desire nymark - Banneri

Ai että, tämä meidän pakastealkion siirto on kyllä sellainen loputon soutaa huopaa keissi, että oikein väsyttää. Asetuimme jonoon kun Mytte täytti vuoden. Sehän siinä nyt ekana oli ehtona, että sektiosta pitää kulua vuosi. Huhtikuussa meillä olisi ollut suunnittelukäynti, mutta verikokeissa ilmeni ongelmia. Minulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta, jota nyt ollaan hoidettu tyrazolilla.


Toukokuussa arvot olivat menossa parempaan suuntaan ja kesäkuussa olin jo vajaatoiminnan puolella. Lääkekuuria vähennettiin siis tosi nopeasti ja lopuksi pääsin tyrazolista kokonaan eroon. Heinäkuussa arvot olivat ihan hyvät ja silloin pähkäilimme jo tätä vauva asiaa, mutta päätin antaa keholleni aikaa toipua. Syyskuun alussa kävin taas labrassa, ja tällä kerralla kilppariarvot olivat oikein optimaaliset. TSH 2.36, T4V edelleen 13, perusverenkuva ok, TSHRAb negatiivinen < 2.9. eli ei vasta-aineita. Yritimme sitten asettaa itsemme jonoon, mutta naikkari oli vähän eri mieltä.

Odotusta, jonoa ja vielä lisää odotusta

Uusi suunnitelma on elää normaalisti kaksi kuukautta, jonka jälkeen käyn labrassa. Taas. Mikäli 2 kk kuluttua kilpirauhasen toiminta on normaalia, voimme asettaa itsemme jonoon. Eli asia lykkääntyy nyt taas muutamalla kuukaudella ja katsotaan mikä meininki on marraskuussa. Jonosta meillä ei ole mitään tietoa tällä hetkellä, mutta viimeksi jouduimme odottamaan tota suunnittelupalaveria muutaman kuukauden, joten tämän vuoden puolella tuskin keretään tekemään siirtoa, vaikka noi kilppariarvot nyt luultavasti pysyvät viitearvojen sisällä. Sehän tässä kyllä kuitenkin on pääasia, tietysti, mutta tämä juupas eipäs ottaa aivoon. Sinänsä koen myös outona, että tällä kerralla vaaditaan optimaalisia arvoja monta kuukautta peräkkäin, mutta viimeksi vaan todettiin että ”kilppariarvot hipoo ylärajaa joo, mutta ovat kuitenkin viitearvojen sisällä, joten hyvä hyvä”.


Muutama päivä sitten Andreas totesi, että mikäli lisääntyminen normaalisti olisi meille mahdollista, meillä olisi ollut kolmas lapsi matkalla jo aikoja sitten. Tai sitten pyörittäisimme ihan suurperhettä jo. Lisääntyminen tällä tavalla tuntuu kovin luonnottomalta, vaikka tämän periaatteessa pitäisi olla meille ihan peruskauraa jo. Raskauslupa, jonot, lääkärikäynnit, ovulaation osuminen just oikealle päivälle, niin että klinikka on auki. Eihän kukaan meistä nyt oikein tällaista kuvitellut nuoruusiässä, mutta niin se elämä yllättää. Toisaalta saamme myös lohtua pakkasessa olevista alkioista. Siellähän ne odottaa meitä, kunnes aika on kypsä.

Toivomme nyt siis kovasti, että tämä kilppparipaska ei lähde uusiutumaan lähikuukausina. Mahdollisen raskauden jälkeen taas tiedämme, että se luultavasti kyllä uusiutuu. Sitähän se endokin painotti, että kiirettä ei sinänsä ole, mikäli toiveena on vaan yksi lapsi lisää. Mutta jos suunnitelmissa on isompi lapsikatra, tässä ei hirveästi kannata jäädä junnaamaan. Toinen asia, mikä nyt pikkaisen ahdistaa mieltä on mun kuukautiskierto, joka meni totaalisen sekasin rokotteen jälkeen. Ensin ennätyspitkä kierto ja sitten yli kahden viikon monsuunimenkat. Jää nyt nähtäväksi, miten nopeasti palautuu ennalleen ja miten pahasti toinen annos taas sekottaa pakkaa. Ärsyttävää, mutta pakkohan se on ottaa. Ei tuo koronakaan kovin kivalta taudilta kuullosta.

Onko täällä muita, jotka yrittää lasta tällä hetkellä? Tai odottaa että terveys sallisi? Tai roikkuu jonossa?

Kommentit (8)

En ole rokotetta ottanut, joten en onneksi ole rokotemenkkoja kokenut. Mutta huomioni kiinnittyi siihen, mitä kirjoitit matalasta ferritiinistä ja tulossa olevasta pas:sta. Kannattaa ehdottomasti nostaa se ferritiini ensin ja pyytää infuusio, jos ei tableteilla nouse. Rautainfuusio on auttanut jopa yksistään joitain lapsettomuushoitoihin hakeutuneita tulemaan luomusta raskaaksi! Lue lisää hedelmöityshoitoklinikka Dextran sivuilta ja katso heidän youtubesta tästä. Maksat hoidoista pahimmillaan turhaan jos et hoida ferritiiniä kuntoon. Yksityiseltä haettu infuusio ei maksa mitään verrattuna siihen, mitä yksityisen munasoluviljely, keräys ja pas jne lääkärinpalkkioineen maksavat ja se voi parantaa raskaaksitulon mahdollisuuksia olennaisesti. Ainakin se tukee sun jaksamista raskauden aikana ja jälkeen ja suojelee lasta raudanpuutteelta. Raudanpuutteiset äidit synnyttävät raudanpuutteisia lapsia ja moni äitien ja lasten normaalina pidetyistä oireista on suurella todennäköisyydellä oire raudanpuutteesta.

Mulla meni rokotteesta myös ihan sekasin kierto! Alkoi 6 päivää etuajassa ja kesti 2 viikkoa. Heti sen perään tulin kuitenkin raskaaksi 1,5 vuoden yrityksen jälkeen eli ei voi valittaa!😭💕

Täällä! Eilen ensimmäinen punktio ja nyt sohvalla parin päivän saikun kanssa. Suoraan pasiin, joten pari kk odottelua. Yhtä odotteluahan tämä kaikki tuntuu vaan olevan…

Täällä myös PASia odotellen, myös kilpparin kanssa ollut ongelmaa, vajaatoimintaa tosin. TSH sahannut välillä vajiksella ja välillä liikatoimintaa. Ja nyt kun arvot olis ollut ok, niin ovis osui sellaselle päivälle, ettei siirtoa voida tehdä kun osuis sunnuntaille. Niin turhauttavaa! Kun aina puhutaan vähintään kuukaudesta tai kuukausista kun joku asia lykkääntyy.

Ihan hurjat tsempit teille! Meillä esikoinen 4/2020 ja nyt suunnitteilla toinen. Teidän juttuja luettua tuntuu helpolle ajatukselle kun me voidaan täysin luonnollisesti yrittää raskautua. Vielä ei ole tärpännyt, mutta yritys on kova!

Moikka! Kuulostaapa harmillisen tutullu.. meillä huhtikuun alussa kerätyt alkiot edelleen pakkasessa koskemattomina. Ensin oli nestettä vatsassa ja hyperstimulaation jälkioireet, sitten kaiken maailman kesäsulut ja nyt syksystä ei ovulaatiotesti ikinä plussannut. Perjantaina aamulla ilmoittauduin PAS ja ei kuulunut soittoa tms. Tänää soitin Tilkkaan ja nyt Letrot aloitin päivän myöhässä, saa nähdä meneekö tää nyt ihan mönkään. Hemoglobiinikin vähän matalalla 😥

Tsemppiä! ❤️ Voin vaan kuvitella miten paljon tuommonen turhauttaa, kun asiat ei vaan oo omissa käsissä miltään osin. Eipä sitä lisääntymistä voi koskaan vaan päättää ja sitten täysin kontrolloida, mutta onhan toi nyt paljon haastavampaa noin. Toivottavasti pääsette mahdollisimman pian eteenpäin asiassa!

Itellä oli kesällä rautavarastot lähes nollassa, muitakin arvoja vähän huonolla tolalla ja paljon oireita… Oli pakko ottaa pieni lykkäys yrittämisen aloittamiseen, kun olo ei kovin hyvä. Miehellä taas ollut mielenterveyden haasteet enemmän pinnalla ja tarvinnut vähän aikaa siihen. Ja nyt pohdinnassa, että joko uskaltaisi alottaa… Ei kumpikaan oikeen tiedä. Turhauttavaa.

Vähän yli 2,5 vuotta yritetty raskautua, mutta ei taida meilläkään onnistua luomusti. Tutkimuksissa ei ole ilmennyt mitään syytä, mutta edelleen odotetaan hoitoon pääsyä.. turhauttaa. Tsempit sinnekin odotukseen!

Vastaa käyttäjälle A Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X