Nimi ahdistus
En tiedä mitään haastavampaa kuin nimen keksiminen lapselle. Adeliinan nimeäminen aloitettiin heti plussatestistä, mutta siltikään mitään ei ollut valmiina vielä tytön synnyttyä. Pari päivää ennen ristiäisiä saatiin kasaan nimi Adeliina Ellie Amanda. Olen ollut nimeen tosi tyytyväinen ja haluan olla tyytyväinen myös tämän seuraavan lapsen nimeen. Tälläkin kertaa aloitimme nimen pohtimisen heti raskauduttuani. Samaan vihkoon mihin Adeliinan nimiehdotuksia aikoinaan rustailin, kirjoittelin minua tällä hetkellä miellyttäviä nimiä. Yllätyksekseni sain aikaiseksi tosi pitkän listan. Harmi vaan että 99% listan nimistä on tyttöjen nimiä! Tyttö lapselle olisi minua miellyttäviä nimiä vaikka kuinka, mutta pojalle en vaan millään meinaan keksiä mitään. Nyt olen saanut kasaan kolme nimeä joita voisin pojalle harkita, mutta niistä jokaisen Tony tietysti lyttäsi heti aloittelussa. Onneksi Tony oli Adeliinankin nimen kohdalla lämmiteltävissä. 😉
Olen nyt lukenut nimikirjoja ja etsinyt nimiä netistä. Kysynkin vielä teiltä lukijoiltani, että olisiko jollain ehdotusta meidän pikku pojan nimeksi?
Pojalle tulee kolme nimeä, joiden toivon jollain lailla olevan Adeliinan nimen tyylisiä. Alkukirjaimen ei välttämättä tarvitse olla sama, mutta nimi saisi ehkä olla aavistuksen perinteisiä suomalaisia nimiä erikoisempi, kuitenkin suomalaiseen suuhun ja sukunimeen sopiva. 🙂
Kommentit
Alarik?
Timoel ja Anton? Kivoja nimiä ovat ja suomalaisen suuhun pitäisi sopia ihan hyvin 🙂 Onnea sinulle toisen lapsen odotukseen 🙂
Siis onko Timoel edes nimi?
Erikoinen nimi on ja ei joka paikassa tule kyllä vastaan,mutta kyllä se nimi on. Passaisi toiseksi tai kolmanneksi nimiksi.
Miten olisi Anton? Nimi on ollut Suomessa käytössä jo pitkään ja sopii niin suomen kuin ruotsin kieleen sekä moniin muihinkin. Helppo kirjoittaa ja lausua, eikä tuon nimisiä ole juuri kuuluisuudessa. Sopisi Adeliinan kanssa hyvin yhteen. Itse olen tuohon nimeen aivan rakastunut, mutta en voi sitä antaa, kun yksi lähimmäinen on tuon niminen.
Aaron!? 🙂
Meillä oli myös todella vaikea keksiä pojalle nimi, tytön nimiä olisi kuitenkin löytynyt vaikka kuinka. Synnytyksen jälkeen kysyin mieheltä että mikä laitetaan pojan nimeksi ja hän keksi Valtterin. Jahkailtiin kuitenkin nimen kanssa ja vaikka vastattiin että ollaan vain mietitty nimeä Valtteri niin silti todellisuudessa hän oli alusta asti tuon niminen eikä me koskaan mitään muita mietitty. Ehkä tästä vinkkinä että kyllä se nimi löytyy vaikka sitten vasta vauvan synnyttyä 🙂
Alfred, Amiel, Edvin, Alexander.. onnea raskauteen! 🙂
Alvar?
Daniel?
Oliver?
Linus?
Eemil ja Oliver on mun suosikit 🙂
Abiel!
Liinus Emil Aleksei
Sopii hyvin yhteen: Adeliina ja Liinus. 🙂
Mä tykkään tästä ehdotuksesta. Hyvin passais yhteen ja aivan ihana nimi kokonaisuudessaan.
Tää oli kiva! 🙂 daniel onni leonel? Daniel eemi oliver? Toiseksi nimiksi ehotuksia: liam, elliot, antto, anttu, manuel, mikael, johan, oliver, onni, leonel, eemi, nooa, aaro, luka, luukas, eemil 🙂 etunimistä: daniel, damiel, benjamin, rafael, milan. Mut Daniel&Adeliina passais kyllä tosi hyvin yhteen!
Aleksander 🙂
Eemeli oliver … Joku (: eemeli ja adeliina olis vaan just hyvä (:
Leon, Liam ja Noel 🙂
Eliel, Caspian tai Samuel.
Luukas/Luka Max Aleksander
Atso, Luukas, Tiitus 🙂
Andreas, Henrico, Marius, Alex..
Anton Eeli Oliver
Tuo Aleksander on ihana! Ja myös tuo Aleksei nimi mitä tuolla ylempänä ehdotettiin! Mieheni papan nimi on Aarre, se on jotenkin viehättävä 🙂
Eelis,Eino,Esa,Eetu,Edvard,Luka,Leevi,Samu,Elmeri,
Meidän naapurissa asui Anian. Se on musta hieno ja helppo ja eibyleinen!
August? Pyry? Anton?
Leon Antti Herman tai Leon Antti Juhani 🙂
-T
Kiitos kaikille!!
Täällä on tullut jo esille kaksi nimeä mun top kolmosesta! Tosi monella on saman tyylistä ehdotuksia mitä olen tässä pyöritellytkin. 😀
Laittakaa vaan lisää, nää on hyviä!
Tässäpä olisi omia ehdotuksiani uuden tulokkaan nimeksi:
Aslan, Miklas, Jamiel, Andreas, Benjamin, Kas(i)mir, Mico, Patrik, Joonatan, Tiitus, Kaspian, Kosmo, Emiel, Jeremiah / Jeremias, Marius, Sebastian, Romeo, Eevert, A(a)mos, Nicolas, Wiljam, Elmeri, Joel, Max, August, Julius, Werner, Aleksanteri…
Miellyttikö mikään näistä? Olisi kiva, jos kommentoisit jotakin (esim. onko ehdotukset oikean "suuntaisia") 🙂
Nimiviidakossa tarpoessa käypä kurkkaamassa etunimiin liittyvää blogiani (http://nimiennalka.blogspot.com/) <josko tuolta löytyisi apua taikka nimivinkkejä… 😉
Hyviä nimiä! Osa juuri sen tyylisiä mitä olen miettinyt. Erityisesti näistä miellyttää Benjamin, Kasmir, Patrik sekä Wiljam. 🙂
Käyn ehdottomasti kurkkimassa sun blogia!
Elias?
Alvar kaspian aarre
Minun ehdotukseni on Eliel. Sopisi niiiiin hyvin yhteen Adeliina ja Eliel 🙂 t: joka ei voi itse laittaa elieliä kun se on jo siskon pojan nimi, mutta adeliinaa olen haaveillu jos tyttö vielä joskus syntyis 😉
Eliel on ihana nimi, mutta taitaa olla Tonyn mielestä liian erikoinen. Itse tykkään useasta E.llä alkavasta pojan nimestä. 🙂
Nikolai eeli oliver
Aapeli, Aatos, Aleksi, Christian, Daniel, Eemi, Elias, Frans, Jonatan, Julius, Linus, Nuutti, Oliver, Roope, Tiitus, Topias, Tuukka, Werner, William…
Manu Morris Antero
Mielestäni Anton Eliel Alexander olisi kiva nimi pojallenne 🙂 jos Eliel on liian erikoinen nimi myös toiseksi nimeksi voisi se myös olla Emil. Se nimi jonka pojallenne päätätte on varmasti ihana niinkuin Adeliinankin nimi.
Mikael William/viljami 🙂
Niiles Anton Nikolai 🙂 tuli vain heti mieleen teistä tuon tyylinen nimi!
Eeli Wiljam Aleksei tai Eeli Wiljam Aleksander !
Itse oon rakastunut T(h)omas nimeen 🙂
Aleksei !! aivan ihana nimi. En oo koskaan kuullut. Ihan mahtavan söpö 🙂 jos ei teille niin itselle lähtee kyllä muistiin, jos/kun joskus lapsia tulee.
Aleksanteri nimessähän on se hyvä, että Allu lempinimen sijaan siitä voi saada myös Santun 🙂 Eli jos vaikka ihan alusta asti käytätte nimestä Santtu lyhennystä tai Alea niin lapsi tottuu mahdollisesti niihin enemmän ja sitten myös kavereilleen tuo esille juuri nuo lempinimet, eikä sitä iänikuista Allua.
Aleksei on minusta kiva, siitä saa myös hyviä lempinimiä kuten Aksu
Asser tai Asseri ? Ainakin melko harvinainen, mutta vanha suomailainen nimi. 🙂 Mun papalla on tuo nimi!
Aamos sopis tosi hyvin! Ei mikää ihan perusnimi, mutta kuitenkin helppo sanoa ja suht suomalaismainen 🙂
Elias, Eevert, Eemeli
Miten olisi emanuel, Matteus, caius tai Rafael? 🙂
Tai Jimmy?
Aaron tai aron
Eren, Eemi, Eliel, Romeo, Rafael, Lenni/y, Mika, Kasimir, Puro, Justus, Julius, Sulo, Frank, Armin, Edvin, Miska, Elia, Kristian, Edgar, Viggo… 😀
Amos, Adrian, Jooa, Benjamin, Aarre, Noel, Simeon, Sebastian, Christofer, Kaius, Manuel
Edvin Mio Alexander tai Aatos Joa Aleksanteri 🙂
Jos minä saisin toisen pojan, hänestä tulisi Linus.
Mielestäni Linus sopisi myös Adeliinan kanssa, mutta ehkä vielä paremmin Anton.
Tomas Mio Alexander
Anton, Anttoni tai Antony (siinä olis Tonyn nimi mukana)
Alex, Rasmus, Evert, Emil, Samuel, Alvar, Daniel.
Tässä mun suosikki yhdistelmä: Daniel Antony Alexander