eveliina matilda - Banneri

Tony on jo pari tuntia sitten lähtenyt töihin. Heräillään lasten kanssa yhdeksän maissa ja kuistilta avautuu sumuinen maisema.
Laitan puurokattilan porisemaan ja menen sänkyyn pyörimään lasten kanssa. Höpötellään, Alex syö tissiä, vaihdan lasten yövaipat ja vaatteet.

Mulle ja Adeliinalle neljän viljan puuroa mansikkahillolla. Alex syö kainalossani pienen nokareen kaurapuuroa mangopiltillä.

Usein aletaan aamupalan jälkeen tekemään lähtöä seurakunnan perhekerhoon, avoimeen päiväkotiin, MLL:n perhekahvilaan tai Turun keskustaan moikkamaan kavereita.
Tänään kuitenkin vietettiin kotoilupäivä ja leivottiin suklaakeksejä!

Aamun sumu on vaihtunut auringon paisteeseen, joten vielä ennen lounasta nukutan Alexanderin rattaisiin. Adeliina pääsee samalla lähipuistoon ulkoilemaan.

Lämmitän Adeliinalle eilistä illallista lounaaksi. Ruokailun jälkeen pistän lapset nukkumaan päiväunia. Adeliina nukahtaa nopeasti omaan sänkyynsä ja yllättäen Alexkin nukahtaa lyhyen tissittelyn päätteeksi.

Minun ei tarvitse kahta kertaa miettiä mitä teen kun molemmat lapset nukkuvat yhtä aikaa. Avaan läppärin, juon kupin teeetä ja syön rivin suklaata.

Pian makuuhuoneesta kuuluu ääntä. Alex on herännyt ja juttelee unikaverilleen lehmärievulle. Nappaan pojan kainaloon ja siirrymme olohuoneeseen seurustelemaan, että isosisko saa nukkua rauhassa.

Ennen Adeliinan heräämistä ehdin täyttää tiskikoneen ja siivota lelut paikoilleen. Kun Ade parin tunnin unien jälkeen herää, ei mene kauaa että lelut taas levitetty ympäri kämppää.

Tongin vaatekaappeja ja suunnittelen mitä puen lauantaiselle Indiedaysin Inspiration päiville. Ade ja Alex makoilevat sängyllä yleisönä.

Kello lähestyy neljää ja hääräilen keittiössä Alex lonkalla keikkuen. Pian Adeliina jo huutaa ”iti, iti tuli”. Ja isi pääsee istumaan suoraan ruokapöydän ääreen.

Nyhtöpossua barbaque kastikkeella ja uunikasviksia.

Taas on yksi päivä keskenään lasten kanssa pulkassa! Ruuan jälkeen Tony lähtee ulkoilemaan lasten kanssa ja minä pääsen blogin kimppuun. Sitten alkaakin jo lasten iltatoimet ja puuron keitto… 🙂

Kommentit (17)

Kun koira otetaan, niin se myös pidetään, kasvatetaan, ja koulutetaan, ei se ole lelu, jonka voi heittää menemään kun kyllästyy.

Käyttekö joka lähes joka päivä jossain perhekerhossa tai vastaavassa? Miten ehditkin pitää asuntonne noin siistinä kun teillä kumminkin aika paljon ohjelmaa aina päiviksi 😀 Tälläiset arkijutut on parhaita 😀

Kiinnostais saada vähän tarkempaa reseptiä tohon teidän uunikasvis,nyhtöpossu ruokaan?! näyttää hyvältä! 🙂

Kiva normi päivä. Arki on juuri parasta?

Voi että, voisin olla melkein hieman kade lapsillesi. 😀 Eveliina, tunnut niin joka naperon toiveäidiltä. Vaikka toki jokainen äiti on paras lapsilleen, mutta rehellisesti sanottuna olet kyllä todella hyvä työssäsi äitinä. 🙂
-Gina

oi nukutaanko teillä aina 9? ihanan pitkään 🙂 monelta lapset menee yöunille?

Kiva postaus ? ihanasti oot taas jaksanut/ehtinyt postailla. Mua kiinnostaa aina aikataulut, miten tarkka teijän "päiväohjelma" on? Lapset nukkuvat teillä ihanan pitkään aamuisin!
-tytti ja poju 2v.

Mitä Fidolle kuuluu? Sitä ei ole näkynyt postauksissa toviin ja tuli mieleen tuosta koiranpedistä sängyn vierellä 🙂

Onko teillä aina siistiä vai siivoatko aina jos lelulja tai vaatteita on lattialla? 😀 siivoatko vieraita varten? Tuli kuvista vaa mielee:)

Järjestelen tavaroita oikeastaan kokoajan pitkin päivää. 🙂
On meillä aina sellaista perus siistiä, kehtaa kutsua vieraita ilman sen suurempia siivoamisia

Mihin aikaan lapset menee yöunille ja päikkäreille?

Päiväunille mennään puoliltapäivin. Hieman sen mukaan mihin aikaan aamulla on herätty, mutta yleensä kello 12. Yöunille käydään 20-21.

Ihanan leppoisa tunnelma huokuu tekstistä 🙂 mun kokemus lapsiperhearjesta (siskon 9v., 7v. ja 3v.) on kaikkea muuta kuin leppoisaa :'D lapsilla on aina heitä hoitaessa riehumis-mode päällä. Kerran erehdyin pakkaamaan heidät autoon ja huristamaan kauppaan -virhe. Tajusin jo parkkiksella tehneeni virhesiirron ja sydän pamppaillen paimensin naperot kaupan sisään, jossa jokainen sitten katosi eri suuntiin 😀 onneksi oli tuttu pieni kauppa ja jokainen selvisi hengissä myös kotiin, mutta kyllä tädin sydäntä kylmäsi hetkittäin!

Ja se aasinsilta tästä tarinasta sun tekstiin oli se, että ihailen sitä kuinka tunnut handlaavan arjen niin stressittömästi ja näppärästi! Toivoisin joskus pärjääväni yhtä hyvin ja voivani useimmiten valmistaa sen ruuan kotiin palaavan miehen syötäväksi -ihan kuin 50-luvun kotirouva konsanaan 😀

On meilläkin täällä vähän väliä hulinaa ja riehumismode päällä. 😀

Mutta hei, 50-luvun talossa me tässä asutaankin! 😉

Ei vielä. Eikä hänellä tunnu olevan mikään kiire! 🙂

Vastaa käyttäjälle roosa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X