desire nymark - Banneri

Joululahjat lienee sellainen asia, joka herättää paljon keskustelua ja mielipiteitä. Varsinkin, jos lahjabudjetti tai pakettimäärä on astetta isompi. Itse koen että mitään tiettyä sopivaa summaa/määrää ei oikeastaan ole. Tämä asia kun ei ole niin mustavalkoinen. Mielestäni tähän vaikuttaa noin miljoona asiaa, kuten esimerkiksi lasten omat joululahjatoiveet, pakettien sisältö, ostavatko sukulaiset/kummit/ystävät myös lahjoja lapsille jne. Sanomattakin selvää on kuitenkin, että tärkeintä joulussa on yhdessäolo eikä lahjavuori. En kuitenkaan näe yhtään mitään väärää siinä, että haluaisi ostaa paljon lahjoja lapsille. Jokaisella on oma käsitys joulusta, traditioista, joulupöydän menusta ja lahjamäärästä, ja hyvä niin. 

Käytännölliset lahjat toivelistalla

Meidän lapset saavat kumpikin noin 10 lahjaa. Karkeasti laskettuna noin puolet niistä ovat leluja ja loput käytännöllisiä lahjoja, eli sellaisia joita ”kuitenkin olisimme ostaneet”, oli sitten joulu tai ei. Bellen toivelistalla oli mm. sukset, luistimet, Kaikon leggarit (edelliset menivät rikki polvista), Frozen saippuaa, hiuspinnejä ja vuodevaatteet. Mitään sen kummoisempia lelutoiveita hänellä ei oikeastaan ollut, joten ostimme palapelejä, uudet nukkevaunut edellisten tilalle jotka kokivat karun kohtalon pikkusiskon toimesta sekä nukkevaatteita. Myttellä ei ollut lahjalistaa, mutta hänelle ostimme myös susket sekä luistimet, Pipsa Possu paidan (tyhmä äiti onnistui pilaamaan lempparipaidan pesussa) ja lelulinja sisältää erilaisia soittimia (taivas varjele) sekä Frozen & Pipsa Possu leluja/sälää.

Mitään tarkkaa budjettia meillä ei sinänsä ollut, mutta näin nopeasti laskettuna veikkaisin että kahden lapsen lahjoihin meni noin tonni, koska laskettelusukset nostivat hintaa aika reippaasti. Lasten isovanhemmat ostavat muutaman pienen lahjan, mutta ohjeistimme sukulaisia aika napakasti että hommaamme lapsille lahjat itse, joten ei trvitse hankkia mitään. Jouluna ihmisille iskee usein paniikki, kun ei oikein tiedä mitä pitäisi ostaa, joten koimme helpommaksi tehdä näin. Mun sisarukset huokaisivat helpoituksesta ja muutama sukulainen halusi osallistua meidän hankintoihin rahallisesti.

Tavarapaljous ja turha krääsä

Tänä vuonna päätin, että en osta mitään turhaa kenellekään. Mielummin maksan vähän enemmän tavarasta, joka oikeasti tulee käyttöön. Bellen kummitäti toivoi maidonvaahdotinta, äiti untuvapeittoa ja Andreas taas monitoimikoneen. Hämmennyin suuresti Andreaksen lahjatoiveesta, enkä koe että kodin käyttötavarat olisivat lahjoja, mutta kyllähän minä sen monitoimikoneen ostin, kerta tämä  oli miehen ainoa lahjatoive. Lisäksi ostin laskettelutakin ja housut hänelle, eli Andreaksen molemmat lahjat ovat sellaisia joita ”muutenkin oltais ostettu”. Tarkoituksena olisi siis opettaa lapsia laskettelemaan tänä talvena ja Andreas on tästä kovin innoissaan. Minä taas kauhuissani, koska en ikinä ole seissyt laskettelusuksien päällä ja viimeinen lumilautakokemus oli noin 15 vuotta sitten.

Itsehan olen sitä mieltä, että tämä ”lapsista tulee pilalle lellittyjä kusipäitä jos lahjavuori on iso” – on höpönpöppöä, mutta myönnän että lahjamäärä olisi paljon pienempi, jos Bellen lahjalistalla ei olisi ollut paljon käytännöllisiä asioita. Tässä flunssakierteessä on muutenkin tullut ostettua vähän sitä ja tätä, ilman että olemme jaksaneet ylläpitää mitään budjettia tai tarkkaa lahjamäärää. Ollaan menty ihan fiilispohjalla, sekä tarjousten mukaan ja ollaan ostetty vähän sitä ja tätä syksyn mittaan. Meille joulu on aika lahjarikas, mutta sitten taas synttärit ovat huomattavasti pienilahjaisempia. Näinhän se vähän tuppaa olemaan kaikilla alkuvuonna syntyneillä lapsilla. Itse olen syntynyt 2.1. joten yhdistetty joulu ja synttärilahja on tuttua kauraa.

Erikoinen jouluaatto, TAAS

Tänä vuonna tarkoituksena olisi juhlia jouluaattoa meidän luona. Olemme kutsuneet mun vanhemmat sekä mun sisarukset kylään. Ennen tätä vallitsevaa tilannetta ollaan juhlittu koko suvun kanssa, mutta se ei valitettavasti onnistu tänäkään vuonna. Meille iski taas ihan järkyttävä flunssa, joten saattaa myös olla että joudumme viettämään jouluaaton ihan vaan perheen kesken. Suunnitelmissa olisi syödä riisipuuroa aamulla, jonka jälkeen lapset saavat yhden paketin per naama. Note to self: älä anna niitä vilkkuvia ja laulavia Frozen palloja. Tämän jälkeen ohjelmassa olisi joululeffat sekä ruuan valmistelu. Illalla syödään, avataan paketit ja katsotaan Yksin kotona leffaa. Mitään pukkia meille ei tule tänäkään vuonna, koska emme koe tätä tarpeelliseksi. Itsehan pelkäsin pukkia ihan hulluna kun olin Bellen ikäinen.

Aika rauhallisesti meinaamme siis viettää joulua, enkä ole potenut mitään sen suurempaa stressiä tänä vuonna. Tämä tosin saattaa johtua tästä perkeleen jatkuvasta sairastelusta. Ei vaan ole ollut aikaa miettiä joulua siihen pisteeseen saakka, että siitä saisi kehitettyä itsellensä stressiä tai paineita. Arvasin kyllä, että meille iskee jokin pöpö ennen joulua, kun Bellen päikkyryhmässä oli kokonaiset kaksi lasta paikalla viime viikolla. Kaikki muut kipeenä. Joten ei tämä nyt ihan puskista kuitenkaan tullut. Lehdessä oli myös juttua, miten omikron leviää kaaottisesti Porvoossa ja ihmisiä kehotetaan välttämään kokoontumisia. Mälsää, mutta mahtava syy viettää joulua rennosti, tilata kaikki lahjat netistä, välttää kauppakeskuksia ja joulumarkkinoita sekä tilata kaikki ruuat kotiinkuljetuksella.

Millainen lahjabudjetti teillä on tänä vuonna ja miten meinaatte viettää joulua? 🎅🏼🤶🏻

Kommentit (4)

Meidän 1v saa vain kummeilta ja mummeilta, koska täytyy kuudelle kummilapsellemme hommata lahjat. Budjetti on 20e/lapsi. Huono rahatilanne 🙁

Lapsia yhteensä kuusi. Lahjojen lukumäärä 2-5 per naama, noin 120€/lapsi. Yhdeksän vuotiaalla oli yksi, noin 100euron hintainen toive, ja oli sitä mieltä, että jos saa sen yhden, ei tarvi mitään muuta. Varmistin asian monta kertaa, ja pysyi kannassaan. Toisen pikkupaketin hälle hellyin ostamaan, mutta kaksi lahjaa tulossa siis hänelle. Ei kyllä ikinä ole niin vähää ollut, toivottavasti ei lahjoja avatessa käy kaduttamaan oma toive.

Meillä lapset (2v, 10v ja 15v) saavat joka joulu aivan helkkaristi lahjoja, koska meillä on onnekkaasti monta lahjojaa (lapsista kukaan ei ole, ainakaan vielä, lellitty kusipää :D) . Itse ostetaan n. 50€:n lahja/naama heille, mutta esimerkiksi viime vuonna teini sai meiltä sähköpotkulaudan, koska se nyt vaan on todella kätevä täällä, missä asutaan. Tää joulu on meille (perkeleen korona!) tiukempi, joten nyt budjetti on tuo 50€, mutta mikäli jollekin muksulle löytyy 70€:lla jotain TÄYDELLISTÄ, ni se hankintaan. Joulu on parasta. <3

Mulla lapset 14 ja 18 v. Joten lahjoihin uppoaa joka joulu 1000-2000€, joulu on vaan sellasta aikaa että sekoan ( 😅 ) yleisesti en ostele juuri mitään ylimääräistä kummallekkaan vuoden aikana.

Vastaa käyttäjälle Annika Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X