eveliina matilda - Banneri

Pikku poikanen kävi tänään kääntymässä neuvolassa. Mitat olivat 5750g ja 59,8cm. Vauva kasvaa tosi hienosti ja tasaisesti. Poika sai tänään myös ensimmäisen rokotteensa, nimittäin suun kautta annettavan rota-rokotteen. Me mennään täysin rokotusohjelman mukaisesti, eli 3kk iässä edessä olisi toinen annos rotaa sekä kaksi piikkiä. Iiks! Toivottavasti tänään saadusta rokotteesta ei tule kuumetta eikä muitakaan sivuvaikutuksia. Pikkumies on muutenkin hieman nuhanenä, joten tähän samaan syssyyn ei enää kaivata muuta ikävää.
Vauva on edelleen hyvin perustyytyväinen tapaus. Yöt hän viettää kainalossani ja nukkuu yleisestiottaen tosi hyvin. Lapsien unirytmit vain menee vähän ristiin, eli Adeliina menee illalla aikaisin nukkumaan ja herää aamulla aikaisin. Poika taas nukahtaa yleensä vasta puolenyön aikaan ja jatkaa unia pitkälle aamuun. Molemmat siis nukkuvat hyvin, mutta oma unipätkäni jää melko lyhyeksi. No, en valita! Kahden alle kaksivuotiaan lapsen äidiksi minun tulee nukuttua ihan kivasti!
Adeliinan suhtautuminen pikkuveljeen on edelleenkin melko samanlainen kuin mitä se on alusta asti ollut. Ade on kiinnostunut veljestä ja tämän hoitaisesta. Välillä hän yrittää nipistää ja läpsiä vauvaa, mutta toistaiseksi mustasukkaisuus on pysynyt poissa.

Pojan ristiäisiä vietetään sunnuntaina 12.7. Ristiäisiä juhlitaan vähän myöhemmin, koska meillä on nyt ollut tämä remontti ja muutto tässä jarruttelemassa.
Vauva saa itselleen kummeiksi Tonyn hyvän ystävän, erään ystäväpariskuntamme sekä siskoni Emilian ja tämän miehen.
Meillä vähän muuttui tämä poitsun tuleva nimi, joten en nyt tiedä miten toimin sen ”arvaa nimi ja voita palkinto” -jutun kanssa. 😀 Ne antamani vinkit kun eivät enää täysin pidäkkään paikkaansa. Nyt nimi on kuitenkin lyöty lukkoon ja ainakin kaikki kaverini jo tietävätkin pikkuherran nimen, mutta ajattelin julkaista sen
täällä blogissa vasta ristiäisten jälkeen. Kotioloissa kutsumme poikaa
etunimeltä ja mielestäni hän on aivan nimensä näköinen ja oloinen. 🙂

Kommentit (11)

Hei! Ihana blogi sinulla :). Saanko kysyä, nukkuuko tämä teidän ensimmäinen lapsi omassa sängyssä omassa huoneessa vai mitenkä? tyttäreni on melkein saman ikäinen tyttäresi kanssa ja hänelle on iskenyt tälläinen kausi että hän haluaa isän ja äidin väliin nukkumaan. Nukkuu siis omassa huoneessa omassa sängyssä.

Jotenkin osaat Eveliina kirjoittaa siten että tuntuu kuin kaverin blogia lukisi, siinä kai lisääntyvän suosion salaisuus 🙂 Talopostaukset on kivoimpia, mukava seurata miten remppa etenee!

Olen samaa mieltä edellisen kanssa! Itsekkin aina ilahdun uuden postauksen tullessa oli aihe mikä tahansa! Aina se saa hyvälle tuulelle jotenkin 😀 Kuuluu myös munkin lemppariblogeihin ehdottomasti! Ja vielä arjen keskellä ehdit tätä päivittämään vaikka varmasti kotona riittää hommaa 😀

Sun blogi on kyllä ihan mun lemppari! Vähän joo off topic kommentti, mutta pakko kertoa 🙂 Ilahdun aina kun täällä on uusi postaus, edes aiheella ei ole mitään väliä ;D Jotenkin oot niin positiivinen ja iloinen ja kuvista huokuu onnellisuus 🙂

Oi kiitos, ihana kuulla! 🙂 juuri nämä kommentit inspiroivat kirjoittamaan!!

Samaa mieltä anon kanssa, ei sen suurempaa ongelmaa, kun ehdit hyvin vielä laittaa uuden arvonnan ja linkkaat siihen vaikka heti alkuun sen edellisen, että kaikki on varmasti perillä että mistä on kyse 🙂

Juu, munkin mielestä vaan uutta arvaa nimi -postausta ja vihjeitä kehiin 😀 Ei se niin vakavaa oo! 😉 Joskushan saattaa käydä just noin, että sitten kun vauva syntyy, ei alunperin suunniteltu nimi tunnukaan enää oikealta tai vauva onkin ihan jonkin muun nimen näköinen… Olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla, osuiko tuossa nimenarvaus-postauksessa kukaan oikeaan… Siis osasiko kukaan arvata sitä nimeä, joka oli teillä alunperin suunnitelmissa ja johon vihjeet viittasivat?

No teet vaan uuden arvaa nimi-postauksen uusilla vihjeillä 🙂

Ja pahoittelet naisen muuttuvaa mieltä 😀

Mistä tuo kuvassa oleva ihana kimono tms on ostettu? 🙂

Se on Emilian. Muistelisin että hän sanoi hankkineensa sen lindexistä…? 😀 ainakin sitä oli pitkänä sekä lyhyenä versiona.

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X