eveliina matilda - Banneri

Mun piti tänään kuvata teille talon remontin edistystä, mutta tekniikka ei ollut puolellani… Kamera ei suostunut tunnistamaan muistitikkua, joten päätin napata kuvat kännykällä. iPhonesta tietty loppui akku kesken kuvaaamisen ja ehtisin napata vain muutaman suttuisen kuvan yläkerrasta.

Talon remontti on kuitenkin tosi hyvällä mallilla!
Kellarikerrokseen on saatu kaikki ikkunat paikalleen ja väliseiniä muuraillaan ja tasoitetaan parhaillaan. Kodinhoitohuoneen turha oviaukko on muurattu umpeen ja kodinhoitohuoneen sekä tv-huoneen väliin on puhkaistu uusi oviaukko.
Kylpyhuoneeseen on tehty uusi viemäröinti sekä asennettu lattialämmitys. Seuraavaksi kylppärin seinät muurataan ja lattia täytetään betonilla. Kohta päästään jo laatoittamaan ja asentamaan suihkukalusteita!

Keskikerroksessa on myös tapahtunut paljon. Kaikki seinät on päällystetty gyproc-levyillä ja levyjen saumoja teipataan ja paklataan parhaillaan. Kun seinäpinnat ovat tasaiset, alkaa maalaaminen. Portaikon seiniin tulee gyprocin sijaan vaaka panelointi. Toinen portaikon seinustoista on jo paneloitu ja se on mielestäni aivan ihana.
Sisäkatosta löytynyt ihana helmiäispaneeli on nyt maalattu valkoiseksi, mutta tasainen pinta vaatii vielä useamman maalikerroksen. Portaikon katto on valmis.
Lattialle ei vielä ole tehty mitään, mutta se varmaankin hiotaan ja maalataan sitten viimeiseksi, ettei se joudu kärsimään työmiesten kenkien ja työkalujen alla.
Keittiössä aloitetaan pian keittiökalusteiden asentaminen. Yksi ikävä juttu kohdattiin; vanha puuhella piti entisöidä ja säilyttää, mutta tarkemmassa tutkiskelussa selvisi että hella oli hapertunut pahasti. Ilmeisesti ikivanha laasti ei ole ollut ihan ykkösluokkaa ja hellan käyttö sellaisenaan olisi ollut paloturvallisuusriski. Vanhan tilalle olisi tietty voitu muurata uusi hella, mutta koska se olisi vaatinut myös vahvemman hormin, me päädyimme purkamaan hellan ja muuttamaan hieman keittiön suunnitelmaa. Hellan tilalle tulee nyt kaksi kaappia sekä laatikostot. Keittiön hinta pomppasi tonnilla ylemmäs ja hellan purkaminen harmittaa, mutta toisaalta nyt keittiöön saadaan lisää kaivattua kaappi- sekä tasotilaa.
Pikku wc on jäänyt vähemmälle huomiolle, mutta muistaakseni putket on sielläkin jo uusittu. Seuraavaksi siellä käydään lattian kimppuun.

Kauttaaltaan koko talossa on vedetty uudet sähköjohdot ja laitettu uudet putket. Seuraavaksi johdot kytketään uuteen sähkökeskukseen. Tällä viikolla myös ilmalämpöpumput saatiin asennettua. Yksi pumppu löytyy keskikerroksen aulasta, toinen kellarikerroksen aulasta. Myös hormi on saatu eristettyä ja seuraavaksi hormin aukko levytetään (gyprocilla?) umpeen.

Nyt kuitenkin ajattelin hieman esitellä meidän yläkertaa. Siitä en vielä
ole tainnut kauheasti kertoa? Perinteiseen rintamamiestalotyyliin
meidänkin yläkerrasta löytyy pieni aula, kaksi makuuhuonetta sekä
säilytys ja varastointitilaa. Tuossa on taiteilemani pohjapiirrustus, joka on suurinpiirtein mittakaavassa. Tosin innostuin myös hieman kalustamaan ja huonekalut eivät varmaankaan ole lähelläkään oikeita mittasuhteita..
Meidän vanhempien makuuhuone löytyy alakerrasta, joten yläkerta pyhitetään kokonaan lapsille. Pienempi makuuhuone tulee toimimaan ns. nukkumahuoneena, josta tulee löytymään vain vaatekaappi sekä sängyt. Unille rauhoittuminenkin saattaa olla helpompaa kun ympäriltä löytyy vain rauhoittavia värejä, eivätkä keskeneräiset leikit ole näköpiirissä. Isommasta makuuhuoneesta tulee lasten leikkihuone. Tämän huoneen sisustamisesta olen ehkä kaikkein eniten innoissani. Mulla on jo vaikka mitä ideoita mitä tuonne huoneeseen tulee. Mm. leikkikeittiötä, keinua yms! Siitä tulee sellainen hauska lastenmaailma.
Yläkerta on tosiaan ollut kaikkein vähimmällä huomiolla, koska sen ei tarvitse olla valmis muuttoa ajatellen. Mahdutaan hyvin asumaan hetken aikaa keskikerroksessa ja samalla voimme rauhassa remontoida yläkerrasta mieleistä.Tällä hetkellä yläkerta on ns. riisuttu, eli kokolattiamatot sekä seinä- ja kattopahvit on nyljetty. Oikeastaan yläkerrassa on enää melko vähän hommaa jäljellä. Ainoastaan hormin aukon sekä seinäpintojen levyttäminen gyprocilla sekä maalaaminen. Isomman makkarin lattialevyn alla on tosi hyväkuntoinen lautalattia jota ei todennäköisesti tarvitse käsitellä mitenkään. Pikkumakkari on talon ainoa huone josta lautalattiaa ei löytynyt ja nyt pohdimmekin mitä sen tilalle laitetaan. Varmaankin päädymme laminaattiin.
Nyt muutama surkea puhelinkuva –>

Kuva pikkumakkarin ovelta. 
 Kuva on otettu pikkumakkarin ikkunan (näkyy pohjapiirrustuksessa) luota. Vasemmalla hormin aukko, josta toistaiseksi näkyy läpi toiseen makuuhuoneeseen. Tälle seinustalle tulee lasten vaatteille liukukaappi.

 Hormi kuvattuna isosta makuuhuoneesta. Vasemmalla oleva kaappi ehostetaan ja jätetään paikoilleen.
 Tässä näkyy myös oviaukko aulaan. Tuossa oven oikealla puolella oli joku ihmeen tiskiallas ja vesipiste. Me emme kuitenkaan nähneet tarpeelliseksi säilyttää yläkerran vesipistettä joten allas sai lähteä. Myöhemmin yläkertaan pystyy kuitenkin rakentamaan pienen vessan jos sen joku joskus kokee tarpeelliseksi.
 Tykkään tuosta yläkerran ja portaikon katosta kovasti. Tässä nyt ei kauean hyvin näy, mutta valkoinen helmiäispaneeli on ihana!
 Lasten leikkihuone aulan suunnalta kuvattuna.

 Ei vielä näytä kovin kummoiselta, mutta näitä remontointivaiheen kuvia pitääkin katsella hyvällä mielikuvituksella! 😀 Tärkeintä taitaa olla että tykätään tästä pohjaratkaisusta. Makuuhuoneet eivät ole mitkään superisot, mutta tilaa on varmasti tarpeeksi meidän kahdelle lapselle. Tila varmasti avartuu paljon kun pinnat on saatu vaaleiksi. Mitäpä tykkäätte, onko teillä jotain ideoita yläkerran suhteen? 🙂

Kommentit (11)

Eikös paneeli ole helmipaneeli, vai onko tuo helmiäispaneeli vielä joku oma juttunsa?
Martti

Vaikuttaa kivalta ja tulee varmasti hieno. Olen samaa mieltä edellisen kommentin kanssa, leikkihuone on epäkäytännöllinen yläkerrassa kun o n noin pienet lapset. Sitten kun alkavat siellä kahdestaan viihtyä niin pian jo haluavatkin omat huoneet. Itse tekisin lasten ja oman makuuhuoneen ylös ja alas leikit. ?

Kivalta kuulostaa. Itse varmaan vaan pitäisin pari ekaa vuotta Leikkihuoneen alakerrassa. Olis helpompi vahtia lasten leikkejä kun itse tekee vaikka ruokaa.

Vautsi, hienolta kuulostaa ja näyttää! Musta ja mun miehestä ei kyllä ikinä olis tohon, tää tekstikin oli melkoista hepreaa mulle osittain 🙂 hienoa, että teiltä löytyy ammattitaitoa, tosta tulee ihana!

Ihanaa kun lapset saavat leikkihuoneen! 🙂 vaikuttaa tosi hyvältä!

Nää remonttipostaukset on kivoja. Tosi kiva olisi nähdä ennen-kuvia, jos otitte sellaisia ennen purkuhommia. Uskallatteko laittaa lapset piankin eri kerrokseen nukkumaan?

Milloin remontin olisi tarkoitus valmistua?

Kivalta kuulostaa! Näin lukijana ois muuten tosi kiva, jos käyttäisit teksteissäsi tägejä/avainsanoja/mitä ne nyt onkaan, löytyis sitten kerralla kaikki remppajutut, adeliinan odotukset, pikkukakkosen odotukset sun muut 🙂

Ymmärrän kyllä, enkä halunnut pahoittaa mieltäsi (vaikka et varmaan pahoittanutkaan). Kunhan korjasin 🙂

Se on varmaankin juuri tuo helmipaneeli! 😀 minä kun en kovin hyvin hallitse tätä remonttisanastoa niin näitä tulee… 😀

Vastaa käyttäjälle Tea Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X