desire nymark - Banneri

Kilpirauhanen meni tilttiin vähän päälle kuukausi sitten, enkä ikinä olisi uskonut että tämä pieni perkele voi sekottaa kehon tällaisessa mittakaavassa. Oikeastaan en tiennyt koko kilpparista ja sen tehtävistä ennen tätä mun liikatoimintaa, joka sekotti kehon ihan totaalisesti. Syke nousi, hikoilin ku pieni sika ja keho kävi ylikierroksilla. Tilanne saatiin onneksi menemään parempaan suuntaan nopeasti, ja kahdessa viikossa t4v oli laskenut 46 -> 17. Eli tämä mun t4v on jo kerran ollut viitearvoissa. Muut arvot olivat vielä reippaasti viitearvojen ulkopuolella, ja kantaan on kirjoitettu ”sopii basedowin tautiin”. Sen enempää en asioista tiedä, koska olen menossa endokrinologille vasta 19.5.

Päälle iski sitten kaikki vajaatoiminnan oireet ja tällä hetkellä voisin nukkua vuorokauden ympäri. Olo on tosi voimaton, heikottaa ja huippaa. Huimaus on sitä luokkaa, että en enää uskalla ajaa autoa. Tyrazoli annosta laskettiin, mutta enpä ole huomannut mitään muutosta kehossa vielä. Kävin jo uudestaan labrassa, ja nyt tuo t4v on vajaatoiminnan puolella. T3v taas on viitearvojen sisällä, ja tsh nousee hitaasti (ennen 0.01 nyt 0.08). Oireet muistuttavat myös anemiaa, ja sitä ferritiiniähän en saa mitattua julkisella puolella, kun ”hemoglobiini on niin hyvä!”. Joten kävin nyt sitten itse yksityisellä mittaamassa varmuuden vuoksi.

Onhan meidän arki muuttunut ihan hirveästi kilppariongelmien takia. Olen sellainen väsynyt tiskirätti, joka ei oikein jaksa tehdä mitään ylimääräistä. Andreas on onneksi pitänyt lyhyempiä päiviä, joten selviämme kyllä meidän arjesta ihan hyvin, mutta meinaan tulla hulluksi tästä voimattomuudesta. Jostain syystä mun kädet ovat jääkylmät koko ajan, joten Mytte ei hirveästi nauti mun hellyydenosoituksista enää. Belle on onneksi jo niin iso tyttö, että ymmärtää miksi olen väsynyt, mutta kyllä häntäkin ärsyttää, kun käyn puoliteholla. Noilla pienillä kun kuitenkin riittää energiaa loputtomiin ja koko ajan haluaisi tehdä ja mennä. Ollaan askarreltu aika paljon, mutta eihän sekään ole kivaa viikosta toiseen.

”Äiti olet yhtä jäässä ku Elsa”

Tuntuu aika hullulta käyttää talvivaatteita vaikka ulkona on +20, mutta minkäs teet, kun on niin saakelin kylmä koko ajan. Nykyään myös nukun hupparin ja collegehousujen kanssa. Belle totesi nauraen, että olen ”yhtä jäässä ku Elsa frozenista ja yhtä väsynyt ku Aurora”. Olihan se melko hassu tapa kuvailla tilannetta, mutta ihan oikeassahan hän on! Saattaahan tässä myös olla sellainen tilanne, että matala ferritiini sekottaa pakkaa. Toi korkea hemoglobiini ei oikeastaan kerro mitään, koska viimeksi mun ferritiini oli 3, vaikka hemppa oli korkea. Eikä silloinkaan ollut apua mistään rautavalmisteista, vaikka kokeilin monta eri sorttia tupla annostuksella. Rautainfuusiosta oli sitten onneksi apua.

Täällä siis eletään tosi laiskoja päiviä ja todellakin mennään siitä mistä aita on matalin. Helppoja arkiruokia, pölypalloja nurkissa ja tanssimista legojen päällä. Silti kyllä koen, että meidän arki pyörii ihan mukavasti. Lähinnä vituttaa tämä karsea olo. Kovasti haluaisin päästä nauttimaan keväästä täysin rinnoin. Oishan tässä pihahommia, terassin sisustamista ja laajennusosan pohjatyöt listalla. Kaikki on vähän jäänyt. Onneksi tässä ei ole mikään hirveä hoppu, ja onneksi pääsen pian endokrinologille. Pikkaisen on hermot ollut kireenä, kun se kiireellinen lähete loppujen lopuksi tarkoitti seitsemän viikon odotusta, mutta yleensähän nämä kilppariongelmat eivät muutenkaan parane kovinkaan nopeasti, joten aikaisemmasta käynnistä olisi tuskin ollut mitään hyötyä kuitenkaan.

Andreas valmistelee meidän uutta donitsimallistoa ja suunnittelee kesälomaa. Tänään lapset ovat hääränneet terassilla ja nauttineet auringosta. Andreas kävi ostamassa sellaisen pienen uima-altaan, jonka otamme testiin huomenna. Että sellaista. Mitään kovin mielenkiintoista täällä ei siis ole tapahtunut, eikä myöskään mitään dramaattista. Olen vaan väsynyt.

Miten teillä menee? ♥️

Kommentit (7)

Moi, pakko kommentoida koska tämä on aika harvinaista ja osuu läheelle. Mulla todettu Basedowin tauti reilu 10 vuotta sitten. Alku oli hakemista lääkityksen kanssa ja otti päähän huolella käsittämättömän paska olo. Sain radioaktiivisen hoidon (=kapseli) ja sen jälkeen kippari surkastunut ja hoidetaan vajaatoiminnan puolella.Kyn saat tasapainoon niin kyl se siitä. Välillä on joutunut vuosien varrella hakemaan tasapainoa uudestaan lääkkeen kanssa mut pienen jumppaamisen kanssa aina löytyy. TSEMPPIÄ!

Tsemppiä! Itse olen taistellut kilppariongelmien kanssa about puolet elämästäni ja tuossa 8 v sitten löytyi oikeasti hyvä lääkäri ja sitä kautta vähitellen oikea lääkitys. Vajaatoiminta siis ongelmana kuten jokusella sukulaisella. Eikä sopiva lääkitys tarkoita sitä, että olo palautuisi normaaliksi, ehei. Gluteeniton ruokavalio on auttanut, siitä sain vinkin vertaisryhmässä ja oikeassa olivat. Lastenhankintaa ajatellen kilppariasioiden (ei pelkästään lukuarvojen) tulee olla kunnossa, koska yli- ja alitoiminta voi vaurioittaa lasta, esim vajaatoiminta voi aiheuttaa kehitysviivästymää ja oppimisvaikeuksia. Raskausaikana äidin kilpparihormonit vaikuttaa myös lapseen ennen kuin hönen oma kilpparinsa kehittyy.

Voi kamalaa. Kyllä sua nyt lyödään. Kilpirauhasvaivaisia on Suomessa abt 400-500000 ja sä jouduit tähän kastiin. Olisko huono karma?
💞💗💕 VOIMIA! 💚💓💝

Kiitos kovasti 🙂 💝

Mä sanoin sulle jo aiemmin, että älä hosu. Kilpirauhasen toiminnan saattaminen ns normaaliksi voi kestää, itselläni vuoden. Sitten välissä toinen lapsi, miehen kuolema, ja uusi liikatoiminta johon lääkkeeksi radiojodi, jonka seurauksena ikuinen vajaatoiminta eli Thyroxin-lääkitys.
Älä ruikuta siellä, dramaqueen.
Mulla oli miehen kuollessa kaksi alle 3-vuotiasta. Selviydyin kahdesta liikatoiminnasta vajaatoimintaiseksi, kun oli pakko. Ei turvaverkkoja.
Elämää tämä vain on. Nauti siitä että vaikka olosi on hirveä, niin sinua autetaan sairastamaan koko ajan. Ehkä tapahtuu taas jokin Porvoon synnärin tapainen ihme (kertaathan sen vielä ainakin yhden kerran, ole hyvä) ja pääsetkin jo ylihuomenna endolle! Toivoa kannattaa pitää aina yllä.
Nythän ehdottomasti kannattaa väsätä rusetteja ja kaikin tavoin näyttää, kuinka täältä pesee.ä, vaikka väsymys on massiivinen. Pääsee marttyriprinsessaksi ja tappaa itsensä liialla duunilla silloin kuin tietää että pitää levätä ja antaa perheen hoitaa hommat.
Muista, että liikatoiminta vaikuttaa sydämeen. Se voi tiltata. Vajaatoiminnassa taas käydään hitaalla kaikin tavoin, palellaan, väsytään ja pää on täynnä sumua.
Älä odota nopeaa ihmeparantumista.

Olen todella pahoillani kaikesta mitä sinulle on tapahtunut. Olisiko tähän mahdollista hakea keskusteluapua? Vastakkainasettelu ja terveysongelmien vertailu tuskin parantaa oloasi, vaan lisää katkeruutta. Mikäli sisältö ei miellytä, ja silti olet jaksanut tätä blogia seurata 2017 vuodesta saakka, suosittelen vaihtamaan mieleisempään sisältöön. Blogeja kun on yllin kyllin! 🙂 Mikäli kuitenkin haluat jatkaa kommentointia, voit ihan huoletta käyttää samaa nimimerkkiä ja säpoa. Näen kuitenkin ip-osoitteen, muuta jokainen uusi nimimerkki/säpo tarvitsee hyväksynnän. Kommenttisi pääsevät läpi ilman hyväksyntää, mikäli käytät samaa 🙂 Ihanaa kevättä sinne!

Tiedostan kyllä, että yrittäjän on pakko käydä töissä. Sekä minä että mieheni olemme yrittäjiä. Toivottavasti saadaan säädöt kohdilleen mahdollisimman nopeasti! Tosin mulla nyt varmaan vaikuttaa toi raudanpuute väsymykseen, eikä välttämättä edes liity kilppariin. Mutta mene ja tiedä, nämä kilpparijutut ovat vielä niin uusia, että en ihan tiedä mikä johtuu kilpparista ja mikä raudanpuutteesta.

Vastaa käyttäjälle Desire Nymark Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X