eveliina matilda - Banneri
Oli perjantai päivä. Tony oli päivän töissä ja minä vietin päivän koulussa. Iltapäivällä treffattiin, ostettiin kilo irtokarkkeja ja vuokrattiin pari leffaa. Vietettiin ilta sängyssä leffoja katsellen. Yöllä ei vielä väsyttänyt, joten lainattiin vanhempien Peugeotia ja lähdettiin kavereiden kanssa ulos. Kiivettiin lintutorniin, katseltiin tähtiä ja paistettiin nuotiolla makkaraa. Vasta aamuyöstä käperryimme nukkumaan saman peiton alle.
Lauantaina heräsimme puoliltapäivin. Katselimme läppäriltä hömppäsarjaa, söimme eilisiä irtokarkkeja ja nukahdimme uudestaan. Kun kello oli iltapäivän puolella otimme pitkän yhteisen suihkun ja haimme mäkkäristä kassillisen roskaruokaa. Illalla lähdimme yhdessä kavereiden bileisiin.
Tämä oli tositarina parin vuoden takaa, ajalta jolloin emme olleet vanhempia. En kaipaa tätä mennyttä aikaa, koska elämäni oli vielä muutama vuosi sitten varsin merkityksetöntä vetelehtimistä, vailla minkäänlaista päämäärää (jos lauantai illan humalatilaa ei lasketa päämääräksi). Mutta toisinaan kaipaan sitä, kuinka paljon aikaa meillä on ollut yhdessä. Toki päivisin olimme koulussa tai töissä, mutta muuten meidän ei juuri koskaan tarvinnut tuijottaa kelloa ja suorittaa asioita kenenkään muun takia. Saatoimme tehdä sitä mitä halusimme, silloin kun halusimme. Kävimme elokuvissa, bileissä, linnanmäellä, särkänniemessä, sukulaisilla, ravintoloissa, laivalla, Thaimaassa… Joka paikassa saatoimme keskittyä vain toisiimme, niin arkena kuin lomallakin.
Rakastan ihan hirveästi noita lapsiani, mutta niin minä rakastan myös tota ukkoani! Olis tosi jees, jos joskus voisimme olla ihan vaan kahden kesken, ilman että täytyy miettiä koska se esikoinen herää päiväunilta tai koska pienemmälle tulee tissinälkä. En muista koska olisimme viimeksi viettäneet aikaa kiireettömästi kahdestaan. Indiedaysin blog Awardseissa olimme pari tuntia kaveriporukalla ulkona, mutta silläkin reissulla meillä oli Alexander mukana ja mulle tuli kesken iltaa kiire syöttämään poikaa. Ainakaan viimeiseen kahdeksaan kuukauteen emme ole hoitaneet parisuhdettamme ilman lapsia. Meillä on sillä tavalla asiat todella hyvin, että lähipiiristämme löytyy ihmisiä jotka auttavat lastenhoidossa. Adeliina onkin aina joskus ollut yökylässä tai muuten vain hoidossa, mutta Alex ei vielä ole irtautunut minusta, koska hän syö tissiä. Imetys on minulle ja pojalle tärkeää ja olen ylpeä että rintaruokinta on onnistunut näinkin loistavasti. Minulla ei ole minkäänlaista ongelmaa olla poikani kanssa ympäri vuorokauden, jokaisena viikonpäivänä, mutta minä ja Tony todellakin kaipaamme myös kahdenkeskeistä aikaa! Onneksi Alex alkaa olla jo vähän isompi ja noin viiden kuuakuden päästä hänelle voi jo antaa tavallista maitoa. Silloin me aiomme ihan viimeistään tehdä vihdoinkin kahdestaan jotain!
Miten te muut pikkulapsen/-lasten vanhemmat hoidatte parisuhdettanne? En ihmettele yhtään että pienten lasten vanhemmat eroavat tosi usein, koska tämä pikkulapsi aika on oikeasti parisuhteelle yhtä koettelemusta koettelemuksen perään! Näin kärjistettynä; ensin päälle hyökkää yhdeksäksi kuukaudeksi kaikki raskaushormoonit, joten ukon naama vituttaa ihan huolella 90% ajasta. Sen jälkeen pusket pihalle minityypin, joka ei välttämättä huoli pulloa, vaan hän roikkuu tississä päivin sekä öin.  Pian ukko siirtyykin sohvalle nukkumaan, ettei vauva häiriinny kyljen kääntämisestä. Iltaisinkaan ei ole vanhempien omaa aikaa, sillä pienempi herää yöunilta heti jos äiti nousee vierestä… Vaikka ehkä saan tilanteemme kuulostamaan kovin kriittiseltä, niin emme ole minkäänlaisessa kriisissä. Elämästä on vaan tullut molemmille raskaampaa, eikä ylimääräiselle toisen huomioimiselle ole samalla tavalla aikaa kuin ennen. En tunne itseäni  ennää (avo)vaimoksi, tuntuu että olen vain vanhempi. 
En oikein tiedä mikä tämän sekavan purkautumiseni pointti on, ehkä se että joku muukin kertoo painivansa kanssamme samassa sarjassa? Tai kertokaa nyt edes joku että tästä on enää suunta ylöspäin ja jo parin vuoden päästä asiat ovat ihan eri tavalla!

Kommentit (32)

Olimme nuoria kun saimme tyttäremme, apua ei tullut mistään kun omat sukulaiseni asuivat kaukana, mieheni vanhemmat sanoivat että hoitakaa itse kun teittekin.

kun tyttö oli 3 tämä kaikki stressi oli meille liikaa. mies oli töistänsä uupunut. Meille tuli ero. Nyt 2 vuotta myähemmin asun tyttäreni kanssa lähempänä minun sukulaisiani.
On ihanaa kun saa hoitajan jos vaikka tahtoo lenkille. Mutta samalla ajatukset menee lapsen isään. mitä jos meillä olisi ollut tuki verkko, olisimmeko onnistuneet pitämään perheen kasassa?
Että ota ny t sit parisuhdeaikaa kun sitä selvästikin tarvitset. Ennenkuin on myöhäistä.

Sinulla on huippu blogi, mutta yksi oleellinen puutos täällä on, nimittäin vuorovaikutus lukioiden kanssa. Olen huomannut, että vain hyvin harvat kommentit saavat vastauksen ja se ei oikein rohkaise kommentoimaan. Saanko kysyä syytä tähän? En tarkoita pahalla, mutta tuli vain mieleen. 🙂 Kiitos Eveliina tästä upeasta ja aidosta blogista! Kuulut bloggaajien parhaimmistoon.
-Gina

Tuli näistä kommenteista mieleen että tee ihmeessä joskus kysymyspostaus niin lukijat saa kysyä 🙂

Hei! Kiitos palautteesta. 🙂 Moderoin kommentit puhelimella aina pitkin päivää, eli kaiken kiireen keskellä.. Puhelimella kommentteihin vastaaminen on bloggerilla lähes mahdotonta (ainakin mun puhelimella), joten jos aion vastailla kommentteihin, pitää mun istua koneen ääressä. Yksinkertaisesti aika ei tunnu riittävän tähän tarpeeksi usein. 🙁
Yhden kommentin kirjoittamiseen kuluu lukijalta ehkä minuutti, mutta kun mä moderoin kommentit ja vastaan n. 20 kommenttiin per postaus, siihen menee äkkiä se puolituntia. :/ Oon käyttänyt tämän ajan mielummin uuden postauksen luomiseen.

Olen samaa mieltä tästä vuorovaikutuksesta !

Huomannu minäkin oon saman asian! Siihen kommentteihin vastaamiseen voisit panostaa, muuten blogisi on loistava!

Milloin itse meinaat palata töihin? Kun äitiysloma loppuu sullakin vissiin ihan pian.. Meinaatko jäädä kotihoidontuelle ja jos niin kuinka pitkäksi aikaa?

my teenage dream ended ? katkeruus

Vihdoin jotain aitoa. Ihanasti kirjoitit vaikka aihe ei ihana olekaan. Kaikesta selviää jos vaan rakkautta on <3

Ootteks naimisissa?

Mites toi otsikko: "vaimosta vanhemmaksi"?

Jos on avovaimo ni onko silloin naimisissa? :DD toi opetetaan jo yläasteella!:))

Tästä postauksestasi tulikin mieleen et ois kiva lukea miten esim tapasitte? Millaista teidän elämä oli ennen lapsia? Miten halusittekin lapsia yhtäkkiä nuorena yms. Vähän niinku mistä kaikki alkoi- tyyppinen juttu.

Eikö teillä siis poika suostu pullolle ollenkaan? Tsemppiä teille arkeen 🙂

Ei suostu. :/ mutta ei enää pitkä aika että hän saa juoda normaalia maitoa..

Tuttu tunne. Meillä kuopus 4kk ja totaalikieltäytyjä pulloruokinnan suhteen. Esikoinen suhteellisen vilkas reilu 2v. Kyllä välillä tuntuu ettei edes omaa nimeä muista, kun koko ajan hösää lapsien asioita. 😀 Illalla kun on omaa aikaa tunti tai pari, niin se yleensä menee omia touhuja tehdessä, eikä miehen kanssa aikaa viettäen, valitettavasti. Odotan tällä hetkellä meidän lomamatkaa Lappiin joulun jälkeen, jolloin pääsemme hetkeksi olemaan ihan vaan kahdestaan, kun poikien isovanhemmat tulevat mukaan. Toki jos kuopukselle tulee nälkä, niin sittenhän mut tietenkin hälytetään paikalle.

Voih, niin tutulta kuulostaa tai kuulosti etenkin kun vauva oli vielä pelkästään tissillä. Meillä on lapset 3,5v ja 9kk. Isompi jää ihan mielellään hoitoon esimerkiksi isovanhemmilleen, mutta pienempi ei pärjää ainakaan yötä ilman äitiä. Toki nyt kun nuorempi syö jo muutakin ruokaa kuin maitoa, olemme käyneet pari kertaa muutaman tunnin treffeillä, jotka jo kummasti vaikuttavat positiivisesti parisuhteeseen! Mutta lapset kasvavat niin nopeasti, että ei kauan aikaa mene kun voidaan käydä vaikka viikonloppu kaksin jossakin 🙂

Minäkin odotan aikaa että voidaan/raaskitaan viettää kokonainen viikonloppu kahdestaan. 🙂

Päivän mittaan lähetän miehelle tekstareita, välillä kuvia, välillä kehuja, rakkaudentunnustuksia, mitä vaan mistä toinen ilahtuu.
Kun mies tulee töistä vaihdetaan pusut ja halit. Käydään illalla yhdessä suihkussa 🙂 nukutaan alasti saman peiton alla.. pikkujuttuja mutta pitää romantiikkaa yllä 🙂

Oi, kuulostaa ihanalta. 🙂 varmasti noi jutut toimii tämän lapsiperhe arjen keskellä.

Olen seurannut blogiasi pitkään. Ensimmäistä kertaa tuli tunne, että kirjoitat aidosti asioista. Kiitos. Lapset kasvaa ja elämä helpottuu osittain. Tsemii!

Moi! Olen jo kauan lukenut blogiasi, tää on jotenkin voimaannuttava ja piristävä! Meillä toukokuussa syntynyt tyttö, ainokainen.. mutta parisuhteelle ja sen hoitamiselle ei ole ollut oikein aikaa.. Mies paljon töissä ja mää kaksistaan tytön kans kotosalla.. Minäkään en väitä ettenkö rakastaisi tyttöä ihan valtavasti, mutta kaipaan myös kahdenkeskistä aikaa.. Eli ihan samoja asioita täällä ajatellaan!!

Hyvä jos tästä blogista on sulle "vertaistukea". Varmasti on paljon muitakin äitejä ketkä viettää just miehen töiden yms. takia paljon aikaa keskenään lasten kanssa. :/

Eikö Alex siis huoli pulloa? Kai nyt syömässä tai leffassa voisitte käydä, 2h pärjää kiinteillä. 🙂

Ei oikein huoli. Nukahtamiseen ainakin vaatii aina sen rinnan. Joo, eiköhän tästä pikkuhiljaa ala jo pärjäämään paria tuntia kerrallaan ilman tissimaitoa. 🙂

Meillä on suurinpiirtein samanikäiset lapset kun teilläkin ja ihan samoja fiiliksiä meilläkin. Toistaiseksi ainut tapa hoitaa parisuhdetta on vaan yksinkertaisesti yrittää muistaa ne pikku jutut, kehua toista ja kertoa että rakastaa ja olla sanomatta niitä pahoja juttuja suusta mitä välillä tekis mieli töksäyttää.

Jep, varmasti ne pienet jutut arjessa on niitä mitkä pitävät sitä suhdetta yllä.

Feel you! Toisaalta, meillä parisuhde alkoi plussasta joten me ei olla ehditty oikeestaan koskaan tottumaan siihen kadenkeskeiseen aikaan 😀 eli siis tunnetaanko me edes kunnolla…? 😉 ei vaan, kyllä mä niin odotan että päästään jossakib kohtaa viettämään treffi iltoja vaikka jopa pari kertaa kuussa! Sitten kun lapset ovat isompia ja hinkuvat mammalaan ja pappalaan kylään 😉

No ihan varmaan jo parin vuoden päästä alkaa helpottaa ja aikaa alkaa löytyä enemmän treffi-illoille! Jollaintapaa varmaan ihan hyvä että ette ole tottuneet leppoisaan kahdenkeskiseen arkeen oikeastaan koskaan. 😀 Kaikki paras on vielä edessä 😉

Hei :o)! Oli ihan pakko kommentoida (ensimmäisen kerran, vaikka olen seurannut blogiasi mielenkiinnolla jo pitkään!) aiheeseen, koska toi on niin totta! Meillä ihan samanikäinen, huhtikuun lopussa syntynyt poika. Lisäksi löytyy kaksi isosiskoa. Mutta tosiaan tuntuu, ettei muuta roolia enää ole kuin olla vanhempi, niin ihania kuin lapset ovatkin. Parisuhteelle ei tosiaan ole samalla tavalla aikaa kuin joskus aikaisemmin. Jonkun viisaan muistan joskus sanoneen, että pienten lasten vanhempien pitäisi tehdä sopimus, etteivät eroa sinä aikana, koska kyllä elämä helpottuu ajan myötä. Kunhan pojat tosiaan vähän kasvavat, on helpompi ottaa parisuhdeaikaa, koska kyllä sitäkin tarvitaan, ettei sitten vasta siinä vaiheessa huomata "erilleen kasvamista", kun lapset muuttavat pois kotoa. Jaksamista ja ihanaa joulun odotusta! Sulla on tosi kiva blogi, kiitos! Terkuin Pauliina

Jep, näin olisikin tarkotus tehdä. 🙂
Kiitos sulle, hyvää joulun odotusta sinne myös!

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X