Tunnustuksia perhepedistä

Muutama kuukausi sitten yritimme sinnikkäästi siirtää meidän Mytteä omaan pinnikseen. Silloin teimme niin, että hän sai nukahtaa meidän sängyssä mistä sitten siirsimme hänet omaan sänkyyn. Neidillähän on oma huone, mutta pinnis on seissyt tyhjänpanttina meidän makkarissa synnytyksestä saakka. Muutos ei siis ollut kovinkaan radikaali ja olihan tässä vähän säätöä, mutta yritimme luopua perhepedistä mahdollisimman kiltillä tavalla ja sinänsä projekti meni ihan hyvin, kunnes meidän korvatulehdus episodi alkoi.

Ollaan siis taas perhepedissä, koska korvatulehduksen aikana Mytte ei suostunut nukkumaan missään muualla. Toi korvatulehdus episodi oli muutenkin niin rankka, että siinä vaiheessa olin vaan iloinen jos hän nukkui, ihan sama missä asennossa tai ylipäätänsä missä paikassa. Nyt taas, kun korvatulehdus vaikuttaisi olevan selätetty meidän osalta (KOP KOP!) kyylään taas sitä pinnistä ja mietin häätöä. Perhepedissä nukkuminen on muuten aivan ihanaa, mutta meidän Myttyskä on aika levoton nukkuja. Hän pyörii ja myörii ja potkii ja säätää peittoa. Hänellä on myös pakonomainen tarve joko nukkua poikittain X asennossa, tai sitten nukkua mun päällä. Sinänsä söpöä, että hän haluaa olla lähellä, mutta kyllähän ne omat unet kärsii. Varsinkin kun en muutenkaan nuku kovin sikeesti, vaan herään joka ikiseen ääneen ja liikkeeseen.

Villit yöt mutta väärästä syystä

Uutena mausteena on erilaiset tavat herättää meidät. Esimerkiksi viikonloppuna Andreas heräsi siihen, että Mytte iski etusormensa suoraan hänen snorkkeliin. Tämä oli Mytten mielestä superhauskaa. Tällä viikolla taas hän on löytänyt ihan uuden taidon, nimittäin nipistely. Hän siis nipistää minua unessaan ja ai saakeli että noissa pienissä sormissa on voimaa! Olen täynnä ihmeellisiä pieniä mustelmia. Tämä on nyt taas niin tätä, kun pitäisi yrittää muuttaa nukkumisjärjestelyjä mutta samalla väsyttää niin saatanasti, että ei jaksais ja tiedämme kaikki, että vaikka nämä yöt nyt ovat aika raskaita niin iskee kuitenkin hirveä ikävä sitten kun hän tuhisee omassa sängyssä ja tekisi mieli kaapata hänet takaisin perhepetiin.

Bellen kanssa meillä ei ollut tällaista säätöä, koska hän nukkui omassa sängyssä ihan alusta saakka. Sen takiahan meillä oli sivuvaunu ja pinnis valmiina jo ennen Mytten syntymää, kun ”perhepeti ei ole meitä varten”, mutta tässä sitä nyt ollaan. Perhepedissä edelleen. Jotenkin sitä luulis olevan fiksumpi nyt tokan lapsen kohdalla, mutta meidän tytöt ovat niin erilaisia, joten kyllä tämä on tällaista säätöä välillä. Esikoinen nukkui omassa sängyssä alusta saakka, ei käyttänyt tuttia, häntä syötettiin pullosta ja oli muutenkin sellainen tosi rauhallinen ja herkkä tapaus, joka tykkäsi palapeleistä ja kirjoista. Tämä pienempi taas on edelleen perhepedissä, häntä imetettiin, tutti on edelleenkin käytössä ja häntä ei todellakaan kiinnosta mitkään kirjat. Keskittymiskyky ei riitä, kun koko ajan pitäisi juosta ja mennä ja tutkia. Tosin tämä pienempi on erittäin musikaalinen tapaus, joten saan nauttia rummuista ja marakasseista heti aamusta.

Tämä esikoisen kanssa koettu iltapesu, iltasatu, nukahtaa kiltisti omaan sänkyyn ja nukkuu koko yön on siis aika kaukana vielä. Esikoinen alkoi myös puhua tosi nopeasti ja kehitti myös itsellensä tosi laajan sanavaraston nopealla tahdilla. Tämä pienempi ei oikein ole kiinnostunut puhumisesta. Ääntä kyllä lähtee ja höpistään jotain omaa kieltä koko ajan, mutta muuten sanavarasto on aika niukka. Hän nyt osaa ne tärkeimmät: Mat (ruoka), Bulla (pulla), NEJ, Tack (kiitos), Titta (katso), Där (tossa), mamma, pappa. Muitakin sanoja tulee välillä, varsinkin jos häntä ei ymmärretä ja neidillä palaa käpy, joten lienee ihan kiinnostuksesta kyse eikä niinkään taidoista, mutta kovin erilaisia nämä meidän tytöt ovat.

Miten teillä sujuu yöt? 😴