eveliina matilda - Banneri

Olen aina ollut hyvin eläinrakas ja olen tykännyt koirista ihan pienestä pitäen. Käännytin vanhempiani kokonaiset kolme vuotta lukemattomin keinoin, ennen kuin äiti vihdoin suostui harkistemaan koiran ottamista.

Lopulta sinnikkyys palkittiin ja meille kotiutui Norwichinterrieri Omppu. Ompun kasvattaja teetti Ompulla pentueen ja kun me menimme kasvattajan luokse katsomaan pentuja, oli äitini ensimmäinen kun sanoi ääneen sen mitä kaikki ajattelimme; ”Kai meille vielä toinenkin koira mahtuu?” Niin meille kotiutui Oliivi (toisilta nimiltään Kuutti, Tipu, Pingu, Tiuku, Kebu, Tutti… Kyllä rakkalla lapsella on monta nimeä!)
 Omppu ei anna luuta Kuutille 😀
Kuutti ja Omppu ottaa arskaa

Sinnikäs yritykseni päättyi siis paremmin kuin hyvin, mutta niiden kolmen vuoden aikana kun yritin saada vanhempiani ottamaan koiran, päätin että minun lapseni ei koskaan tarvitsisi tehdä samaa, vaan kun olen aikuinen ostan itselleni vähintään kymmenen koiraa. 
Tony on lapsena myös käynyt vanhempien käännytysoperaation läpi. Tosiaan hänellä riitti se että hän piti huoneensa kuukauden ajan siistinä, kunnes vanhemmat heltyivät. Heillekin tuli Norwichinterrieri, Piko.
Kun minusta sitten tuli aikuinen ja muutin Tonyn kanssa yhteen, minulla oli Kuuttiin ns. yhteishuoltajuus. Omppu jouduttiin lopettamaan juuri ennen muuttoani ja Kuutti oli kovin yksinäinen. Koska koira on aina ollut erittäin kiintynyt juuri minuun, hän alkoi käymään meillä yökylässä ja muuten vain hoidossa. Meillä Kuutti tapasi enemmän myös Pikoa, mikä selkeästi piristi häntä. 
En kuitenkaan voinut ottaa Kuuttia meille kokonaan asumaan, koska meillä hän olisi joutunut viettämään pitkiä aikoja yksin, eikä hän viihtynyt meidän luona yksikseen samalla tavalla kuin lapsuudenkodissani. Vanhempani kaipaavat myös lenkkiseuraa, joten siksi Kuutti ei asu luonamme vakituisesti. 
Tony ja minä olimme usein puhuneet koiran ottamisesta ja Adeliinan synnyttyä aloin tuumasta toimeen. Löysin netistä ilmoituksen tiibetinspanieli-cockerspanielimix pentueesta ja lähdettiin mun siskon kanssa katsomaan pentuja ja niin matkaan mukaan tarttui pieni Fido. 
 Fidon ja sisarukset. Kolme vasemmalta ovat tyttöjä ja neljä oikealla ovat poikia. Fido on kuvassa keskimmäisenä.
 Fidon ensimmäinen päivä kotona

Sain jonkin verran ihmetteleviä kommentteja että miksi ihmeessä otamme koiran kun meillä on pieni vauva. Minä halusin että pentu ja vauva saavat kasvaa yhdessä rinnakkain. Meillä oli nyt äitiyslomallani otollinen aika ottaa koira koska pystyn olemaan kotona pennun seurana ympäri vuorokauden. Olen myös kuullut paljon kuinka koira lapsiperheessä kasvattaa lasten sosiaalisuutta, vastuunottokykyä, ehkäisee allergioita ja lieventää pelkoa eläimiä kohtaan. Vaikka me aina puhumme että Fido on Adeliinan koira, niinkuin hän tavallaan onkin, niin silti vastuu eläimestä tulee olemaan aina meillä vanhemmilla. 
Harkitessamme pennun ottamista punnitsimme hyvien juttujen rinnalla myös niitä huonoja. Pentu näykkii, järsii tavaroita, tekee tarpeensa sisälle, saattaa aiheuttaa allergiaa…jne. Kun tämän kaiken keskellä on myös vauva, kuvio on hieman haasteellisempi, mutta ei kuitenkaan mahdoton.
 Fido syö puhdistaa lattian kun Adeliina ruokailee

 Yhteiskuvia ei aina ole niin helppo ottaa..

Meillä on Fidon ja Aden kanssa mennyt oikein hienosti. Aluksi rajasimme Fidolta pääsyn Adeliinan huoneeseen sekä olohuoneeseen portein, jotta voin pitää Adeliinaa lattialla hetkittäin myös ilman valvontaa. (yritin myös suojella olohuoneen uutta valkoista karvalankamattoani koiralta!) Fido kuitenkin oppi nopeasti kulkemaan olohuoneeseen aidasta huolimatta, joten muutama viikkoa sitten poistimme olkkarin aidan kokonaan. 

Adeliinasta ja Fidosta on tullut ihan mahtava pari. Fido menee aina ensimmäisenä vauvan luo kun Ade parikaisee. Fido kiipeilee Adeliinan ylitse ja kiehnää aina Aden sylissä puruluutaan syöden. Adeliina osaa taputtaa Fidoa, mutta välillä hän aina nappaa koiran turkista tai korvasta kiinni. Fido saattaa yrittää järsiä Aden varpaita, mutta nyt koira on pikkuhiljaa alkanut oppia että vauvan naamaa ei saa nuolla, eikä vauvaa saa maistella hampain. Minusta on ihanaa kun Fido viihdyttää Adea lattialla ja Ade innoissaan tunnustelee pennun turkkia ja leikkii sen kanssa.
 Kuutti kyläilee meillä edelleen

En keksi koiranpentu + lapsi yhdistelmästä muuta negatiivista kuin että koiran lenkittäminen ja sisäsiitiski opettaminen on aavistuksen hankalampaa. Fido pitää viedä ulos aina kun hän herää, aina kun hän on syönyt tai juonut, sekä aina leikin jälkeen. Eli toisin sanoen ulkona saa ravata jatkuvasti ja vauva on otettava aina mukaan jos hän on hereillä. Jos Adeliina nukkuu, jätän vaan Nabbyn päälle ja ulkoilen Fidon kanssa itkuhälyttimen kantaman alueella. 
Fidolla sattuu välillä vahinkoja sisälle, enkä malta odottaa sitä kun Ade lähtee konttamaan ja löytää ensimmäisen kakan tai pissan lattialta… 

Kommentit (17)

Sattumalta eksyin tänne blogiisi ja tämä olikin ihan mielenkiintoinen postaus! 🙂

En usko että petralla on mitään syytä kadehtia. Ärsyttää tuo kateus-kortin käyttö heti, kun tulee kritiikkiä. Minusta lapsi on kaunis ja ihana – maailman suloisin! Hänestä saattaa joku olla hiukan kateellinen. Mutta tuskin kateudesta on kyse silloin, kun kritisoi omastakin mielestäni todella hämmästyttävästä hän-pronominin käytöstä eläimen yhteydessä. Jotenkin siitä tulee tunne, että eläin on korotettu lapsen rinnalle tai jopa sen ohi. Lapsi – hän on korvaamaton. Eläin on tusinatuote. Tässä minun mielipiteeni.

Meillekin tuli koira, kun poikamme oli pieni ja minä olin kotona kotihoidontuella. Ainoa haaste, mitä vastaan tuli oli se, kun itse palasin töihin.. Koira oli tietenkin aiemminkin ollut yksin kotona, mutta yhtäkkiä se joutuikin olemaan 8h per päivä/5x per viikko. Koira mm. haukkui yksin ollessaan ja ulvoi. Ikinä ei onneksi huonekaluja tai muutakaan tuhonnut ja tuo haukkuminenkin saatiin kuriin haukunestopannalla. Joten tämä on ainakin asia, mikä kannattaa ottaa huomioon tulevaa ajatellen 🙂

Meillä 1,5 kk vauva nyt ja 2 kk pääsyä meille saapuu koiran pentu, danin lisäksi.. 😀

ärsyttäviä kirjotusvirheitä.. ja se että kirjotat eläimestä "hän" muodossa on ihan kamalaa :–D

Mulla on herneet ihan pakkasessa. En siis tosiaan ole ottanut mistään itseeni vaan puolestani korjasin sinun kirjoitusvirheesi. Tähän lemmikistä hän -muodossa puhumiseen en enää kommentoi sillä siitä on mielestäni jo tarpeeksi keskusteltu täällä.

Haha ei tainnu petra unohtaa mitään:–DDD kai mä nyt voin oman mielipiteeni sanoo omalla nimellä xD ja en tosiaan oo tienny et eveliina voi bloggaajana ottaa noin helposti itteensä:D muuttu kyl kuva ihmisestä kerta heitolla jos noin herkästi kiskasee herneet nenään :–Dd

taisi petra unohtaa vaihtaa tunnukset anonyymille 😉

Petra, taidat olla vaan kateellinen!

Ei oo todellista. Eveliina saa kyllä kirjoittaa ihan miten haluaa OMASSA BLOGISSAAN! Vähän vois taas järkeä käyttää, ei toiselle tulla noin sanomaan "eläimestä ei voi sanoa hän muodossa", miksi ihmeessä ei mukamas voi sanoa noin? Mutta kuitenkin Teidän lapsi on jäätävän suloinen tapaus <3 Kaikkea hyvää teille ja mukavat kesän jatkot 🙂
t. pitkäaikainen anonyymi lukija

"Kirjotat" ??!!! Kielipoliisi tarkoittaa varmaan että "kirjoitat". 😉
Ja tästä "hän" muodossa puhumisesta ollaan jo varmaan väännetty tarpeeksi.

Meillä on pojalla ollut jo kerran kissan kakka suussa! Ilme näytti kyllä siltä ettei enää toiste laita suuhunsa. 😀 Mutta siis kaikelta ei voi välttyä, eikä pidäkään. Mulla on myös kaksi hevosta, joista toinen kotiutui toukokuussa, kun poika oli 8kk ikäinen. Jotkut ovat sitä mieltä, että olen ihan hullu, mutta koska olen aina elänyt eläinten kanssa, niin miksi ei nytkin? Ja lapsi oppii samalla olemaan hevosten ja kissan kanssa. 🙂

Meillä tasan sama tilanne, meille tuli Belgianpaimenkoiran pentu kesäkuun alussa. Vauva+koira-yhdistelmästä olen samaa mieltä kuin sinä, kun puhut noista negatiivisista jutuista. Meillä koiranpentu ei anna vauvan koskea itseään hirveän paljon, vaan ottaa etäisyyttä. Vauva kuitenkin tykkää katsoa kun koirat leikkivät (meillä on siis myös 2v kultsu). Pentuaika on rankka, mutta olen varma että lopputulos on hyvä 🙂

Oi voi,kivoja kuvia.Itsellä ei ole ikinä ollut omaa koiraa ja koirakuumetta välillä pukkaa kovasti..eikä nämä kuvat helpota sitä kuumetta ollenkaan. 🙂
Mukavaa viikonloppua.

<3 molemmat on niin ihania ja sulosia.

ihan pakko kysäistä, että mistä se teidän olohuoneen valkoinen aita/este oikein on? c:

Vastaa käyttäjälle LauraCaarina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X