Parasta mitä olen teille antanut, on toisenne

Sisarusrakkaus on jotain niin kaunista. Samalla tietysti myös hermoja raastavaa, kun tapellaan milloin mistäkin, mutta pääosin kuitenkin ihanaa. Sanoisin, että kaksi ei mene siinä missä yksikin, mutta siirtymä kahden lapsen äidiksi meni yllättävän helposti. Nykyään en enää edes muista, millaista arki oli vaan yhden kanssa. Tosin olen aina etuajassa silloin kun liikun yhden lapsen kanssa. Kahden kanssa taas yleensä vähintään viisi minuuttia myöhässä. Eli lähtöselvitys hoituu nykyään hitaammin.


En oikein yhdy tähän ”OOTA VAAN sitkun niitä on kaksi!” manailuun. Varsinkin nyt, kun siirryimme taaperoikään sanoisin, että kahden kanssa pääse jopa helpommalla. Ainakin tietyissä asioissa. Yhden lapsen kanssa piti koko ajan olla se viihdyttäjä. Piti leikkiä, leikkiä, leikkiä. Sitten kun piti hoitaa kotitöitä, piti vaan jotenkin muuttaa siivoominen tai pyykkihuolto leikiksi. Nyt kun pieniä on kaksi, he viihdyttävät toisensa. Nykyään en enää ole viihdyttäjä, vaan erätuomari. Sanoisinkin kuitenkin, että meidän murupullat pääsääntöisesti leikkivät kiltisti yhdessä. Mytte nyt vaan aina välillä innostuu tuhoamaan Bellen juttuja, ja silloin isosisko suuttuu.


Belle astui heti tosi hienosti sisään isosiskon rooliin. Näillä kahdella klikkasi heti. Olin varautunut hirveään mustasukkaisuus draamaan, mutta ei. Kaikki sujui yllättävän hyvin. Välillä Bellen hoivavietti menee vähän yli ja välillä pöllitään Mytten tavaroita omiin vauvaleikkeihin, mutta onhan näissäkin jutuissa tietyllä tavalla jotain söpöäkin. Kovasti odotellaan että pikkusisko oppisi juokasemaan ja puhumaan, välillä jopa vähän liian malttamattomasti. Belle odottaa myös kovasti että saisimme ”lisää Myttejä”, eli hän näkee selkeästi pikkusiskoa positiivisena asiana, vaikka nämä kaksi nyt välillä riitelee. Mytten rakkaudenosotukset kun välillä ovat luokkaa revitään hiuksista ja läpsitään.


Kovasti olen yrittänyt pitää kiinni kahdenkeskeisestä ajasta Bellen kanssa, mutta häntä ei hirveästi kiinnosta. Oli kyse sitten kylpypäivästä, ulkoilusta tai mummolasta, hän haluaa aina Mytten mukaan. Isäviikonlopun jälkeen juostaan aina suoraan Mytten luokse halaamaan ja pusuttelemaan, eli ikävä on kova. Tämä menee myös toisinpäin, Mytte haahuilee ympäri taloa silloin kun Belle on poissa. Päiväkodin pihassa nämä kaksi kiljuu riemusta kun näkevät toisensa. Nämä ovat siis niin paita ja perse, että jopa pöiväkotipäivinä kerkee iskeä ikävä, vaikka Belle ei nyt montaa tuntia poissa ole.

Tässä muuten totesin myös, että annettiin meidän lapsille just oikeat nimet. Belle on sellainen hoivaava ja herkkä, joka aina miettii muita ja näkee kaikissa jotain hyvää. Mytte taas on räväkämpi, kuten Alice. Hän ei halua naimisiin, vaan ottaa ohjat isän yrityksestä ja lähtee merelle seilaamaan. Häntä ei paljon hetkauta, vaikka hän putoaa kaninkoloon ja mekko menee rikki. Ihania pieniä prinsessoja he molemmat ovat.

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä