9 päivää ultraan

Maanantain kunniaksi rouva punainen saapui kylään, tällä kerralla jopa muutaman päivän etuajassa! Viikko alkoi siis oikein kivasti, kun pääsin ilmoittautumaan pakastealkion siirtoon. Saimme siis ilmoittautua sähköisen oma polkun kautta, jonka jälkeen saimme jännittää vastausta, eli mahdummeko mukaan jo tässä kierrossa vai ”ovatko paikat jo täynnä”. Iltapäivällä saimme viestin, että mahdumme mukaan ja meille on varattu ultra aika 5 tammikuuta. Oviksen tikuttaminen pitäisi aloittaa kiertopäivä 8, eli ensi viikon maanantaina.

Eletään siis aika jännittäviä aikoja! Eniten tässä nyt mietityttää pahentunut koronatilanne. Pyrimme pysymään kotosalla, ettei napsahda karanteeniä joka siirtäisi tätä pakastealkion siirtoa eteenpäin ja sitten rukoillaan, että ovulaatio iskee oikealle päivälle. Siirtojahan ei tehdä viikonloppuisin, joten ovis ei saisi ajoittua sunnuntaille tai maanantaille, mikäli olen laskenut oikein. Kieltämättä vähän sellainen fiilis, että tähdetän ja planeetat pitäisi olla juuri oikeassa asennossa, jotta siirto oikeasti toteutuisi, mutta näillä mennään. Mitään sen suurempia paineita emme jaksa ottaa tästä asiasta, koska näihin juttuihin emme kuitenkaan itse pysty vaikuttamaan. Tällä kerralla ei sentään tarvitse leikkiä neulatyynyä, joten urakka tuntuu siinä mielessä paljon helpommalta.

Erikoinen mutta jännittävä tapa lisääntyä

Itse lisääntymistapana pakastealkion siirto toki tuntuu aika erikoiselta, vaikka tämä ei ole meidän ensimmäinen rodeo. Tässähän mennään ihan klinikan aukiolo aikojen mukaan, eikä lisääntyminen sinänsä tunnu niin kivalta, vaikka väitetään että ”itse vauvan tekeminen on se hauskin osuus”. Tässä tiedetään tasan tarkkaan milloin hedelmöitys on tapahtunut, kuinka monta alkiota siirretään ja meille annetaan jopa ihan virallinen testipäivä. Teemme pakastealkion siirron luonnolliseen kiertoon, joten piikkejähän tähän hommaan ei kuulu, mutta tukilääkkeet ovat käytössä siirron jälkeen. Tukilääkkeet ovat kapseleita, joita tungetaan emättimeen. Eli sotkua ja jonkun verran kirvelyä on taas luvassa, mutta onneksi näitä ei tarvitse käyttää kovinkaan pitkään.

Meidän alkiot ovat siis hengaileet pakkasessa noin kolme vuotta ja pääsevät nyt vihdoin käyttöön, mikäli ovis iskee oikealle päivälle. Tuntuu niin sairaan hyvältä, kun pääsemme tositoimiin vuoden odottelun jälkeen! Tosin aika kultaa muistot, joten en enää muista miten ahdistavat piinaviikot ovat. Piinaviikoilla tarkoitetaan siis ne kaksi viikkoa alkion siirron jälkeen ennen raskaustestin tekemistä, kun jännitetään tuloksia. Sanotaanko näin, että piinaviikot ovat saaneet nimensä ihan syystä.

Andreas haaveili jo kaksosista, ja olisi halunnut siirtää kaksi alkiota. Minä en oikein lämmennyt ajatukselle. Sitten meidän molemmat lapset saivat melko ärhäkkään korvatulehduksen, jonka myötä Andreaksen mielipide muuttui. Itsehan väitin että meidän lapsiluku oli täynnä jo Mytten kohdalla, mutta jännästi se mielipide muuttuu ajan kanssa. Ollaan nyt siis taas molemmat samalla aaltopituudella, että kolme kuulostaa hyvältä. Mutta sellaista. Toivotaan että vuosi 2022 alkaa mitä parhaimmailla tavalla.