desire nymark - Banneri

Täällä on ollut hiljaista, koska ensimmäinen raskauskolmannes on ollut odotettua rankempi. Pahoinvointi sekä väsymys on pitänyt minua sängynpohjalla viimeisien viikkojen aikana. Ruokavalio on erittäin suppea, enkä muista milloin olen syönyt lämmintä ruokaa viimeksi. Mitään mielitekoja ei siis ole, vaan mennään ”sillä mikä nyt olisi mahdollisimman mukavaa oksentaa takaisin ylös”. Eli mehujäät, vesimeloni, kurkku, vesi ja smoothiet.

Ensimmäinen neuvolakäynti on jo koettu. Siellä ei tapahtunut mitään erikoista, mutta sain lähetteen labraan sekä ajan nt-ultraan. Kilppariarvot ovat jo saapuneet ja ne hälyttivät punaista, koska TSH oli 0,46 (viiteväli 0,5-4). Mitään lääkitystä ei kuitenkaan vielä tarvitse aloittaa, koska raskaus vaikuttaa tsh-arvoon, mutta jäämme seuraamaan tilannetta. Eniten odotan mun rauta-arvoja, koska nehän on olleet tosi matalia ihan joka raskaudessa. Viimeksi kerkesin saamaan rautainfuusion juuri ennen synnytystä, mutta tällä kerralla toivoisin että homma hoituisi nopeammin. Väsymyksestä päätellen veikkaisin että ferritiini on mittaamaton. Tosin pahoinvointikin lisää väsymystä, joten mene ja tiedä.

Inhottavin vaiva on tiputteluvuoto, koska se heittää aina pienen paniikin päälle. Esikoisen raskausaikana minulla oli samaa voimakasta pahoinvointia, väsymystä sekä tiputteluvuotoa, joten tämä muistuttaa kovasti sitä. Silloin olo pysyi samana synnytykseen saakka, mutta tällä kerralla yritän saada itseni kuntoon kaiken maailman manifestoinnilla sekä rituaaleilla. Neuvolassa kerrottiin taas miten olo yleensä paranee toisen raskauskolmanneksen kohdalla, ja sehän kuulostaa oikein hyvältä nyt kun mittarissa on raskausviikko 11+5. Andilla on onneksi ollut vähemmän töitä ja lyhyitä päiviä, joten sinänsä arki kyllä rullaa vaikka painan menemään puoliteholla.

Kaikesta huolimatta sanoisin että aika on mennyt yllättävän nopeasti! Ei tässä oikein kerkeä hirveästi fiilistelemään raskausvatsaa, kun kotona vipeltää erittäin utelias ja menevä 2 vuotias sekä voimakastahtoinen 5 vuotias. Esikoinen on kovin innostunut tulevasta vauvasta, taaperoa taas ei kiinnosta yhtään. Esikoinen puhuu ”meidän vauvasta”, mikä tietysti on tosi söpöä, mutta hankinnoista ollaan jo käyty monen monta keskustelua. Hän haluaisi kovasti ostaa vähän kaikkea, mutta meidän hankintalistalla ei oikeastaan ole mitään. Olen säästänyt lähestulkoon kaiken ja auto meni vaihtoon jo vuosi sitten, joten eipä tarvitse stressata mistään. Isoin projekti lienee saada taapero siirrettyä perhepedistä omaan huoneeseensa.

Jännityksellä odotamme tulevaa nt-ultraa, joka on 31.5. Kävimme jo varhaisultrassa tilkan viuhkassa, ja silloin pikkuisella oli kaikki hyvin. Vatsan koko sekä voimakas pahoinvointi on herättänyt spekulaatiota kaksosista, mutta varhaisultrassa näkyi yksi tyyppi, kuten kuuluikin. Olen jo valmiiksi riskiryhmässä istukan repeämisen takia, jot en kaksosraskaus ei ole suotavaa minulle. Viimeksi istukkaa seurattiin naistenpolilla, mutta veikkaisin että ihan normikäynnit riittää tällä kerralla, kerta kaikki meni hyvin viimeksi. Mutta sekin jää nähtäväksi.

Eli sellainen pieni status update. Onko täällä muita, jotka ovat raskaana? Toivottavasti olette voineet hyvin ♥️

Kommentit (10)

Täällä myös eletään alkuraskausaikaa 10+2. Haaveissa oli täydentää meidän perhe toisella lapsella (esikoinen vähän reilu 2v), mutta luonto päätti toisin ja ultrassa näkyikin ne monen pelkäämät kaksoset! Ei ollu itselläkään tämä tosiaan toiveena saati edes missään kohtaa käynyt mielessäkään.. mutta selitys löytyi just kovalle pahoinvoinnille ja pohjattomalle väsymykselle! Nyt sit vaan yhä koitan totutella ajatukseen. Mut tsemppiä sinnekin super paljon..! Toivottavasti menee pahoinvointi ohi toisella kolmanneksella.

Meillä ollaan viikolla 13 ja tokaa lasta odotellaan! Mullakin oli kamala olo pari viikkoa, mutta lääkärikaveri vinkkasi että pahoinvointiin voi kokeilla b6 vitamiinia ja perus heinixiä. Enpä ollut kuullutkaan, mutta jompikumpi auttoi kyllä kun olo parani parissa päivässä niiden alottamisen jälkeen. Toivottavasti sielläkin voidaan jo paremmin 🙂

Niin kovasti toivon, että joskus tulisin vielä raskaaksi😞 Onnea odotukselle sinne ja toivottavasti pahoinvointi helpottaa!

Ensimmäinen lapsi olisi meille tulossa, viikolla 14 mennään☺️ Kolmas raskaus menossa ja monta vuotta toivottu lapsi❤️ Kenellekkään en ole vielä äitiä lukuunottamatta uskaltanut kertoa! Itselleni olen pikkuhiljaa antanut luvan seota vauvajutuista joten innolla odotan lisää postauksia😍 sinua seurannut koko lapsen yrityksen ajan ja aina ihailen kuinka monista vastoinkäymisistä huolimatta kerrot tilanteesta rehellisesti!

Raskaana ollaan täälläkin, toinen lapsi tulossa. Viikkoja 14+5 nyt. Pahoinvointi on helpottanut ja nyt kaikki on aika mukavaa.
Raskaaksi tuleminen yllätti, kun edellinen lapsi sai alkunsa inseminaation kautta eikä tämän pitänyt meiltä onnistua omin avuin. Esikoiselle ei vielä olla kerrottu, mutta kai se kohta on pakko. Hän kaiken aikaa silittelee mun mahaa kun on kuulemma niin mukavan pullea 😄

Mulla nyt 39+2 ja huomenaamulla suunniteltu sektio, jännittää! Mutta sen verran hankala olo jo, että saa se jo tullaki! Tsemppiä sulle! ❤️

Toivottavasti olosi paranee pian! Täällä odotetaan kauan kauvattua esikoista, rv30 alkaa huomenna. Alkuraskauden pahoinvoinnista on selvitty ja toinen kolmannes oli aivan ihanaa aikaa! Olen päässyt kuntosalillakin käymään 🙂 lenkkeilyt sen sijaan ovat jääneet hirveiden liitoskipujen vuoksi, mutta ehtiihän sitä lenkkeillä sitten vauvan syntymänkin jälkeen. Nyt yritän vain nauttia loppuraskaudesta. Toivottavasti ei tule kovin kuumaa kesää😅

32+4 täällä menossa, toista odotellaan. Esikoisen raskaudessa oli vaikea raskausmyrkytys ja jouduin osastolle 33+3 joten nyt ollaan jo 2 kertaa käyty äitipolilla kasvuseurannassa. Primaspan on mennyt tammikuun lopusta asti (koronan takia aloitettiin napapiikillä ja siksi napit aloitettiin ”myöhässä” 😅). Eilen oli protskut menneet plussalle, mutta paineet on kotona edelleen hyvät ja vauva kasvaa hyvin eli en oo noista protskuista huolissani vielä. Pitää vain muistaa ottaa iisimmin, saikulla oon ollutkin jo puolesta välistä asti.

Viikot 34+2 täällä ja kolmas lapsi tulossa. Voimat ja kroppa alkaa olemaan aika loppu 😅

Täällä myös mennään samoilla viikoilla ja meillä on ultra heti seuraavana päivänä teidän ultrasta 😀

Vastaa käyttäjälle Mia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X