Uusi viikko alkoi harmaana. Taivaalta tulee loputtomasti pisaroita meidän jo ennestään veden vallassa olevalle pihallemme. Pihatie on peilijäässä ja vettä on niin paljon että kuivin jaloin ei pihalta pääse kuin autolla. Kuvasin kuihtuneet kukat koska ne sopivat päivän teemaan niin hyvin.

Ei taideta tänään liikkua lasten kanssa minnekään. Paitsi jos Mere on iltapäivällä lähdössä lastensa kanssa sisäleikkipuistoon, sinne mä lähden tällä kelillä mielelläni. Yhtään muita ystäviäni väheksymättä, Mere on ollut ihan mieletön. Miten onnekas olen kun päädyin reipas vuosi sitten matkustamaan Helsingistä Turkuun samalla autolla hänen kanssaan. Täytyykin tässä kehitellä jonkinlainen kunniapuhepostaus kaikille ystävilleni, olen kiitollinen.Kaikki muistot ja kuvat vuosien varrelta ovat säilöttynä olohuoneen hyllyn valokuva-albumeihin. Minulla ei ole ollut oloa että pistän albumit palamaan, mutta en minä ympäri kotiakaan halua yhteiskuvia nähdä. Sitten joskus kun tuntuu hyvälle, palaan kuvien pariin muistelemaan millaisia me joskus olimme. Enää en haaveile siitä millaisia meistä vielä joskus olisi voinut tulla. Jos ei muuta, niin meistä tuli kaksi täydellistä lasta, se on jo todella (tarpeeksi?) paljon.Olen viimeisten kolmen vuoden aikana lukenut yhden aikuisten kirjan: Himoshoppaajan vauva. Nyt olen aloittanut hieman vakava-aiheisemman asiakirjan lukemisen ja heti innostuin. Tämän kaltainen kirjallisuus puhuttelee minua paljon enemmän kuin hömppä kertomus blondin shoppailumieltymyksistä. Ei tämä Keijon 90-luvun alkupuolella kirjoittama kirja ole ainakaan vielä toistaiseksi ollut mitenkään järisyttävän silmiä avaava tai mieletön kokemus, mutta jollain tapaa aihe sopii hetkeen.