin löylyyn. Lapset eivät.
Sitten seisoin saunassa, otin löylyjä ehkä 10 sekkaa kerrallaan ja tarkkailin saunanoven pienestä ikkunasta miten menee pesuhuoneen puolella. Jäi mieleen.
Mulla oli aluksi niin huono olo siitä kun koin että yhden lapsen yh:na ja myöhemmin totaaliyh:na koin itseni niin uupuneeksi, kun toisilla yh:illa taas on montakin lasta ja pärjäävät hyvin. Mutta sitten aloin antaa armollisuutta itselleni siitä että meitä on monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia lapsia ja tilanteita että toiset uupuu helpommin kuin toiset. Ei me kaikki olla samanlaisia.
Paras äiti on ”tarpeeksi hyvä äiti” ❤️ Yritetään olla huolehtimasta liikaa tai liian vähän
Joo nää vauvaryhmät on ihan best.
Pahimmat sodat on syttyneet kun ”minä juon illalla kaksi pulloa punkkua, se on mulle ihan normimäärä” ja toinen taas ”puree lapsen kynnet lyhyiksi”. Juttu voi olla ihan mitätön myös mutta jostain ne päällepäsmärit aina ratsastaa mestoille. Sen takia en uskalla tehdä mitään aloituksia ikinä 😄
Ja tuota tosiaan tapahtuu että no kyllä mä vaan jaksan, ne kommentit on naurettavia, kun aloittaja pyytää vertaistukea arkeen. Yksikin sanoi, että miten on ollut yllättävän rankkaa ja kysyi vinkkejä millä tavoin tottua siihen uuteen rytmittömään elämään. Niin yhden vastaus oli ”ei oo yhtään rankkaa, mulla kaksoset ja heidän ollessa 5vko jatkoin yrityksen pyörittämistä”. Ihan ok vastaus vaikka ei kyllä vastannut kysymykseen…
Osittain totta.
Esikoinen syntyi kun täytin 23v. Ja kakkonen heti perään. Neljännen lapsen syntyessä ikää oli minulla 33 vuotta. Ja kyllä huomasi kuinka valvominen oli työläämpää. Nyt kun kuopus on jo 15v niin ei kuuna päivän haluasi pikkulapsi aikaa. Nyt haluan nukkua yöt jotta jaksan töissä.