eveliina matilda - Banneri

Olen varmaan aikaisemminkin maininnut että vatsassani asuu pieni potkunyrkkeilijä. Adeliinan odotukseen verrattuna tämä vauva liikkuu tosi paljon ja tosi usein! Muistan tunteneeni Adeliinan ensimmäiset hentoiset liikkeet vasta rakenneultran paikkeilla, mutta kunnollisia potkuja ja tönäisyjä masusta tuntui ensimmäisen kerran joskus suurinpiirtein raskausviikolla 24+. Adeliina liikuskeli kohdussa päivittäin, mutta niin että sitä ei muun puuhastelun ohella edes huomannut, vaan vasta kun istuin alas ja keskityin vatsaan. Viimeisillä raskausviikoilla Aden liikkuinen oli tosi vähäistä ja kerran käytiinkin sairaalassa käyrillä varmistamassa onko masussa kaikki hyvin kun liikkeitä ei ollut päivään tuntunut.
Nyt tässä odotuksessa ei ole tarvinnut pelätä etteikö pikkutyyppi olisi elossa, sillä hän kääntyilee, potkii sekä puskee peppuaan ja päätään nahastani läpi jatkuvasti. Ensimmäiset liikkeet tunsin varmaankin 16. raskausviikolla ja muutaman päivän päästä potkut näkyivät jo vatsan päälle. Nyt kun kohtu ylettyy jo kyliluihin, potkut ovat välillä todella kipeitä ja saatan kesken kauppareissun kiljaista kivusta kun vauva yhtäkkiä survoo jalkansa kylkeeni. Iltaisin kun asetun nukkumaan, masussa alkaa jumppatunti. Nukahtaminen on tosi hankalaa kun joku tekee toista tuntia sisälläni kuperkeikkoja. Heräilen yleensä pari kertaa yössä siihen että vauva on saanut jonkun riehumiskohtauksen. Luulen että kun vauva tästä kasvaa ja tila alkaa käymään ahtaaksi, myös pyöriminen vähän rauhoittuu. Toivottavasti tämä aktiivisuus ei ole esimakua tyypin luonteesta syntymän jälkeen… 😀

Yritin eilen illalla videoida vauvan liikehdintää. Jotenkin hän onnistui aina hiljentämään vauhtia kun ehdin kaivaa kameran esille, mutta sain minä vähän myllerrystä tallennettua. 
Tämä on muuten ensimmäinen video mitä yritän tänne laittaa. Toivottavasti filmi näkyy, eikä blogger ole täysin tuhonnut laatua. 

Kommentit (14)

Mulla esikoinen oli villi mahassa, ja hyvin, hyvin eläväinen vieläkin 😀
Toisen raskauden aikana olin huolissani kun vauva liikkui niin rauhallisesti ja olin varma että on joku vialla. Hän onkin paljon mietiskelevämpi ja katsoo ennen kuin touhuaa 😀

"Yritin eilen illalla videoida vauvan liikehdintää" -Luin tuon lauseen nopeasti kahvia juoden ja sain siitä "Yritin eilen illalla videoida yhdyntää" ja kahvit oli lentää näyttöö :DD Piti oikein lukea ajatuksen kanssa koko lause uusiksi, oin jo hiukan hämilläni et eikai kukaa semmosta blogiin kuvaa, ellei ole sit joku semmoinen viihdeblogi :DD Mutta joo oli pakko tulla sanomaa mitä kaikkea sitä aamu-unisena lukeekaan. Hirveesti tzemppiä vielä loppuraskauteen! <3

Haha 😀 Oon yrittänyt sentään jonkin näköisen rajan vetää siihen mitä yksityiselämästäni täällä jaan. 😀

Tulipas ikävä vauvamasua 😀

Mulle neuvolatäti varoitteli, että vauvalla yleensä säilyy samanlainen rytmi masun ulkopuolellakin, kun kerroin, että vaavi aloittaa show'nsa masussa n. kymmeneltä illalla eli silloin, kun yritin käydä nukkumaan 😀 Kauhistelin ja niin se kävi myös toteen. Tytär on ollut pienestä pitäen todella iltavirkku ja vauvanakin valvoi helposti yhteentoista tai ylikin. Aamulla sitten nukuttiin pitkään (tyttö kun nukkui kokonaisia öitä jo todella pienenä). Nykyään ollaan saatu tuo 3,5-vuotias tylleröinen nukkumaan jopa yhdeksältä, mutta helposti se ilta meinaa venyä reilusti yli yhdeksään, vaikka ollaan yritetty kääntää rytmiä. En ymmärrä, mistä tuo neiti repii sen energiansa, kun ei nykyään nuku edes päiväunia joka päivä 😀

Samanten kävi täällä! 😀

Mä en ainakaan saa katsottua videota puhelimella 🙁

Minulla masuajan myllerrys kuvasi valitettavasti millainen lapsesta tuli ☺ Tyttö 10kk liikkui vatsassa päivällä koko ajan…ei ollut hetkeäkään paikallaan ja sellainen se nytkin on ☺

Jep, sama juttu täälläkin: vauva oli tosi vilkas mahassa, ja on nyt todella eläväinen ja vikkelä 1v4kk. Saattaa olla että teillekin on tulossa pieni ikiliikkuja! 😉

Hui mitä myllerrystä! En tiennytkään, että vauvan potkimisen voi noin hyvin nähdä 😀 Tsemppiä!!

Jep, ainakin jos ei ole kauheasti ylimääräistä välissä niin hyvin näkyy. 🙂 Tässä videolla näkyvä liike on vielä pientä. 😀

Voi kun ihana video 🙂 Tuli kamala ikävä omaa vaavimasua. On se kumma kun itsekkin yritti kuvata mahaa nii hiljeni liikkeet 😀

Oon ihan varma että jotenkin ne siellä masussa aavistaa sen kameran! 😀

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X