desire nymark - Banneri

Kävimme rakenneultrassa eilen, joka aina on sellainen asia jota odottaa sekä innolla että kauhulla. Meidän rakenneultrat eivät ole menneet ihan nappiin. Esikoisen kanssa löytyi kolme soft markeria, joten jouduin sikiöseulontaan. Kuopuksen kanssa taas näkyvyys oli huono, eikä sydämestä löydetty kaikkia osia mitä pitäisi löytyä, joten jouduimme uusintakierrokselle. Oli kyllä saakelin raastavat viikot odotella tietämättömänä, tietty myös googlea selaten ja kaiken maailman kauhukuvia maalaten. Tällä kerralla koitin psyykata itteni etukäteen, että kaksi kertaa homma on ollut vähän työn ja tuskan takana, mutta molemmilla kerroilla kaikki on silti loppupeleissä ollut kuten pitääkin.

Tällä kerralla sydämen näkyvyys oli taas haastava, kun vauva veti rallia ja heitti itsensä huonoon asentoon kerta toisensa jälkeen, mutta lopulta kätilö löysi kaiken mitä kuuluikin. Saimme siis heti ekalla kerralla tietää, että kaikki on hyvin! Samalla keskustelimme mun labratuloksista, koska nehän eivät ole päivittyneet maisaan, joten en ole pystynyt kyyläämään niitä itse. Ferritiini oli tippunut 6 -> alle 3, mutta hb vaan 119 -> 115, joten rautainfuusio ei vieläkään ole ajankohtainen. Vasta sitten kun hb tippuu alle 110 voidaan keskustella asiasta ja vaikuttaa vähän siltä, että turha haaveilla ennen kuin menee alle 100. Kokeillaan nyt sitten vielä rautalisää, vaikka ei imeydy.

Olen syönyt rautalisää kuopuksen raskausajasta lähtien. Plussasta saakka olen vetänyt tupla annostuksella, kuten viimeksikin. Nyt ongelmana tosin oli se, että lääkäri halusi vaihtaa rautavalmistetta, joten olen syönyt tätä uutta ja niin hehkutettua Sideral fortea kolme kuukautta. Kätilö oli vahvasti sitä mieltä, että kerta oireet noin pahat ja yksi rautainfuusio takana kannattaa pyytää että lääkäri tekee lähetteen infuusiosta naistenpolille. Lääkäri taas oli sitä mieltä, että ei laiteta. Tekisi mieli marssia yksityiselle, mutta jos tämä oikeasti menee siihen, tuntuu turhalta ravata neuvolassa. Homma ei nyt oikein toimi niin, että ravataan julkisella rutiinikontrolleissa mutta pitää hakeutua yksityiselle jos tarvitsee hoitoa. Koko tilanne on saakelin turhauttava, kuten nyt näköjään aina tuppaa olemaan raudanpuutteen kanssa.

Nooo, kumpi sieltä on tulossa?

Sukupuolen utelu on aina ollut minulle sellainen verenpainetta nostattava puheenaihe. Tähän kun sisältyy niin paljon olettamuksia ja vanhoja stereotypioita. Kuten nyt esimerkiksi että jokainen mies toivoo poikalasta, tämäkin yleensä koska silloin suku jatkuu. Tässähän ei sinänsä ole mitään järkeä ja voisin paasata tästä tuntikausia. Miten nainen ei enää automaattisesti ota miehen sukunimeä ja miten ei myöskään kannata olettaa että a) henkilö on hetero b) haluaa naimisiin c) haluaa lisääntyä d) pystyy lisääntymään.

Olettamus on myös, että jokainen ihminen toivoisi että lapsikatra sisältää kumpaakin sukupuolta. Tulisipa hei poika nyt kahden tytön jälkeen ja meinaatteko vielä yrittää neljättä, jos ei nyt tule poikaa? Yksi raskausajan kysytyimpiä kysymyksiä on aina ollut ”kumpaa toivotte?”. Olemme aina vastanneet, että kumpikin on yhtä tervetullut. Sukupuolen suhteen meillä ei oikeasti ole ollut toivomuksia. En sano, että olisi väärin jos jollakin toisella on, mutta meillä ei ole ollut ja koko ajatus että olisi, tuntuu meidän kohdalla oudolta. Lukuisien keskenmenojen sekä lapsettomuushoitojen jälkeen sillä ei oikeasti ole yhtään mitään väliä kumpi sieltä tulee, kunhan vaan tulee ja keskosen jälkeen voin myös todeta, että mieluiten vasta raskausviikko 37 jälkeen.

Elämäni aikana olen käynyt kahdessa paikassa, missä jo sisäänastuessa aistii kärsimystä, huolta ja valtavaa surua. Yksi niistä on vastasyntyneiden teho-osasto, toinen NKL sikiötutkimusyksikkö. Rakenneultraan ei mennä selvittämään vauvan sukupuolta. Sinne mennään katsomaan, jos vauvalla on rakennepoikkeuksia. Minulla on myös luottamusongelmia istukkaa kohtaan, joten sitäkin aina kyylään kauhuissani. Saatanallisen ahdistuksen ja jännityksen jälkeen tuntuu siis todella oudolta, kun udellaan ”kumpi sieltä on tulossa?”. Esikoisen kanssa menin niin sekaisin soft markereista, että jouduin jopa kysymään mun äidiltä kumpaa sukupuolta kätilö veikkasi ultran jälkeen ja koin kaikki utelut sukupuolesta erittäin ahdistavana.

Ilmoitin eilen yleisesti, että kaikki on kuten pitääkin. Inboksi täyttyi kysymyksistä ja veikkauksista, kumpi on tulossa. Moni odottaa myös gender reveal partya. En oikein tiedä, pitäisikö tässä poksauttaa ilmapallo jonka sisältö on 86 senttiä jos on tyttö ja euro jos on poika, kerta genitaalit näköjään määrittelee niin paljon tulevasta vauvasta. Ihaillen olen seurannut esimerkiksi Miisa Nuorgamia somesta, joka ei ikinä ole paljastanut vauvan sukupuolta. Olen muutenkin sukupuolisensitiivisen kasvatuksen puolesta ja niin ihanan virkistävää, kun hommasta poistetaan kaikki pölyyntyneet sukupuolinormit kokonaan. Hän on vauva ja piste. Ei ole mitään syytä udella mitä toisen haarovälistä löytyy ja tuntuu oudolta, että ihmiset ylipäätänsä ihmettelee ja heittää veikkauksia toisen genitaaleista.

Toisaalta taas veikkaan, että tulevasta vauvasta halutaan tietää mahdollisimman paljon. Esimerkiksi sukupuolen paljastaminen voi tehdä koko hommasta konkreettisemman ja luoda vauvasta tietynlaisen mielikuvan. Eihän nämä mun ”tänään on raskausviikko x ja vauva on pingismailan kokoinen” anna ihmisille hirveästi. Veikkaisin myös, että moni kysyy ihan vaan small talkin merkeissä. Tuntuisihan se kieltämättä aika oudolta kysyä minkä kokoinen reisiluu vauvalla on.

Tiedän että aihe herättää paljon mielipiteitä ja luultavasti myös paljon keskustelua. Joten tästä lähtee: Miksi genitaalit ja binäärinen sukupuoli on niin kiinnostava asia, varsinkin kun puhutaan vauvoista? Olisiko teidän mielestä outoa, jos joku ei paljasta sukupuolta ollenkaan, edes syntymän jälkeen?

Kommentit (16)

On outoa, jos ei ollenkaan kerrota sukupuolta. Mutta ei, en kerro sukupuolta laajasti odotusaikana. Ekassa ja tokassa raskaudessa kerroin vain kälylleni, joka on läheisin ystäväni. Hän sai luvan kertoa miehelleen. Tässä raskaudessa olen kälyni lisäksi kertonut jopa äidilleni ja veljelleni, mutta heillä ei ole lupa kertoa asiasta kenellekään. Edes isäni ei tiedä. Ei se raskausaikana kenellekään kuulu. Mielelläni ilmoitan sitten vauvan synnyttyä, kumpi tuli. Nimikin ilmoitetaan sitten heti vauvelin synnyttyä, koska häntä ruvetaan kutsumaan sitten heti omalla nimellään, ei poikana tai poikavauvana, vaikka sukupuoliasia ei ole minulle tabu, kuten monille muille nykyisin.

Miten raskaus ja seuraavat neuvolat on sujuneet?

Minun mielestä on vanhempien päätös paljastaako etukäteen vauvansukupuolta ulkopuolisille. Itse en paljastanut kuin lähimmille ystäville.
Se on minusta oudompaa jos ei paljasta sukupuolta syntymän jälkeen. Toki sen ymmärrän ettei someen paljasta, mut jos ei paljasta ihmisille todellisessa elämässä. Itse kuulun niihin kenen mielestä lapsen identiteetti kasvaa kuitenkin osana sukupuolta, oli se mikä tahansa.

Näin se ainakin täällä päin menee, että pitää löytää oikea lääkäri joka sitten suostuu määräämään ne tutkimukset. Lapsellani on geenimuunnos, joka voi aiheuttaa sitä sun tätä, rutiinitarkastukset tehdään ajallaan ja osa venyy kuukausia eteenpäin, eikä siinä, suurin osa mitä tutkitaan on hyvin lieviä juttuja (joita en tosiaan niitäkään lapselleni halua, mutta mittakaava muuttunut kun on vakaviampiakin ongelmia). Sitten kun kyseessä on mahdollisesti geenivirheen aiheuttama nopeasti kasvanut ihomuutos, joka vaatisi kuvauksen, aikaa ei tipu koska kesäsulku ja kuvaamattomuutta koitetaan perustella sillä, että ihomuutos joudutaan mahdollisesti leikkaamaan a) siitä voi tulla lapselle trauma b) syövän mahdollisuutta että oteta huomioon, ja se on moninkertainen valtaväestöön verrattuna. Käsketään mennä yksityiselle, sieltä siis saisi lähetteen samaan sairaalaan jossa kontrollikäynnit tehdään. Soitto toiselle saman sairaalan lääkärille, ja aika järjestyy viikkojen päähän ja uusi soitto kuvantamisyksikköön, josta annetaan seuraavalle viikolle.

Näitä on tullut vastaan omien kilppariarvojen, tähystysten, sukulaisten hoidon jne kanssa. Hoidon saanti on vähän siitä kiinni, miten asiansa esittää ja kenelle.

Me ei olla koskaan haluttu tietää vauvan sukupuolta, tullu sitten itsellekkin yllätyksenä 😃

Meillä on kaksi lasta, jotka kumpikin ovat poikia sukupuoleltaan, ainakin toistaiseksi. Esikoinen on saanut ihan pienestä asti lahjaksi autoja, vaikka ei ole niistä ollut kiinnostunut kuin nyt ehkä vasta vuoden sisään. On myös tullut kaikenlaista ”tuleekohan siitä autopoika”-kommenttia. Anoppi myös kommentoi jos hänellä on kynsilakkaa ja nyt kun tahtoo pitkät hiukset niin anoppi sanoi että ne on tyttöjen hiukset. Muuten ihan kiva mutta lasteni isällä, eli anoppini pojalla on pitkät hiukset ollut varmaan 10 vuotta, tämän kun sanoin anopille niin hän totesi että niinpä tosiaan onkin 😅. Toisen rakenneultran jälkeen mulle pahoiteltiin, että meille on tulossa toinen poika 🤯 siis ihan oikeasti?! Jouduin monta kertaa sanomaan että ihan oikeasti tämä vauva on erittäin toivottu ja jopa omalla biologisella sukupuolellaan (takana 2km ja icsi-hoidot). Välillä tekis mieli lyödä ihmisiä tuolilla 🥲😊

Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen tekee niinkuin parhaaksi näkee. Pieni mutta kuitenkin he jotka kertovat, että lapsi saa x-ikäisenä päättää onko tyttö vai poika.

Mielestäni sukupuolesta ei tarvitse tehdä numeroa suuntaan tai toiseen. On kuitenkin asioita missä sillä biologisella sukupuolella merkitystä. Ensimmäisenä ja yhtenä tärkeimpänä tulee mieleen tietyt sairaudet joita esiintyy vaan toisella sukupuolella. Mielestäni vanhempien on hyvä tiedostaa tämä, vaikka suosisi sukupuolineutraalia tai -sensitiivistä kasvatusta.

En ole oikein ikinä jaksanut ymmärtää miksi ihmisiä kiinnostaa toisten syntymättömien lasten oletettu sukupuoli. Itse pyysin olemaan kertomatta sitä, koska puolison kanssa koimme asian niin että miksi jo ennen lapsen syntymää asetamme hänet johonkin rooliin. Tyttären synnyttyä hän sai tytön nimen ja käytössä on mekko ja röyhelöitä, mutta yhtälailla on päiviä jolloin pukeutumisen perusteella on oletettu pojaksi.

Omasta mielestä on jotenkin surullista seurata, kun asia viedään yleensä ääripäästä toiseen ja monesti se paras ratkaisu siltä väliltä jää huomiotta. Ihmisten pitäisi myös kunnioittaa toisten ratkaisuja enemmän, ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä eikä välttättä ihan kaikkea edes ymmärtää, jos ketään ei satuteta millään tavalla.

On aivan eri asia tietoisesti loukata toista arvostelemalla kuinka hän kasvattaa lastaan, kuin se, että toinen ihminen loukkaantuu sitä, että kasvatat omaa lastasi hänen mielestä väärin. Valitettavasti jälkimmäisen pelossa monet eivät uskalla toimia haluamallaan tavalla.

Täällä elellään myös joulukuisen odotusta. Rv 18+1. Me tiedetään jo vauvan sukupuoli koska nipt verikokeen yhteydessä saimme sen selville. Olemme läheisille kertoneet. Mieheni äiti kun ilmoitti jo ennen kuin tiesimme sukupuolen että hänelle pitää sitten kertoa. Samainen tuleva isoäiti ilmoitti viime viikolla nähneensä kivan paketin käytettyjä hyväkuntoisia vauvan vaatteita mutta ei voinut niitä ottaa kun ei vielä tiennyt kumpi on tulossa.
Suurelle yleisölle kerromme kyllä varmaankin vauvan synnyttyä että kumpaa sukupuolta hän edustaa, mutta muuten varmaankin pyrimme noudattamaan sukupuolisensitiivistä kasvatusta. Enkä kyllä näe mitään outoa siinä että joku ei esim. somessa halua paljastaa lapsensa sukupuolta.

Itse lukeudun ehkä sitten ”toiseen ryhmään”, siihen joka ei häiriintynyt, kun vauvan sukupuolta arvailtiin ja kyseltiin heti raskauden alkuajoilta.

Ei se sukupuoli rajoita mitään, saahan se lapsi harrastaa ja tehdä mitä vaan siitä huolimatta, että kaikki tietävät sen sukupuolen. Varsinkin raskausaikana on kolme kysymystä mitä ”ylipäätään voit kysyä” raskaanaolevalta: miten äiti voi, miten vauva voi ja kumpaa sukupuolta vauva on. Kaikkien kysymysten osalta se merkitsee sitä, että äidistä ja tulevasta vauvasta ollaan kiinnostuneita.

Vaikka olen itse syntynyt ja ”kasvatettu” tytöksi aikoinaan (jo aikoja sitten), ei minulta ole rajoitettu mitään. Yhdessä vaiheessa en todellakaan pukenut päälleni mitään pinkkiä, enkä mekkoja – sain vapaasti pukeutua siniseen housuasuun tuttavien häissä. Ja kun halusin pinkkiä ja mekon, sain ne. Sukupuoli ei ole koskaan rajoittanut mitään harrastuksiani tai opiskeluitani. Ja toisaalta, olen saanut halutessani olla täysin tyttö. Olen ylpeä naiseudestani (vaikka tiedän isäni halunneen, että olisin ollut poika, mutta en ole koskaan kokenut, että hän olisi sitä minulle näyttänyt).

Kyllä minun mielestäni on outoa, jos lapsen sukupuolta haluta lainkaan kertoa. Siitä kun tulee vaikutelma, että lapsessa tai hänen sukupuolessaan olisi jotain vikaa. Mitäs hävettävää siinä nyt pitäisi olla, että on syntynyt tytöksi tai pojaksi? Tuntuu, kuin koko ajatus olis askel takaisin menneisyyteen, jossa mistään pippeleistä ääneen puhuttu…

(Eri kysymys tietysti on, mitä itsestään tai elämästään ylipäätään haluaa kertoa täysin ventovieraille ihmisille. Itse en kertoisi juuri mitään, kun taas joku toinen on valmis paljastamaan enemmän.)

Me odotamme miehen kanssa esikoista, ja ihan raskauden kertomisesta lähtien on kaikki kysyneet, että joko tiedetään kumpi on tulossa!? Tiedetään, mutta ei kerrota 😀 sitte on tullu niitä että ai miksette kerro? 😮 oon vaan vastannu että se on meidän salaisuus ja halutaan pitää vain omana tietona:) arvailuja on kyllä tullu.. Tosin nyt hetki sitten kerrottiin molempien äideille. Minun isä sanoi että ei halua tietää vaan haluaa pitää asian yllätyksenä synnytykseen saakka 🙂 minusta sillä ei ole mitään väliä kumpi tulee.. ihan hyvin voi tyttö pelata jääkiekkoa ja poika käydä baletissa, sukupuoli ei määrittele mielenkiinnon kohteita.

Itse muistan aina esikoista odottaessa kun anoppi sanoi, että poikahan sieltä tulee sen näki jo kuulemma mahastani kun ” ihraa” ei ollut kertynyt kylkiin 😰 sen takia raskaus aikana tehtiin puolison kanssa sopimus että kummatkin sai kertoa kahdelle ihmisille joihin luotti ettei levittele tietoa. Minä omille vanhemmilleni ja hän päätyi lasten kummehin. Anopille selvisi vasta kun lapsi syntyi että tyttö tuli .. muutenkin raskaana olevien mahan kommentointi itselle on aivan punainen vaate. Mitä se muille kuuluu minkä kokoinen keskivartalo minulla on ? Itse tosiaan sai kuulla paljon ” onpa sulla iso maha ” 😰 itse kun pystynkin vaikuttamaan mahan kokoon..

Meillä kakkosen la loka-marraskuun vaihteessa. Kakkonen on ultran mukaan samaa sukupuolta kuin ykkönenkin. Ultrassa oli kaikki kunnossa, vauvalla, istukalla, kohdussa (❤️), mutta voi että mua ottaa kupoliin kun ihmiset jopa voivottelevat että olisi nyt tullut se tyttö/poika, eikä samaa sukupuolta kuin ykkönen. ”Nyt joudutte tekemään kolmannenkin.” Anteeksi, mutta mitähän vittua? Ensinnäkin miten sen kolmannen sukupuolen voi sitten tilata kun ei tämä kakkonenkaan ollut sitä mitä sukulaiset toivoivat. 😀 Oikeasti mulla on tosi surkea olo siitä että vauva ei ole sitä sukupuolta mitä sukulaiset halusivat. Ihan kuin hän ei olisi niin odotettu ja haluttu kuin se sukupuoli jota hän ei haarovälistään ole. Ja todellakin ultran jälkeen ihmisten hävytön kysely ”kumpikumpikumpi, joko se nyt olis se…” eikä mieluummin ”Oliko kaikki kunnossa?”.

Ei tarvi ihan noin vakavasti ottaa kuitenkaan, nuo nyt on niitä lauseita joita on ollu tapana tuumata aina.

Me ei paljastettu toisen kohdalla sukupuolta ennen synnytystä ja tää herätti lähipiirissä aika paljon negatiivisia tunteita. Jotenkin inhotti ajatus että meille olisi alettu tuupata jo raskaus aikana pikkuautoja ja sinisiä vaatteita nurkat täyteen ja kaikki tuntuivat toivovan poikaa tytön jälkeen että mies voisi käydä tulevaisuudessa poikansa kanssa hirvimetsällä 🙄 vaikka asetta siellä pidellään eikä penistä 🤷‍♀️
Väri, harrastukset, luonteenpiirteet yms on naurettavia tapoja määrittää sukupuoli ja nyt kolmatta odottaessa mietin myös jaksanko oikeesti paljastaa vauvan sukupuolta? Aika raskasta jo odottaessa aloittaa se jatkuva oletusten korjaaminen.

”Vaikka asetta siella pidellaan eika penista” Alko naurattaa oikeen kunnolla 😀 tosi hyvin sanottu.

Vastaa käyttäjälle 🦝 Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Desire Nymark

Desire Nymark

Olen kolmenkympin kynnyksellä oleva nainen joka tekee kahvikuppeja, vauvoja sekä taistelee naisen nautinnon puolesta. Suosikkiasioihin kuuluu pastan syöminen ja kapitalistisen patriarkaatin kukistumisesta haaveilu. Harrastuksena kahvin juominen, nukkuminen sekä sarkasmi. Valitettavasti työtehtäviini kuuluu myös siivoaminen, ruonlaitto huonolla menestyksellä ja pyykkikori, jonka pohjaa en ole nähnyt vuosikausiin.

Arkisto

X