eveliina matilda - Banneri

Olin viisivuotias kun äitini ehdotti minulle kosmeettista korvaleikkausta. Ymmärsin että menen leikkaukseen ja lääkäri tekee korvistani saman näköiset kuin muilla.  Syytä leikkaukseen en ymmärtänyt, mutta silti vastasin myöntävästi äitini ehdotukseen.Muistan miten eräänä aamuna äidin kanssa valitsimme vaatekaapista ylleni paitaa, jossa olisi napit tai vetoketju. Leikkauksen jälkeen paitaa ei ehkä pystyisi vetämään pään yli jos siinä olisi ahdas aula-aukko. Ylleni valikoitui napillinen vaaleansininen kaulusteepaita. Saavuimme sairaalaan, äiti letitti tukkani tiukalle ranskanletille ja lääkäri tutki korvani. Pian minut kuljetettiin leikkaus-salin yhteydessä olevaan odotushuoneeseen. Hoitaja laittoi katonrajassa olevasta televisiosta pyörimään Nalle Puhin. Katselin iloisin mielin Nalle Puhia, mutta ikävästi kesken jakson hoitaja kertoi, että nyt siirrymme leikkaus-saliin. Tähän asti kaikki oli ollut hienosti, mutta nyt kun sänkyäni alettiin liikuttaa ja minun piti jatkaa matkaa yksinäni, äiti alkoi itkeä. Hän hyvästeli ja itki, enkä ymmärtänyt miksi hän itki. Minäkin itkin hieman, mutta siirryin kuitenkin reippain mielin seuraavaan huoneeseen. Salissa makasin sängyllä kun minua pistettiin käteen neulalla. Käskettiin laskea kymmeneen. Sitten minä nukahdin.

Seuraavaksi heräsin samasta huoneesta missä äiti viimeksi letitti tukkaani. Toipumisajasta muistan sen miten söin sairaalassa pienen purkillisen jäätelöä. Muistan myös sen että kun lähdimme sairaalasta kotiin, minut istutettiin lasten turvaistuimeen, vaikka en enää vähään aikaa ollut sellaisessa istunut. Matkan aikana sylissäni oli pahvinen kaarimalja. Kotona nukuin vanhempieni sängyssä ja heräsin siihen kun siskoni Annika ja kylässä ollut ystävämme toivat sängylle minulle piirtämänsä piirrustukset. Päässäni oli muutaman päivän ajan sideharsosta tehty turbaani. Eikä se haitannut minua muuten ollenkaan. Myöhemmin sideharso otettiin pois ja sulaneet tikit käytiin tarkastuttamassa. Tämän jälkeen pidin muutaman päivän päässäni verkkopantaa. Omissa silmissäni mikään ei ollut muuttunut. Olin leikkauksen jälkeen ihan samanlainen Eveliina kuin aiemminkin.

Nyt omien lapsieni myötä olen miettinyt äitini tekemää ratkaisua enemmän

Olen ehdottomasti sitä mieltä että leikkaukseen meno on ollut oikea ratkaisu. Olen äidilleni kiitollinen, että hän on tehnyt ratkaisun puolestani, ottanut asioista selvää ja vienyt minut leikkaukseen, jossa ulkonevat korvani on muokattu lähemmäs päätä. Olen onnellinen, että olen käynyt leikkauksessa silloin kun en vielä ole osannut sitä pelätä tai sen enempää ajatella. Kaksi ystävääni kävivät korvaleikkauksessa yläasteella. Olin helpottunut, että minun ei tarvinnut käydä sitä läpi silloin, koska jos korviani ei pienenä olisi leikattu, olisin sen taatusti halunnut viimeistään teini-iässä tehdä.

Minusta ei tunnu siltä, että en ole omana itsenäni kelvannut äidilleni. Asia ei todellakaan ole ollut niin. Äitini teki suuren päätöksen suojellakseen minua kiusaamiselta. Äitini mielestä oli paras että käyn leikkauksessa ennen kuin aloitan koulun. Pahimmassa tapauksessa  kiusaaminen saattaa romuttaa ihmisen psyykkeen aivan täysin. Minua ei ole koskaan kiusattu, enkä voi tietää olisiko minua pilkattu korvieni takia, mutta olen tyytyväinen etten ole koskaan joutunut ottamaan asiasta selvää. Minulle ei ole pienenä kuitenkaan opetettu että kiusaajien tahtoon on alistuttava ja oltava samanlainen kuin muut. Jos minut olisi myöhemmässä iässä viety leikkaukseen kiusaamisen seuraksena, se olisi ehkä ennemminkin viestittänyt sitä että on parempi taipua kiusaajien edessä. Ennen kouluun menoa oli mielestäni hyvä hetki leikkaukselle.

Vaikka nyt asiaa hieman perusteellisemmin pohdinkin, niin korvaleikkaus ei minusta ole mikään kovin kummoinen juttu. Toki siinäkin lienee omat toipumisaikansa ja riskinsä, mutta paljon kamalampaa oli se kun ulkonäköäni muokattiin vasten tahtoani laittamalla minulle hammasraudat. Olin itse tyytyväinen hampaisiini ja siihen pieneen rakoon etuhampaideni välissä, mutta hammaslääkäri oli toista mieltä. Nykyään suussani on ylärivissä kaksi vierekkäisi hampaisiin kiinnitettyä tekohammasta ja olen onneksi hymyyni oikein tyytyväinen!

korvaleikkaus
Voi mikä pikkupeikko olenkaan joskus ollut korvat höröllään ja etuhampaat erillään! Onneksi siitä on enää vain muistona kuvat! 😉

Kommentit (15)

Minun lapsella on ulkonevat korvat, on tokaluokalla ja ei ole käsittääkseni kertaakaan kuullut sanaa hörökorva (muuta kuin jossain laulussa) eli ei edes tiedä sellaisia omistavansa. Toki itsekin olen paljon miettinyt että kiusataanko koulussa lasta korviensa vuoksi, onneksi ei ja toivottavasti ei tulla jatkossakaan kiusaamaan. Meille hän on komea juuri omana itsenään. Omilleni olen opettanut, että jokainen näyttää erilaiselta ja kenenkään ulkonäköä, vaatteita jne. ei haukuta. Tosi tarkkana kyllä on täytynyt olla, ettei korvat pala kesäauringossa.

sitäpaitsi hörökorvista voi olla muutakin haittaa kuin kiusaaminen. Tiedän erään, joka ei voinut pitää kuin todella löysää pipoa, ettei korviin sattunut, ja joitakin kypäriä ei voinut pitää ollenkaan..

Tsirbula: Vaikka sinä opettaisit lapsellesi näitä arvoja, monen muun lapsen vanhemmat valitettavasti eivät. Maailmasta ei koskaan lopu kiusaaminen, joten sinänsä melkoisen naiivi ajattelutapa sulla. Harmi vain.

Minusta olisi kanssa ollut kiva nähdä ennen kuvia. Mutta ehkä tärkeintä että itse olet nyt tyytyväinen tilanteeseen mihin vanhempasi päätyi silloin 🙂

Minä leikkauttaisin myös lapseni hörökorvat, koska a) ne on esteettisesti epämiellyttävät enkä haluaisi sellaisia itsekään ja varsinkin b) kyseessä on todella pieni operaatio.

En ehkä omalla nimellä viitsisi tätä ääneen sanoa, mutta kun miettii, mitä kaikkea ihmiset ulkonäkönsä eteen tekevät (vaatteet, hiukset, meikit) niin en osaa moista pikkuoperaatiota pahana pitää, vaikka se tehdään vain siksi että näyttäisi kivemmalta.

Kaikki asiat ei ole omasta halusta kiinni (viitaten tuohon "enkä haluaisi sellaisia itsekään"..). En olisi minäkään halunnut suhteellisen isokokoisia hörökorviani, mutta sellaiset nyt vain sattuu tässä päässä olemaan. Koulukiusattuna 6 vuotta, itseinho ja oman peilikuvan vihaaminen olivat tuttuja jo 2-luokkalaiselle.. mutta hemmetti sentään kun omaa, kohdussa muokkautuvaa ulkonäköään kun ei pääse mitenkään itse päättämään, niin tuntuu karulta että joku sanoo ettei haluaisi.. ja kyllä, olen katkera siitä, että oma itsetuntoni murskattiin jo ennenkuin osasin kenkiäni solmia. Onneksi omien vanhempieni silmissä olen täydellinen näin, eivätkä he ole keksineet laittaa mua mihinkään leikkaukseen..

ensi kerralla sit paremmat sanavalinnat, jooko..

Minustakin vanhempi saa kyllä päättää tuollaisessa tilanteessa, että lapsen mahdollinen pahaakin kiusaamista aiheuttava kosmeettinen haitta poistetaan. Itselläni oli lapsuudessa paras kaveri, jolla itsellään ja perheen ydellä muullakin lapsella on melko pienet hörökorvat, mutta ikinä ei kumpaakaan heistä ole korvien takia kiusattu eikä kaverini ole koskaan korviaan hävennyt, kun kukaan ei ole niistä mitään numeroa tehnyt. Nykyään kaverini on oikein kaunis ja suosittu nuori nainen, vaikka hörökorvat hänellä onkin eivät ne vaikuta hänen elämäänsä millään tavalla. 🙂

Synnyin hörökorvana ja olen sitä edelleen. Ala-koululaisena todellakin miettisin että " Miksi olen erilainen? " Sain kuulla kommenteja ja ilkeilyä, tilanteeseen tuli silloin stoppi vanhempani tulivat käymään viidennen puhelinsoiton jälkeen kouluun mukanaan psykologi, terveydenhoitaja ja lääkäri.
Kiusaamiseni loppui, pitkään olin katkera miksi olen tälläinen, mikä minussa on vikana?
Ylä-asteella kukaan ei juuri ollut kiinnostunut korvistani ja sain olla rauhassa, oppisin hyväksymään itseni ja eritoten korvani. Myöhemmin minua ei olla kiusattu eikä ilkeilty asiasta.
Minulle ei oltu lapsena tarjottu edes kyseistä mahdollisuutta, olen tyytyväinen että olen tälläinen kun olen, omista jotakin erinlaista.

Nyt itse olen 9kk ikäisen pojan äiti ja hän näyttää perinneen korvani.. pohdin nyt mitä tehdä hänen kanssaan, annetaanko korvien olla vai leikataanko.. Koulu maailma on mennyt hirveäksi suorastaan, kaikkia kiusataan ja kunnioitus on hukassa. Vanhemmat suuttuu kun yrittää neuvoa että pitäisi lapsille opettaa tasa-arvoista ja kunnioittavaa käytöstä muita kohtaan?!
Haluanko että poikaani kiusataan koska hän on vai vähän "erilainen"??…
Nämä on näitä elämän kysymyksiä

Mielestäni hyväksyttävä ratkaisu vanhemmiltasi. Tuskin nyt mahdollinen kiusaaminen oli päällimmäisenä syynä. Ajattelisin, että vanhempasi on ajatellut, niin kun kirjoitit, että kiitollisempi olet siitä, että korvat on korjattu, kuin se olisi jätetty tekemättä.
Onko lapsesi perineet korvasi? Oletko punninnut heille leikkausta?

Olipa ihana yllätys kun pitkästä aikaa olit kirjotellut ja vielä useamman jutun! Kiitos! 🙂

Mulla on nenässä köymy ja nenä on suurehko (sukunenä) ja minua on siitä kiusattu varsinkin ala-asteella. Sain kuulla olevani korppikotka, kyhmyjoutsen ja mitä näitä nyt oli…voit kuvitella kuinka paljon se on vaikuttanut elämääni. Itsetuntoni mureni niin että kärsin punastelusta kouluaikani ja siitähän sitten kiusattiin lisää. Edelleen kärsin häpeästä mitä sisälläni kannan, ulospäin yritän esittää reipasta ja ettei nenäni minua haittaa, mutta jestas että se oikeasti haittaa! Ja siitä saan kiittää ala-asteella olleita luokkatovereitani.
Kukaan lapsi, ei aikuinen, ei kukaan saisi tuntea itseään erilaiseksi kuin muut, tai tuntea ettei kelpaa omana itsenään.
Olen kulkenut pitkän matkan nenäni kanssa ja olen tosissani miettinyt menäväni veitsen alle koska ahdistus sisälläni on jotain ihan kamalaa, joskus nenäni masentaa niin etten kehtaa mennä ns. ihmisten ilmoille vaan häpeän kotonani.
Uskon että ilman koulukiusaamista ja noita kipeitä sanoja en häpeäisi itseäni! en olisi koskaan hoksannut olevani erilainen kuin muut, tai enhän edes ole…mutta pääni sisällä minulla on nenäkompleksi.
Olen jopa käynyt kahden plastiikkakirurgin vastaanotolla ja he sanoivat etteivät missään nimessä suostu leikkaamaan koska nenäni on kaunis ja sopii minulle ja minä uskoin sen vähän aikaa,mutta jälleen olen lähtöpisteessä ja mietin leikkausta ja sitä millaista elämä olisi ilman häpeää.
Nenäni ei ole koskaan estänyt minun rakkauselämää, sain maailman ihanimman miehen ja kaksi ihanaa lasta..kuulostaa täydelliseltä, eikö vain…MUTTA, esikoinen on perinyt kyhmyn ja se erottuu jo nyt ja pelkään kuollakseni että hän joutuu samaan oravanpyörään kuin minä!
Minun silmissäni hän on maailman kaunein ja ihanin,mutta pelkään että joku näkee hänessä virheen,mutta minä aion olla tukemassa häntä, toisin kuin minun vanhempani silloin kun minua kiusattiin, he vain lisäsivät vettä myllyyn näillä "hauskoilla" sutkauksilla: ompa sulla nenää, nenäsi on yhtä iso kuin isällä jne.
Uskon siis että myös vanhempien sanalla on vahva merkitys millaisen minäkuvan lapsi itsestään luo ja kuinka vahva ihminen hänestä tulee. Itse en saanut hyväksyntää edes omilta vanhemmiltani (paitsi nyt kun sanoin meneväni leikkaukseen niin yhtäkkiä nenäni onkin ihan hyvä) ja se tuntuu pahalta sisimmässäni, periaatteessa en siis ole koskaan ollut tarpeeksi hyvä. On sitten kyseessä ulkonäkö, koulumenestys jne. niin kannattaa todella miettiä mitä suustaan päästää, ettei vaan tule sammakoita ja sitten toinen muistaa ne väärät sanat iän kaiken.

Kumpa tässä maailmassa olisi tilaa erilaisille ihmiselle…

Voi kuinka paljon olet joutunut lapsena kokemaan vääryyttä. :'( Ihan kammottavia nimityksiä. Lapset osaavat olla tosi julmia toisilleen!
On varmasti todella vaikeaa ajatella että omalla lapsellaan saattaa olla myös vaikea tie edessään. Onneksi sinä osaat olla tekemättä samoja virheitä mitä omat vanhempasi tekivät! Sinun lapsellasi on aina joku joka ymmärtää häntä. 🙂

Toivon todella että pääset vielä joskus sinuiksi nenäsi kanssa, leikkauksella tai ilman leikkausta!

Täydellisessä maailmassa asiat olisivatkin näin. Raaka todellisuus kuitenkin on se että ihmiset (etenkin lapset) osaavat olla hyvin ilkeitä toisilleen. Vaikka kiusaamiseen kuinka puututtaisiin, siltä saattaa olla mahdotonta suojautua ainakin tällä hetkellä ja näillä resursseilla mitä kouluissa, harrastustoiminnassa jne. on käytettävissä.

Minäkin kävin juuri 5-vuotiaana korvaleikkauksessa. En muista juuri muuta, kuin että tikit eivät vielä sulaneet itsestään vaan terveydenhoitajaäitini pisti minut makuulle ruokapöydälle ja otti tikit pois 🙂 Hyvä ratkaisu omastakin mielestä tehdä jo nuorena tuo leikkaus.

Muistelisin että kymmenisen vuotta sitten oli vielä melko harvinaista että korvaleikkauksia tehtiin näinkin nuorille. 🙂
Kiva kuulla että olet myös ollut tyytyväinen nuorena tehtyyn operaatioon.

Voitko laittaa kuvan ennen leikkausta?

Vastaa käyttäjälle Anonyymi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X