desire nymark - Banneri

Yllättävän moni nainen kokee, että miehen tuki olisi voinut olla parempi synnytyksessä. Uskon kuitenkin, että valtaosa miehistä ihan vilpittömästi yrittää parhaansa ja että suurin osa näistä ärsyttävistä asioista menevät ihan ajattelemattomuuden piikkiin. Pienen gallupin jälkeen sain melko nopeasti listattua ärsyttävimmät asiat, jotka miehet ovat tehneet synnytyksessä, joten päätin tehdä pienen muistilistan. Koen muutenkin, että synnytykseen liittyvistä toiveista sekä odotuksista olisi hyvä keskustella etukäteen. Synnytys on mullistava sekä usein vähän pelottavakin mutta kaunis kokemus, molemmille. Mutta sitten niihin asioihin, joita EI kannata tehdä..

Älä räplää puhelinta

Ärsyttävimmistä asioista yksi nousi ylös ylitse muiden: puhelimen räplääminen sekä röökillä ravaaminen. Synnytyksen ajan suosittelen vahvasti jättämään puhelimen rauhaan, vaikka välillä olisi tylsää. Mieti mielummin etukäteen asioita, joita voisitte tehdä yhdessä, mikäli teillä on loppuaikaa. Esimerkiksi tabletti leffojen tai sarjojen katsomista varten.

Älä neuvo, vaan kuuntele ja toimi kuten pyydetään

Synnytyksessä nainen on raskaan työn raataja, joten häntä kannattaa kuunnella ja totella. Kätilö kyllä neuvoo, mikäli neuvomiselle on tarvetta. Yllättävän moni mies on erehtynyt käskemään naista ”pitämään vähemmän ääntä”. Uskallan väittää, että synnyttäminen on huomattavasti kivuliaampaa kuin huudosta ja mahdollisesta kiroilusta johtuva särky korvissa. Moni oli myös sitä mieltä, että välillä on parempi olla ihan vaan hiljaa ja pitää ne omat mölyt mahassa.

Älä valita tai kitise

On toki ymmärrettävää että tukihenkilöäkin väsyttää, mutta tätä ei välttämättä kannata ääneen sanoa. Kuten ei myöskään että on nälkä, tylsä tai epämukava. Eihän sairaalaruoka nyt mitään gurmeeta ole eikä sairaalan nojatulitkaan välttämättä ole siitä mukavammasta päästä, mutta tässä kannattaa keskittyä olennaiseen ja muistaa kumpi teistä yrittää puskea vauvaa ulos. Vielä puolitoista vuotta myöhemmin muistan, miten Andreas valitti sairaalahuoneen epämukavaa sohvaa ja kipeetä selkää. Totesin vaan rauhallisesti, että haluatko vaihtaa paikkaa kanssani. Kyllähän sektiohaavakin oli ”aika epämukava”. Näin jälkeenpäin olemme molemmat sitä mieltä, että tämän lauseen olisi voinut jättää sanomatta.

Älä unohda sääntöjä

Mikäli synnyttäjä erikseen pyytää sinua olemaan katsomatta hänen haaroväliä, sinne ei myöskään katsota. Ei edes vahingossa. Monessa asiassa voi improvisoida, mutta synnytys ei välttämättä ole yksi niistä.

Älä yritä olla hauska

Tähän kastiin kuuluu ilokaasun kaappaaminen synnyttäjältä, lisätikkien pyytäminen, vitsailu siitä että ”tätä ei tarvitse tehdä uudestaan”. Tunnelmaa voi tietysti yrittää keventää, mutta läpänheiton kanssa kannattaa olla varovainen.

Ethän nukahda jos äiti ei nuku

Sinun tehtäväsi on olla tukihenkilönä ja vaikka tämä tehtävä ei ole siitä helpommasta päästä, et kuitenkaan itse joudu kestämään synnytyksessä olevia kipuja. Kipujen keskellä on erittäin turhauttavaa nähdä miten toinen kaikessa rauhassa nukkuu. Välillä voi tulla sellainen fiilis, että ”eihän tässä just nyt tapahdu mitään”, mutta se ei silti tarkoita, että synnyttäjä ei kaipaisi tukea tai seuraa. Mikäli väsymys on kova, synnyttäjältä kannattaa varivaisesti kysyä, miltä hänestä tuntuisi jos nukut hetken. Mikäli vastaus sisältää kirosanoja, on luultavasti fiksumpaa juoda kupillisen kahvia. Tai kaksi, tai kolme.

Sitten taas tullaan muutamaan vinkkiin, jonka avulla voit yrittää antaa puolisollesi mahdollisimman hyvän synnytyskokemuksen. Tästä kauniista ja niin erittäin rakkaudentäytteisestä kokemuksesta kannattaa yrittää napata edes yksi kuva muistoksi. Nainen on täynnä hormoneja, joten tätäkin seikkaa kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon. Synnytyksen jälkeen sinulla on mitä mahtavin mahdollisuus kehua äitiä hienosta suorituksesta. Monella isällä on tapana päivittää someen, että uusi perheenlisäys on saapunut maailmaan. Tähän listataan yleensä synnyinaika, pituus ja paino. Muutahan tähän päivitykseen ei tarvita, mutta ne isät jotka päättävät heittää mukaan pienen lauseen äidin hienosta suorituksesta saavat luultavasti plussapisteen ja papukaijamerkin.

Synnytyksen jälkeen voi myös kysyä äidiltä, mikäli hänellä on jotain toiveita. Monella toive on jotain raskausaikana kiellettyä, kuten sushia. Jotkut haluavat myös antaa äidille pienen lahjan. Tämä on niin sanottu pushpresent, eli ponnistuslahja. Jonkun mielestä tämä voi olla turhaa materialismia, toiselle taas tästä jää lämmin muisto loppuelämäksi. Mikäli päätät hankkia lahjan, kannattaa pysyä hyvän maun rajojen sisällä. Esimerkiksi geishakuulat, seksikkäät alusvaatteet tai lupaus kustantaa äidille silarit eivät ole sellaisia asioita jotka soveltuu ponnistuslahjaksi.

Kommenttikentä laulamaan: Ärsyttävin asia jonka miehesi teki synnytyksessä?

Kommentit (2)

Neljä synnytystä takana ja ärsyttävin oli kesken kaiken nukahtaminen 🙄 koitin noin 20 min huutamalla saada häntä hereillä 😬 jos olis ollu kättä pidempää saatavilla, olis tainnu puoliso saada osuman 😂

Mies on avautumisvaiheessa nukkunut kaikista kun itse kärvistellyt supistusten takia. Salissa mies myös paineli suihkuun kun olin 8cm auki kun oli hikinen. On myös valitellut selkäkipua kun joutui nukkumaan jumppapatjalla lattialla. Nämä nyt on tämmöisiä mitkä olisi saattanut ärsyttää, mutta itseä ei. Mies on oikeasti ollut tosi suurena tukena jo 4 kertaa, eikä hänen toimintansa ole ärsyttänyt yhtään. Jouduin kyllä viimeksi pyytämään lopettamaan naurattamisen, kun supistuksen tullessa sattui vaan pahemmin jos itseä nauratti.

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X