Minähän en todellakaan ole sellainen ihminen, joka innostuisi liikunnasta. Seksi lienee ainoa liikuntamuoto mistä oikeasti tykkään, mutta en nyt siltikään sanoisi että odotan mun miestä hikipanta päässä ja pitsialkkarit päällä joka päivä. Noista lantionpohjalihaksista ollaan kyllä puhuttu monesti neuvolassa, sekä ennen synnytyksiä että synnytyksien jälkeen ja olen myös kuullut setämiesläppää, miten vaimolle ostetaan geishakuulia lahjaksi. Mitään toosatreenejä en kuitenkaan ole jaksanut vetää, kunnes NYT.
Meidän seksikalenterista paljastui tällaiset mustat geishakuulat, joten tottakai että niitä oli pakko testata. Nämä pienet pallerot vahvistavat lantionpohjalihaksia, joka taas estää niitä kuuluisia pidätysongelmia ja edistää naisen hyvinvointia kiristämällä toosaa. Googlasin itselleni jopa treeniohjelmia, mutta yleisin tapa treenata lienee geishakuulien käyttö samalla kun elät elämääsi ihan tavalliseen tapaan. Päätin siis, että käytän näitä palleroja 10-15 min päivittäin kuukauden ajan, jonka päätteeksi katson millaisia tuloksia toosatreenit saavat aikaan.
Ensimmäinen viikko
Ensinäkin, minun on pakko sanoa että yhden asian lisääminen arjen rutiineihin on yllättävän vaikeaa ja tuntuu, että tämä lista rutiineista vaan kasvaa ja kasvaa mitä vanhemmaksi tulen. Juo kolme litraa vettä, meditoi, käytä hammaslankaa, syö terveellisesti, nuku vähintään 8 tuntia, venyttele, käytä geishakuulia. Itse sain toosatreenin mahtumaan aikatauluuni aamukahvin jälkeen. Siinä samalla yleensä siivoan keittiön ja juoksen ympäri kämppää dysonin kanssa. Nykyään hoidan nämä samat jutut geishakuulat toosassa, koska multitasking is everything.
Muutaman päivän jälkeen huomasin, että lantionpohjalihakset olivat vähän kipeät. Ei silleen ai saakeli sattuu tavalla, enemmänkin treenikipua. Mieheni väitti jo muutaman päivän jälkeen että lemmenpesä tuntuisi ”jämäkämmältä”. Hän ei uskaltanut käyttää sanaa ”tiukempi”. Itse uskon lähinnä että lantionpohjanlihakset olivat vähän turvonnet ja kireät raskaan treeniviikon jälkeen. Tai sitten jossain sokkitilassa, kun ensimmäinen treeni tuli ihan puskista 28 vuoden jälkeen.
Viikko kaksi
Ensimmäisen viikon jälken en enää tuntenut minkäänlaista treenikipua, mutta en kyllä myöskään mitään muuta eroa. Innostuinko toosan treenaamisesta? En. Meinasinko unohtaa käyttää niitä päivittäin? Kyllä. Välillä istuin mököttäen illalla geishakuulien kanssa, kun tajusin että ai niin hitto, ne kuulat just sopivasti silloin, kun olin menossa nukkumaan. Aihe itsessään on herättänyt paljon keskustelua, ja varsinkin tällaista perus ”tosi siistiä, mä hommaan mun muijallekin tollaset joululahjaksi!”. Itse kyllä suosittelen tällaisia lantionpohjatreenejä kaikille naisille, mutta nimenomaan terveyssyistä. Tämä ei siis ole mikään vinkkivitonen miehille, että tällaisia kapistuksia kannattaa hommata joululahjaksi. On myös olemassa sellaisia malleja, jotka värisee ja vilkkuu ku joulukuusi, mutta vastaus on silti ei. Ei sovellu joululahjaksi.
Kolmas viikko
Kolmen viikon jälkeen huomasin yllättäen, että en enää ravaa vessassa yhtä usein. Tämä oli oikeasti mullistava juttu, koska minä olen sellainen maratonkusija, joka ravaa vessassa koko ajan yhden kahvikupin jälkeen. Seksin aikana kyllä myös väitän huomaavani eroa. Mies alkoi kutsumaan mun värkkiä Hulkiksi. Tosin en tiedä, onko tässä nyt tullut vedettyä astetta rankempaa treeniä, kun tämä minun Hulk muutenkin on ollut aktiivisemmassa käytössä viime aikoina. Kyllähän niitä lantioinpohjalihaksia väkisin tulee käytettyä yhdynnän aikana, eikö?
Neljäs viikko
Geishakuulien käyttö muuttui tässä vaiheessa aika tylsäksi, joten rupesin noudattamaan treeniohjelmaa, joka sisälsi erilaisia nipistys harjoituksia. Löysin myös sellaisen ”treeniliikkeen”, missä näitä kuulia pitäisi työntää ulos käyttäen lantionpohjalihaksia, mutta tämä ei nyt ihan ollut minua varten. Huomasin kuitenkin selkeän eron näissä puskemisjutuissa. Minähän olen onnistunut kadottamaan sekä tamponin että sellaiset naruttomat kuulat johonkin syvyyksiin muutamia vuosia sitten. Silloin poisto operaatio kesti monta tuntia ja oli oikeasti hirveän työn ja tuskan takana, mutta nykyään ponnistaminen on huomattavasti helpompaa. Suosittelen kuitenkin tällaista versiota, missä on naru. Ihan vaan varmuuden vuoksi.
Huomasin siis selkeän eron jo kuukauden jälkeen, joten ihan turhia tällaiset kuulat eivät ole. Kyllähän näistä asioista puhutaan neuvolassa, mutta itse en oikein ole jaksanut miettiä mitään lantionpohjalihaksia. Ajattelin, että enhän minä nyt mitään toosatreenejä tarvitse, kun synnytän sektiolla. No nyt siitä sektiosta on kulunut vuosi ja 9 kuukautta, ja kyllä minulla vaan oli hyötyä näistä kuulista. Suosittelen siis kokeilemaan. Ainahan näitä voi heittää johonkin kaapinpohjalle odottamaan vaihdevuosia ja inkontinenssiongelmia, jos tuntuu että näistä ei juuri nyt ole mitään hyötyä, mutta minä ja Hulk meinaamme jatkaa treenejä.
Kommentit (7)
Minä kerran kokeilin ja nipistelivät niin vietävästi,että jäi siihen kertaan.
Itse raskaus löysentää lantionpohjalihaksia, tätähän jatkuu loppuaikana viikkokausia, eli ei se alatie synnytys sitä itsestään tee.
Monella ihmisellä on se luulo, että sektiolla lantionpohjalihakset pysyy samana.
Toki ihmiset ovat erilaisia, toinen, isonkin vauvan alateitse synnyttänyt voi palautua ilman harjoitteluja entiselleen nopeasti, kun taas esim.sektiolla synnyttänyt ei palaudu ilman ahkeraa harjoittelua.
Kokeilisin ehdottomasti, jos ei olis kierukkaa. Kun sen kanssa sitä ei suositella ettei kierukka lähde kuulien mukana ulos.
Juuri näin! 😁 Itse en siis ole perehtynyt aiheeseen ennen tätä kokeilua. Elin juuri siinä uskossa, että sektiosynnytys ei vaikuta mihinkään 😅
Ostin sun tsemppaamana nuo samat kuulat. 👍🏻 Toivon yhtä hyviä tuloksia.😁
Käytitkö/käytätkö sä kuulia menkkojen aikana? 🤔
Pakkauksessa oli hurja ehdotus kun siinä sanottiin, että kuulia voi pitää myös yhdynnän aikana. Aika hardcore.🙈 Te kun ootte testailleet jos vaikka mitä niin kokeilitteko tätä komboa testikuukauden aikana? (Ja miten meni, miltä tuntui, jos kokeilitte?)
Mulla oli niin pitkä kierto, että koko kuukauden kokeilu meni ilman menkkoja 🤪 menkkojen aikana en kyllä pystyis käyttää, mulla vuoto on niin runsas 😀 yhdynnän aikana en kyllä myöskään uskaltais käyttää. Kerran syvyyden syövereihin on jäänyt tällaiset geishapallot (niissä ei ollut narua), joten en välttämättä suosittele tällaisia extreme juttuja 🙈😂
Lantionpohjanlihaksethan ovat niin paljon enemmän kuin pelkkää pidätystä ja seksiä varten. Ne tukevat koko ”korsettia”, joten koko olemus lähtee sieltä toosasta. Huono pito lihaksissa voi johtaa selkäkipuihin yms