eveliina matilda - Banneri
Isänpäivä lähestyy pikkuhiljaa ja sen kunniaksi aiomme Adeliinan kanssa askarrella Tonylle hienon kortin, sekä ostaa kaupasta jotain pientä mistä isi tykkää. Tärkeintä päivässä kuitenkin on tunnelma ja sellaiset pienet jutut. Aamulla Tony saa nukkua vähän pidempään, kun minä nousen Aden ja Fidon kanssa tekemään aamutoimet. Valmistamme ja katamme juhla-aamiaisen, joka meidän perheessä tarkoittaa perinteistä Englantilaista aamiaista. Kun pekoni tuoksuu keittiössä on aika herättää Tonyn laulaen ja lahjoen. Päivää vietetään isin mieleisesti ja jos kutsu käy, niin käymme suvun kanssa syömässä. Iltapäiväkahvin kanssa syödään kakkua.
Lapsuudenkodissani isänpäivää on juhlistettu kutakuinkin näin ja minä haluaisin jatkaa perinnettä omassa perheessäni. Mutta onko Tony tosiaan ansainnut sen, että yhtenä päivänä vuodessa häntä isänä juhlitaan ja hänen vuokseen nähdään vaivaa?
Nyt kun katson tätä Tonyn ensimmäistä vuotta isänä taaksepäin, minusta tuntuu että siinä todella on aihetta juhlia. 9.11 voin iloisin mielin tehdä päivästä hänelle erittäin mieluisan, sillä Tony on ollut tyttärellemme oikein hyvä isä. 
Hyvä isä ei välttämättä aina pue vauvalle vaatteita oikein päin, tai edes oikeisiin ruumiinosiin. Välillä villasukat saattavat olla tumppuina, mutta sillä ei ole väliä, koska tärkeintä on että pienet kädet eivät palele. Hyvä isä saattaa joskus ostaa kaupasta väärää äidinmaidonkorviketta, mutta hyvä isä myös lähtee yötä vasten usean kilometrin päähän ostamaan ABC:lta oikeaa maitoa, jotta vauvan masu voi hyvin. Hyvä isä ei aina leikin vilskeessä muista antaa jokaista ruoka-ateriaa kellon tarkkuudella, eikä hyvä isä aina ennen ulkoleikkeihin lähtöä muista vaihtaa vaippaa, mutta sillä ei ole väliä, koska hyvä isä ei mittaa pärjäämistään vaihtamiensa vaippojen määrällä, vaan sillä lapsen kasvoilta loistavalta hymyn määrällä. Hyvä isä on sellainen kuka antaa lapselle omaa aikaansa ja nauttii lapsen kanssa olemisesta. Tiedän että Tony on tällainen hyvä isä, koska joka päivä kun hän tulee työpäivän jälkeen kotiin ja Adeliina kuulee oven avautuvan, tyttö lähtee riemusta kiljuen konttamaan isäänsä kohti. Tony kierähtää eteisen lattialle tervehtimään ja leikkimään Adeliinan kanssa, eikä hän vähään aikaa huomaa mitään muuta kuin tyttärensä sinisilmät. 

Kommentit (22)

Naurattaa nuo eräät anokommentoijat. Älä vaan poista anonyymikommentointia käytöstä, että saamme nauraa jatkossakin 😉 Älä välitä niistä. Kerro lisää teidän talosta! Ootteko ostaneet oman?

Aivan ihana teksti ja ihanasti kuvailet juuri teidän perhettä! Älä anna idioottien lannistaa sua puheillaan vaikka tiiän, kyl se silti aiheuttaa pahaa mieltä. Tottakai sulla on ihana perhe ja maailman täydellisin tytär! Niin on munkin perhe, mies ja tytär maailman täydellisimpiä ja mä kuulutan sen julkisesti kaikille. Se on fakta mitä kukaan ei voi ottaa pois. Ihanaa talven odottelua teille<3 Ihana postaus.

huvittavia kommentteja… en ymmärrä miksi ei saisi ylistää omaa lastaan ja hänen isäänsä?!?! Ymmärrän että toisilla lapsilla on paska isä joka otti ja jätti, eikä paljoa kiinnosta lapsi, saati se akka joka on sen äiti. Mutta jos joku toinen on saanut noin rakastavan isän, tarviiko kateellisen tulla urputtamaan "Ei tollanen tee hyvää isää, paska puhetta" – joillakin voi oikeasti olla hyvä isä. Mikä on todella huikeeta!!
Itselläni ei ole elämässä ollut isää 24/7 eikä edes joka kuukausi. Kadehdin aina muita joilla oli isi, MUTTA miksi se oma pahamieli pitää purkaa muihin? 😀 Oppikaa elämään sen kanssa, toisilla menee paremmin kuin toisilla. piste.

Mulla ainakin tuli tippa linssiin kun luin tuon
"eikä hän vähään aikaa huomaa mitään muuta kuin tyttärensä sinisilmät."
Sulla on Eveliina kirjoitusten perusteella ihana perhe ja kyllä sitä saa ja pitääkin hehkuttaa 😉

Niimpä. Ei kannata alistua siihen suomalaiskulttuuriin että vain negatiivisesta on lupa puhua. Se on niin paska kulttuuri. Positiivisuutta ois suotavaa opetella sietämään.. vih vih negakommentoijat.

Voi ei, miten kauniisti kirjoitettu!<3 itsellänikin sydän suli viimeiseen lauseeseen, oikein piste iin päälle!
Sä se vaan osaat kirjoittaa!

Ihana teksti! Ootte niin ihania puhut kauniisti tonysta 🙂

Sekö tonysta tekee hyvän isän, kun hän avaa oven ja kersa kiljuu?

Hyvä Anonyymi! "Sekö Tonysta tekee hyvän isän, kun hän avaa oven ja kersa kiljuu"? Lieneekö sinulla lainkaan omaa perhettä!?!
Jätit lauseesta huomioimatta virkkeen ; *tyttö lähtee RIEMUSTA kiljuen konttaamaan isäänsä kohti. *******

Niin siinä luki 😉 kannattaiskohan sun perehtyä vähän siihen miten kirjotetaan selkeitä lauseita eikä tuollaisia typeriä keskeneräisiä tynkiä..

Kyllä. Tosi hyvin luettu ja etenkin ymmärretty! 😀 pisteet sinne.

Ihana idea toi englantilainen aamiainen! Itsellä tarkoitus leipoa ihana täytekakku ja antaa myös nukkua pitkään, sitten lauletaan ja lahjotaan 😉

Kuulostaa kivalta perinteiseltä isänpäivän vietolta! 🙂 sama kun meillä. 🙂

Mun mielestä tosi ihanalta vaikuttaa teidän perhe ja Tony varmasti on ansainnut hemmottelupäivän! Älä välitä haukkujista, niillä on oma lehmä ojassa.. Aivan ihanalta kuulosti etenkin toi: " …eikä hän vähään aikaa huomaa mitään muuta kuin tyttärensä sinisilmät. " Jotenkin sydän suli<3 :')

Kylläpä olet ilkeä edellinen. Saatat tietysti tuntea perheen henkilökohtaisesti jne, mutta kommenttisi on kyllä todella inhottava. Miksi heitä vihataan ja kuka siihen antaa oikeutuksen?

Ihana teksti, tuli kyyneleet silmiin <3 oon täysin samaa mieltä ja meillä usein käy samoja juttuja 😉 Otan sulta idean tohon pekoniaamiaiseen meidän isille 🙂

turun vihatuimmat 😉

Onkohan sulla nyt lääkitys ihan kohdallaan?

Oot nyt kehunu sun perheen maasta taivaisii, ei se voi olla nii hyvä ja erinomainen perhe -,-

Haukkuako Eveliinan pitäisi omaa miestään ja lastaan että anonyymi olis tyytyväinen 😀

Okei 😀 ikävää että sua harmittaa että mulla on mielestäni maailman täydellisin tytär ja hänellä hyvä isä.
Varmaan todella harvinaista että joku äiti ajattelee näin?

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X