eveliina matilda - Banneri

Me käytiin tänään ekaa kertaa avoimessa päiväkodissa. Tämä päiväkoti on avoinna 9-15 tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Avoimeen päiväkotiin voi tulla kuka vain alle kouluikäisten lapsiensa kanssa. Päiväkotiin ei tarvitse mitenkään ilmoittautua ja paikalle voi saapua haluaamaansa aikaan aukioloaikojen puitteissa. Paikalla on aina ohjaaja joka järjestää lapsille pientä ohjelmaa, mutta ideana kuitenkin on että vanhemmat innostuvat itse tekemään lastensa kanssa. Lapsia ei siis ole tarkoitus tuoda päikkyyn muiden vahdittavaksi.

 Me suunnattiin päiväkotiin heti aamupuuron jälkeen ja kotiin päiväunille lähdettiin vasta puolenpäivän jälkeen. Iloksemme paikalla oli mukavan ohjaajan lisäksi ihan kivasti muitakin lapsia. Yksi tyttö oli juuri saman ikäinen kuin Adeliina ja Ade saikin hänestä kivan leikkikaverin itselleen. Adeliinan touhutessa ehdin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan juomaan aamukahvin ja voi vitsi miten hyvin päivä lähti käyntiin kuumana nautitun kahvin jälkeen! Niille kenellä ei ole lapsia, voin selventää että pienten lasten kanssa on hyvin harvinaista että äiti ehtii juomaan kahvinsa kuumana ja vielä paikoillaan istuen.
Parin tunnin leiki jälkeen Adeliina söi pienet eväänsä. Olisin voinut ottaa Adelle myös lounaan mukaan, mutta ajattelin että ruuan viivästyminen ei haittaa, jos tyttö syö päikyssä pienen välipalan. Suunnitelma toimi ja Ade jaksoi hienosti, vaikka lounas syötiin kotona kello 13, eli tuntia myöhemmin kuin normaalisti.

 Vauveli viihtyi myös hienosti muiden lasten ja äitien parissa.

 Tänään ohjelmanumerona oli sormiväreillä maalaaminen. Adeliina teki vihreällä värillä paperille nurmikon ja maalasi sitten nurmikolle punaisia kukkia ja leppäkertun. Mulla ei nyt ole kuvaa, mutta maalauksesta tuli ihan huippu ja se päätyy uuden kodin lasten leikkihuoneen seinälle. Olen jo aikaisemmin ostanut Ikeasta valkoisia kehyksiä lasten taideteoksia varten. Ihanaa kun Adeliina on jo niin vanha että hänen kanssaan voi alkaa askartelemaan enemmänkin. Olen tässä vuoden mittaan kerräillyt askarteluliikkeistä materiaalia askartelulaatikkooni ja laatikko alkaa olemaan jo ääriään myöten täynnä.

Huomenna avoimessa päiväkodissa on ohjelmanumerona lasten lauluhetki ja me ollaan todellakin menossa mukana! Adelle taas ikäistään leikkiseuraa ja äidille kahvia! 😉

Kommentit (8)

onko siellä kesätkin auki, höh!

Miten tuolla päiväkodissa sit oli kun menit ekaa kertaa sinne niin oliko kaikki muut jo tuttuja keskenään siellä? 😀

Onko toisen kanssa ollut erilaista olla "vaan" kotona? Kun esikoisen kanssa opiskelit niin arkipäivät ei ollut vapaata.

Oi tuli ihan mieleen meiän 'kotipäivät', kun olin pojan kanssa vielä ihan kotosalla. Me käytiin kans avoimessa leikkimässä mutta harmikseen avoinpk suljettiin meiän kaupungissa tarhapaikkojen takia =/

Mutta jokatapauksessa ihanan valloittavia kuvia =)

Oi tosi kiva idea tuo avoin päikkäri! Kuulostaa huipulta niin muksuille kun sinullekkin, ei tarvitse ihan mökkihöperöityä neljän seinän sisällä. 🙂

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X