eveliina matilda - Banneri

En keksi bloggaamisesta kuin yhden varjopuolen; ilkeät kommentit ja neagtiivinen arvostelu. Minulla on melko hyvä ’henkinen suodatin’, jonka läpi kaikki lukemani ja kuulemani itseeni kohdistuvan kritiikki kulkee. En ota kovin pienestä itseeni, vaan usein selviän ihmisten ilkeistä sanoista pelkällä olankohautuksella. Kun kuulen oikeassa elämässä suoraa ilkeilyä, jään harvemmin sanattomaksi. Muutaman kerran olen nähnyt kuinka etenkin hieman vanhemmat (+30v) äidit ovat pyöritelleet silmiään, tuijottaneet ja puhuneet keskenään että onpa nuori äiti ja kerran minulle on tullut yksi tyyliin haudasta noussut mummo sanomaan että olen liian nuori äidiksi. Näihin tilanteisiin minulla on antaa jo vakiintunut vastaus: ”En minä ole mitenkään erityisen nuori, olen vain ehkä hieman paremmin säilynyt.” Yleensä porukka tämän jälkeen lehahtaa punaiseksi tai jää vaan monttu auki tuijottamaan.

Tuolla väkijoukossa taaplatessani kuulen arvostelua kuitenkin loppujen lopuksi hyvin vähän. Täällä netissä taas tuntuu olevan sellaiset ”säännöt” että kenelle vaan voi sanoa ihan mitä vaan, eikä toisten tunteista tarvitse piitata. 
Jos joku näkee minut kaupungilla niin että vauvan korva pilkistää myssyn alta, kukaan ei sano mitään, mutta jos blogiin lataa kuvan jossa vauvan korvanipukka paistaa lakin alta, alkaa kommentointi jossa saatetaan jopa uhata tehdä lastensuojeluilmoitus, koska olen paska mutsi, koska olen niin nuori ja kokematon enkä osaa pukea lastani ja sillä on varmasti korvatulehdus ja kylmä ilma sattuu lasta jajaja… Kyseinen tapaus palasi mieleeni jälleen kun hiljattain luin siskoni blogikirjoituksen kommentointia.
Sellaiset kommentit joissa halutaan selkeästi vain aiheuttaa pahaa mieltä, sanomalla esim. ”Oot ruma.”, vain lähinnä huvittavat minua. 
Kuitenkin negatiiviset kommentit jotka ovat pidempiä, ulkoasultaan tarkkaan laadittuja ja ajatuksella kirjoitettu, saavat minut toisinaan pohtimaan että miksi joku ajattelee minusta näin ja olenko oikeasti jollain tapaa huono? Joskus avaan keskustelun näistä kommenteista Tonyn tai jonkun ystäväni kanssa ja kun kuulen kuinka läheiseni nauraen lyttäävät kommentin ilkeän sanoman suorin käsin, tajuan että näinhän asia oikeasti on, miksi edes jäin vaivaamaan päätäni asialla.
Minua ärsyttäviä kommentteja ovat sellaiset joissa joku alkaa kovaan ääneen kritisoimaan ja neuvomaan minua jonkin asian suhteen, mistä hän ei oikeasti tiedä yhtään mitään. Tai saattaa hän puhumastaan asiasta tietää, mutta ei siitä millä tavalla asian laita nimenomaan meidän perheessä on. (esimerkkinä kirppistely postauksen kenkä kommentti)
Mua myös ärsyttää kommentit joissa udellaan mun henkilökohtaisia asioita. Kirjoitan välillä myös melko yksityisistä asioista, mutta esimerkiksi meidän perheen rahatilanteesta tai mun kuppikoosta avautuminen ei kuulu tänne nettiin. 
Ärsyttäviin kommentteihin kuuluvat myös nämä hyväntahtoisiksi naamioidut inhottavat kommentit. Ymmärsiköhän kukaan mitä tarkoitan? 😀 Tarkoitan kommentteja joiden tarkoitus on aiheuttaa pahaa mieltä, mutta niihin on tungettu muutama hymiö tai joku pikkukehu jotta julkaisen kommentin. Turha yritys, täällä on sellanen salapoliisi ruudun takana että. :DD 
kaikkein ärsyttävimpiä kommentteja on ne joissa tartutaan mun ikääni tmv, kuin se olisi syy jollekkin asialle. Esim. ” Olisi ne koulut kannattanut käydä ennen lasten hankintaa niin ne ei valvottais öisin”. <– Logiikkaa löytyy. Niinhän se on, et ole opiskellut = vauva nukkuu kehnosti.
Olenpas mä ärsyynytnyt ihminen kun tämä lista on näin pitkä, mutta pakko nyt jatkaa vielä…
Myös kielipoiisit ovat hemmetin inhottavaa sakkia. Mun blogi, kirjoitan niin kuin haluan, jos ei kelpaa, älä lue. Toki aiheeseen liittyviä kehitysideoita on hyvä saada, mutta se että tartutaan johonkin yksittäiseen sanaani että nounou, ei noin voi sanoa se kuulu näin… Huoh!

Tässä nyt vielä yksi kautta aikain mua ärsyttävin kommentti, sitten saa riittää: ”Muistan kesällä lukeneeni ettei lapsi ollut suunniteltu. No eipä sillä niin väliä, rakas varmaan kuitenkin. Koita nyt kuitenkin sen verran aikuiseksi ja äidiksi kasvaa että laitat asiat tärkeysjärjestykseen, eli ensin sun pitäisi keskittyä äitinä oloon ja huolehtimaan Itse omasta lapsestasi, vasta sen jälkeen jakamaan netissä turhamaisia pissis kuvia itsestäsi ja hakemaan tuntemattomien ihmisten kehuja. Voi tyttö pieni miten lapsi sä vielä olet…”

Blogissani on käytössä kommenttien tarkistus, eli ainuttakaan kommenttia ei julkaista ennen kun olen hyväksynyt sen. Käytännössä se tarkoittaa sitä että silmäilen tulleet kommentit ja heitän joukosta roskakoriin sellaiset joilla yritetään vain pahoittaa mieltä tai luoda riitaa. 
Rakentava kritiikki ja poikkevat mielipiteet ovat kuitenkin erittäin tervetulleita ja tämän sisältöiset, asialliset kommentit tietysti aina julkaisen. Tekee hyvää huomata kuinka joku ajattelee jotain kirjoituksessani esiin noussutta asiaa aivan eri näkökulmasta kuin minä. 
Jatkakaa ihmeessä kommentointia siitä tulee mulle pääosin hyvä mieli! Anonyymit muistakaa se netiketti. On naurettavaa piiloutua nimettömyyden taakse pilkatakseen toisia. 😉

Kommentit (18)

Olin ihan ihmeissäni kun näin tän ''ilkeät kommentit'' -otsikon, kun en voinut ajatellakkaan että sä semmosiakin voisit saada 😀 Tätä sul blogia kun olen jonkun verran seuraillut, oot vaikuttanut todella rakastavalta ja jalat maassa äidiltä! Tsemppiä sulle!

Mä en tiennyt itkeä vai nauraa kun tätä luin!toi kaikki mitä kirjotit oli niin totta.lähinnä naurattaa noi ihmisten lähettämät kommentit..siis voiko joku oikeesti olla niin tyhmä,että kyselee esim .kuppikokoa:D varmasti kyllä mitä enemmän ilkeitä juttuja lukee sitä pahempi mieli tulee itselle.en ymmärrä miks Suomi on niin ahdaskatseinen kansa et halutaan loukata toisia jotta itsellä olis parempi olo?ei voida olla onnellisia toisten puolesta ja keskittyä siihen et olisi parempi olo itselläkin ..

Olet varmasti super hyvä äiti Adeliinalle. <3

Älä huoli – olen blogiasi lueskellut ilolla ja vaikutat erittäin järkevältä, vastuuntuntoiselta ja kypsältä nuorelta äidiltä! 🙂 Itse sain nyt vasta 29-vuotiaana ensimmäisen lapsen ja todellakin ihaillen olen seurannut miten pärjäät hyvin lapsen kanssa nuorempana. Ei se ikä kenestäkään tee parempaa tai huonompaa äitiä. Nuorena sitäpaitsi jaksaa varmasti paremmin leikkiä ja touhuta pienen kanssa. Ja minusta kieli on ollut ihan hyvää, jos jotakuta häiritsee kirjoitusvirheet tms. niin eihän ole pakko lukea sellaista… joten älä välitä 🙂

Bloggaushan on hyvin pitkälti kirjoittamista, ja se on monelle rakas harrastus ja joillekin jopa työ. Eikö siis ole aika tärkeää kirjoittaa oikein? Monet kirjoitusvirheet antavat blogista epäammattimaisen kuvan, ja se voi karkoittaa lukijoiden lisäksi myös yhteistyökumppaneita. Miksei bloggaajat voi suhtautua lukijoiden vinkkeihin kirjoitusasun korjaamisesta positiivisesti? Ottaa avun vastaan. Esim. jos bloggaaja aina kirjoittaa "niimpä", ja lukija tästä huomauttaa, niin eikö olisi asiallista kiittää ja kumartaa ja myöntää, että on aina luullut, että sana kirjoitetaan näin, mutta nyt tietää paremmin. Sen sijaan moni bloggaaja ottaa asian itseensä, ja kehottaa lukijaa poistumaan blogistaan jos kirjoitukset eivät miellytä. Toki asiat voi esittää monilla eri tavoin, ja ymmärrän, että ns. "kielinatsit" saattavat ärsyttää, mutta kuinka kirjoitusvirheistä voisi huomauttaa suututtamatta bloggaajaa?

Tästä oon samaa mieltä ja olen itsekin saanut kuulla monesti, etten osaa kirjoittaa. Mielestäni oikeinkirjoitus on tavallaan blogin käyntikortti ja mitä huolitellummin oikeinkirjoituksen osaa, niin sitä paremman lukukokemuksen lukijat saavat. Myönnän itse, että omasta blogistani löytyy erittäin paljon "kielikukkasia", mutta yritän koko ajan parantaa kirjoitustaitoani jo tulevan alani eli journalismin takia. Ymmärrän kuitenkin ne tapaukset, joissa blogin kirjoittaja mainitsee hänellä olevan lukihäiriön tai vastaavan, jolloin kirjoittaminen on oikeasti vaikeampaa. 🙂 Itse huomaan myös aika helposti esimerkiksi yhdyssanavirheet ja joskus niistä huomautankin, mutta pyrin tekemään sen ystävällisesti. Asiallinen kritiikki ja kritiikki ylipäätään on sallittua ja jopa suotavaa, mutta kaikista tärkeintä on, miten asian ilmaisee toista loukkaamatta. 🙂

Itse tykkään tässä blogissa erityiseti sun blogin fontista ja muutenkin tämä on tyylikäs kokonaisuus. 🙂 Oot myös kaunis. 🙂 Jatka samaan malliin ja hyvää syksyä. 🙂

Toi kommentti minkä olet saanut, niin saa mut raivostumaan. Mua niin ärsyttää taas tommoset ihmiset, jotka ajattelevat että kun tulee äidiksi, ei saa tehdä itse enää mitään. Meikkaaminenki on kiellettyä kun on äiti! Pitäisi vaan olla kotona löysä t paita päällä ja kollarit, hiukset löysällä nutturalla, eikä kavereitakaan nähdä. Ollaan vaan loppuelämä neljän seinän sisällä lasten kanssa. Kyllä mä pidän itsestäni huolta , ottelen kuvia ja nään kavereita vaikka onkin lapsi.
Suututtaaa!

Mahtava kirjoitus ja vielä mahtavampaa että osaa jättää muiden ilkeilyt omaan arvoonsa ! Ikä ei katso sitä onko joku valmis äidiksi. Tottakai mitä enemmän lukuja iässä, on saattanut elämänkokemus karttua, mutta vaikuttaako se siihen millainen vanhempi voi olla lapselleen. Tuskin. Ainakaan niin paljon, että kenellekään on varaa tulla ketään arvostelemaan milläänlailla. Ilkeillä kommentteilla ja nettikiusaamisella on luultavasti pohjalla aina sen henkilön oma trauma, huono itsetunto tai on joutunut joskus kiusatuksi. Pitäisiköhän ihmisten ennemmin keskittyä itse olemaan vanhempia lapsilleen eikä olla täällä netissä arvostelemassa muiden vanhemmuutta. Jokainen meistä on hyvä omalla tavallaan, omana itsenään.

Pakko kommentoida. Mua nätisti sanottuna raivostuttaa ihmiset, jotka perustelee jonkun olevan huono äiti, sillä että on liian nuori. Ei ikä katso sitä, miten paljon osaa rakastaa ja huolehtia, millaiset rajat lapselleen asettaa jne. Monet yli 30v äidit tuntuvat olevan paljon kypsymättömämpiä kuin nuoret äidit. Se on kiinni ihmisestä, ei iästä. Tsemppiä Eveliina, vaikutat upeelta mutsilta! 🙂

No mielestäni aika räikeitä kirjoitusvirheitä täynnä tämä(kin) teksti, mutta silti minäkin kielinatsi tulen tänne uudestaan ja uudestaan, eli eipä haittaa suuremmin lukukokemustani. Jatka samaan malliin vaan, Eveliina.

Voiettä miten samoja ajatuksia itselläni. Blogiini ei kauheasti VIELÄ ole tullut negatiivisia kommentteja, mutta on niitä silti tullut jonkin verran. Yleensä kommentti tulee suoraan puhelimeni sähköpostiin josta luen sen heti. Kerran sain inhottavan kommentin joka sai minut itkemään. Luin sen kirpputorilla. Onneksi minulla oli ystäviä läsnä joille sain purkaa tätä asiaa. Se oli kamalaa.

Suodatan negatiiviset kommentit aika hyvin,mutta tätä en suodattanut.

Ja minua myös ärsyttää niinkuin sanoit; "Myös kielipoiisit ovat hemmetin inhottavaa sakkia. Mun blogi, kirjoitan niin kuin haluan, jos ei kelpaa, älä lue. "

Niin oikee asenne. Ja minä ajattelen ihan samalla tavalla. Kukaan ei pakota blogiani lukemaan jos teksitys ei ole laadukasta ja kirjoitusvirheitä löytyy niin aina voi etsiä paremman blogin ja sanoa minun blogilleni heihei!

Ja toi on TÖRKEETÄ. Se, että arvostellaan sitä, että on nuori ja ei ole käynyt kouluja ensin. Pöh! Vaikka itselläni on ammatti niin silti on tullut kommentteja "Olisit kasvanut ensin ennenkuin hankit lapsen. Ja sait vielä sairaan lapsen. ei sinusta ole äidiksi" ja monesti ihmetellään miten me ollaan suuniteltu elämä tämmöiseksi kun miehellä ei oo ammattia eikä ole armeejaakaan käynyt ja ite olen ollut työttömänä.

itseäni ärsyttää ajatus, että kaikki pitää olla ns. valmiina kun lapsen voi hankkia. ammatti, töissä monta vuotta, rahaa, omakotitalo jne… HUOH.

mutta hei hienoa, että sä osaat suodattaa, etkä anna negatiivisten kommenttien masentaa 😉

Aivan ihanaa kesää teille! Tsemppiä ja voimia 🙂 <3

Tätä tekstiä lukiessani mun kulmakarvat nousi varmaan hiusrajaan asti. Siis voiko tommosia kommentteja kirjoittaa ihan tosissaan!? Käsittämätöntä. Kiitos sinulle kuitenkin siitä, että sallit anonyymikommentoinnin kaikesta huolimatta. Itse olen jättänyt muutaman blogin lukemisen kokonaan, kun anonyymit ei voi kommentoida. Tämä siis siitä syystä, että en omista mitään tunnuksia missään sopivassa foorumissa, jotta voisin kommentoida enkä siis pääse osalliseksi sitten keskusteluun. Joten toivotan sinulle pitkää pinnaa noiden käsittämättömien törppökommenttien läpikäymiseen! Yritetään pitää hyvä henki yllä kaikesta huolimatta 🙂 -Koo

Ovat kyllä ärsyttäviä ihmisiä ne jotka rupee arvostelemaan sun muuta. Oot hyvä äiti mielestäni Adeliinalle, vaikken sua tunnekaan 🙂 Oot tosi kypsä oloinen ainakin.

-T

En ole edes vilkaissut, millaisia kommentteja olet saanut. Olen itse hirvittävä kielinatsi ja osaan olla melko tuomitsevakin joskus, mutta et kyllä ole laittanut tänne mitään, joka oikeuttaisi moiset kommentit. Mitä pelkästä blogista voi päätellä, niin hyvä äiti olet! Jatka toki bloggaamista. Teidän elämää on mukava seurata.

Hyvää kesää!

Sinä olet kaunis nuori äiti 🙂 ihana lapsi,ihana koti ja toivottavasti ihana mies 🙂 elä anna muitten mielipiteiden vaikuttaa, kunhan itse olet onnellinen, se on pääasia <³

Voi hyvää päivää, mä kanssa joskus miettiny että mitä kaikkea bloggaaja saakaan kuulla.. ite en varmaan jaksais, hyvä että osaat asennoitua oikein 🙂

Ihanaa oon samaa mieltä oma blogi jäi ku en jaksanut enää ilkeitä kommentteja mutta sulla on hyvä itsetunto ja sulla on ihana vauva♡♥<3

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X