Olen rattailla rullailun ohella kantanut ahkerasti Adeliinaa ja Alexanderia. Täällä blogissa aihe onkin herättänyt mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mistä sainkin idean blogini ensimmäiseen vieraskynäkirjoitukseen! Ystäväni, kantoliinayhdistyksen kantotukihenkilö Anu kirjoitti lapsen ergonomisesta kantamisesta tietämättömille alla olevan, aivan mahtavan tietopaketin. Iso kiitos Anu, käykäähän kurkkimassa Anun Kantopäiväkirjat -blogia!
Kantamisen hyötyjä
Pieni vauva, sekä isompikin lapsi, kaipaa kosketusta, läheisyyttä ja turvaa. Kosketus välittää tunteita ilman sanoja, se on yksi perustarpeista. Vauvalle kannettavana oleminen tuo turvallisuutta, sillä vauvaa on kannettu kohdussa jo ennen hänen syntymäänsä. Kantaminen on erinomainen tapa pitää lapsi lähellä ja kädet vapaina esimerkiksi kodin askareisiin tai isomman sisaruksen kanssa puuhaamiseen.
”Keskoset, joita kannetaan kuin kengurunpoikasia tuntikausia aikuisen ihoa vasten, kehittyvät nopeammin, ja heidät voidaan päästää aikaisemmin sairaalasta kotiin”(Evelin Kirkilionis: Lapsi kaipaa kantamista s.53).
”Lapset eivät siis missään nimessä ole passiivisessa roolissa, kun heitä kannetaan, vaikka he tarvitsevatkin kantavan henkilön tukea. Ensinnäkin lapset valmistautuvat lantiolla istumiseen jalkojen koukistusreaktion avulla, toiseksi he osallistuvat oman istuinasemansa tasapainonsäätelyyn”( Evelin Kirkilionis: Lapsi kaipaa kantamista, s.27).
Millainen on ergonominen kantoväline?

Kudottuja kantoliinoja löytyy eri pituuksia, paksuuksia ja materiaaleja. Useimmiten aloittelevalle liinailijalle 4,6m-5,2m pitkä liina eli koko 6 tai 7,on sopiva edessä kannettaessa. Puuvillainen liina on hyvä ensimmäinen liina (esimeksiksi Girasol) ja usein myös edullisimmasta päästä. Yleisin edessä kaytettävä sidonta pienen vauvan kanssa on kietaisuristi. Myös masureppua käytetään paljon. Facebookissa kantovälinekirppiksellä liikkuu paljon kudottuja kantoliinoja.
Kantoreppuja (esim. Ergo, Tula, Manduca, Wompat, I Love Mum, Piccolo) löytyy hieman erilaisilla ominaisuuksilla, mutta kaikki edellämainitut ovat lapselle yhtä ergonomisia. Osassa ei ole erillistä vauvatukea, osassa se on integroitu ja osassa se on ostettava erikseen.
Rengasliina on yhden olan pikaliina, joka sopii erittäin hyvin lyhyempiin kantohetkiin vaikka kaupassa. Sopii myös vastasyntyneestä alkaen.
Neliöliinassa yhdistyy kudotun liinan pehmeys ja repun helppous, se on useimmiten paras n.4kk iästä alkaen, kun vauva osaa paremmin kannatella itseään eikä tarvitse yhtä paljon sivuttaistukea.
Mistä apua kantamiseen?
kuva: kantoliinayhdistys
Arvonta ja alekoodi!
Kuva: Liinalapsi
Turkulainen kantovälineisiin erikoistunut yritys, Liinalapsi lupasi ystävällisesti yhden pitkän Vanamon kantoliinan arvottavaksi. Pitkä raidallinen liina sopii hyvin niin aloittelijalle kuin kokeneemmallekin kantajalle. Voittaja saa valita Vanamon kauniin Classic Rainbow tai Spectra -liinan koossa 6 tai 7. Käy valitsemassa verkkosivulta suosikkisävysi edellä minituista liinoista ja linkkaa se kommenttiin. Muista kirjoittaa kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi, jotta pystyn olemaan mahdollisesti yhteydessä sinuun. Arvontaan voi osallistua 29.2 kello 21 asti!
Arvonnan lisäksi kaikki lukijat saavat -10% alennusta Liinalapsen verkkokaupasta koodilla HEDELMÄ16. Alennus on voimassa 31.3 asti. Tilauksen voi laittaa myös sähkäpostitse niina@liinalapsi.fi jos verkkokauppa ei jostain syystä hyväksy koodia.
Liinalapsen valikoimasta löytyy runsaasti erilaisia kantovälineitä kantoliinojen lisäksi, mm. ihania wompat- kantoreppuja!
Kommentit (173)
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1388-classic-rainbow-red Koossa 7 olis ihana! Molempia olen yrittänyt vauvana kantaa vaan trikooliinassa ja hermostuttiin molemmat ja vaihdettiin molemmilla kerroin liina nopeasti reppuun. Nyt vasta oon keksinyt nää kudotut liinat ja tuo koko olis tarpeeksi pitkä kantaa vaikka vuorotellen meidän molempia lapsia. Kahden sylihiiren äitinä on siis arvontaan siis osallistuttava ehdottomasti! ? minna.s.helle (a) gmail.com ps. Hyvä ja kattava teksti aiheesta!
Rainbow seiskana olisi ihana! Kunhan on vahvat värit! maijatlaine@gmail.com
Rainbow se
Spectra diamond gold näyttää ihanalta! Kiitos huippuhyvästä tekstistä, asia on todella ajankohtainen kun pian 3kk vanha vauveli tykkää niin kovasti olla sylissä mutta mamma kaipais mahdollisuutta puuhailla samaan aikaan kotitöitä ja muuta 🙂 harmi kun nuo kantoliinayhdistyksen sivut on ollu pois käytöstä jo monta päivää 🙁 mutta onneks löytyy muualtakin tietoa!
pablojussila@gmail.com
Kiitos positiivisesta palautteesta:) juu se on ikävää kun nuo sivut ovat olleet pois käytöstä useamman vuorokauden:/
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white
Tästä ihanasta pidän kovasti!
mmyheartishere@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white koossa 6
Täydelliseen aikaan ajoittuva teksti ja kilpailu, sillä meille on vauva tulossa keväällä ja olen kovasti pohtinut näitä kantoasioita. Kiitos siis tekstistä! 🙂 evainio20 at Gmail.com
Sattuipa sopivasti! Kiva että tekstistä oli hyötyä:)
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white Koko 7
marialuok(AT)gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1426-spectra-diamond-mango
pyhimys1(a)gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1402-spectra-diamond-purple
Spectra Diamond Purple koossa 6 olisi ihana! Meillä opetellaan kantorepun käyttöä mutta kesäksi olen suunnitellut myös liinan hankkimista. 🙂 paula.vitie (at) gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1401-spectra-diamond-blue ois minun valintani, koko varmaan 7
karicepu(AT)gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1397-spectra-white Koko 7
kristapasm(AT)gmail.com
Tää on ihana. Spectra Diamond Blue, koko 6.
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1401-spectra-diamond-blue
marjut.reiman(at)gmail.com
Spectra diamond purple 6 🙂
korhonenmervi@hotmail.com
Spectra diamond blue, koosta en osaa sanoa. Kiitos hyvästä blogipostauksesta. Odotan esikoista 2kk kuluttua syntyväksi ja olen ottanut paljon selvää kantamisesta. Se kuulostaisi ja tuntuisi meille sopivalta tavalta kuljettaa lasta, jos hän kanniskeltavaksi suostuu. Ollaan miehen kanssa jopa mietitty, että mahdollisesti ei aluksi ainakaan osteta rattaita vaan katsotaan ensin tuo kantamisjuttu. Jossain vaiheessa ehkäpä juoksuun soveltuvat rattaat tulevat kyseeseen. Oltiin alkuraskauden ajan Aasiassa reissaamassa, ja muuten Mongoliassa, Kiinassa eri puolilla ja Japanissa reissatessa ei tullut oikeastaan lainkaan lastenvaunuja vastaan, vaan kaikki kantoivat lapsiaan! Kiinnitin siihen silloin huomiota, ja kiinnostuin voisiko meillekin sopia kantamisvaihtoehto. Liinalapsen sivusto on tullut koluttua läpi ja todella hyväksi todettu! 🙂
anna.plysjuk@utu.fi
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta:) rattaat saa hankittua tarvittaessa myöhemminkin:)
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1391-classic-rainbow-blue
Koossa 7
sampsapie(at)gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1402-spectra-diamond-purple ja koko 6 ?
Sanni.kettunen (at)hotmail.com
Ompa kiva kun näin perusteellinen ”tietopaketti” tuli heille, jotka Eveliinan kantopuuhia epäilivät ja syyttivät kantamisen hidastavan Alexanderin kehitystä ? Aivan ihana tuo kuvan wompatti ?
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1389-classic-rainbow-purple
Ja linkkasin sit väärän liinan, joten linkataas oikea ja koossa 6 ?
Sanni_kettunen (at) hotmail.con
(Nyt nolottaa kun unen pöpperössä laitoin s-postinki väärin alkuperäiseen vastaukseen linkkauksen lisäksi ???)
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1402-spectra-diamond-purple 🙂 koko 6
saara.jarvikangas (at) helsinki.fi
Classic Rainbow White 7.
eveliina.haakana@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white
koko 6
emilia.tolonen@hotmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white koossa 6 🙂
Kevätvauva tulossa,haluaisin kovasti liinailla vauvan kanssa! Esikoisella oli käytössä kantoreppu josta tykkäsi kovasti,liinaa ei tullut silloin kokeiltua:)
emilia.tolonen@hotmail.com
Todella hyödyllinen kirjoitus aloittelijalle.
Spectra Diamond White, koko 7.
perjantaifiilis@gmail.com
Kiva kuulla!
Tässä ihanat sävyt http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1397-spectra-white
koko 7
nellakos(at)gmail.com
Classic Rainbow Blue koossa 6 voisi olla kokeilun arvoinen meidän viikon ikäisen pienen kanssa 🙂
omppu3@suomi24.fi
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1395-classic-rb-diamond-red 🙂 -karoliinahannila@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1402-spectra-diamond-purple koossa 6 🙂
ssolja@netti.fi
Spectra diamond white koossa 6 🙂
emilia.nina.immonen@gmail.com
Spectra koko 6 olis varmaan aika passeli 🙂 Esikoista kannoin jonkin verran trikooliinalla, nyt odotan toista ja aion ehdottomasti kantaa. Myös joku reppu on harkinnassa, että isäkin pääsee osallistumaan kantamiseen 🙂 runoilija_ellu@luukku.com
Spectra diamond white koossa 7
pauleceb(at)gmail.com
Onpas hieno palkinto
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1397-spectra-white ja koko 6
arskari (AT) gmail (DOT) com
Spectra diamond red koko 6 ois ihana!
skarppine (at) gmail.com
Ooh, ihanan värikkäitä! Tuo Classic Rainbow Red olisi mieleen koossa 6.
meri.lassila@gmail.com
Spectra diamond white koko 6 🙂
saltsuu@windowslive.com
Spectra diamond white koko 6
minvaa@luukku.com
Kantaminen on ihanaa! Tämä postaus on todella hyödyllinen! Olen kantanut vauvaa kaverilta lainatulla kudotulla liinalla ja olisi kyllä ihanaa olla ihan oma.:) Spectra White Diamond koossa 6. yaira.obstbaum AT gmail.com
Kiva kuulla!
Ihana arvonta ihanassa blogissa! Vaikea valinta mutta ehkä tuo spectra olisi enemmän meitä. Iloa sinulle eloon! annigaine3@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red 🙂 anni.ontero (at) gmail.com
En usko ikinä mitään voittavani näissä, mutta kokeillaan nyt kun olen uuden liinan hankkimista tässä muutenkin suunnitellut 🙂 eli Spectra White Diamond ja laura.helkala(at)gmail.com. Tulisi tarpeeseen tuoreen kolmeviikkoisen kanssa, kun vanha trikooliina on jo parhaat päivänsä nähnyt!
Spectra diamond red on uskomattoman kaunis! silva_karpanoja (at) hotmail.com
Classic rainbow white 7 🙂
milla.ylonen at hotmail.com
Spectra Diamond Blue 🙂
hennasusalehtonen@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red
Koko 6
sofiasobeide at gmail . com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1390-classic-rainbow-white 🙂
eve.rantakari(at)gmail.com
Rainbow red koossa 7 🙂
Jenni.sahramaa at gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1397-spectra-white
Koko 6 🙂
saara.melaluoto@gmail.com
Classic rainbow Blue koko 7. Ihania liinoja. Olen juuri matkalla Turkuun vauvan kanssa ja menemme liikkeeseen varmasti käymään. Hieno kirjoitus, esittelit asiantuntevasti erilaisia liinoja ja kantovälineitä.
elinalauttamaki@gmail.com
Ilmeisesti kauppa onkin nettikauppa. Hämäännyin kun kuvauksessa luki turkulainen yritys. Ihanat sivut, olen seikkaillut siellä jo yli puolet matkasta Turkuun kun vauva nukkuu.
Hei! Huomasin juuri kommenttisi. Laitoin sinulle sähköpostitse Niinan puhelinnumeron. Liinalapsella on toimitila Turussa markulantie 1, se on Lidlin takana sellaisessa hallissa.
Ja kiitos positiivisesta palautteesta! <3
Niinalle kannattaa soittaa ja sopia että hän on varmasti paikalla mennessäsi käymään!
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1399-spectra-red koko7
johannahuhtala@luukku.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1390-classic-rainbow-white Koossa 6, olisi ihana. 🙂
Yotimix@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1398-spectra-blue koossa 7
jenni._90@suomi24.fi
Classic rainbow red, koossa 7.
jasmine_325 (at) hotmail.com
Classic RB Diamond Blue 6 🙂
jma.vuorinen(at)gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1397-spectra-white koko 7
janttarainen@luukku.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1398-spectra-blue koossa 7
Jennasofiao@gmail.com
Spectra diamond purple koossa 7
Todella kauniita liinoja molemmissa..
minnahiipakka(at)gmail.com
Niin on!
Punasävyinen olisi soma – ehkäpä semmoisessa liinassa nukkuisi tuokin lapsi, joka ei päiväunista muuten niin perusta.
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/product/1436-spectra-100-cotton
tarja.longi [a] gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white koossa 6.
ellimalinen3@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/764-kide-kuura-taaperolaatu
Tää on ihana ?
valtonen.hanna@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1388-classic-rainbow-red Koko 6
min.pietila@gmail.com
Classic Rainbow Red, varmaankin koossa 6.
juudy(at)hotmail(.)com
Classic Rainbow Diamond White liina olisi ihana, en tiedä vaan mikä koko olisi taaperoa kantaessa hyvä. 😀
Sähköpostini on laura.rinta-aho@hotmail.com
Koon valinnassa saat apua, onnea arvontaan!
Spectra White diamond koossa 6 kelpaisi!?
leena.kortteenpera(at)gmail.com
Spectra Diamond Red kokoa 7.
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red
s.kansakoski(at)luukku.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1399-spectra-red koossa 6
peltokorpitaru@gmail.com
Spectra diamond white kokoa 6
Meille on tulossa kesällä toinen lapsi, ja jos tulee yhtään isoveljeensä, niin kantaa saa ja paljon…
laaksosatuelina@gmail.com
Classic rainbow red koko 6 olisi ihana 🙂
annuca@suomi24.fi
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1389-classic-rainbow-purple
noora.lakstedt (at) gmail.com
Mä tykkäisin http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1397-spectra-white koossa 6.
siru piste leppala ät gmail piste com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1389-classic-rainbow-purple
Koko 7.
tarvainen.oona@hotmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1402-spectra-diamond-purple
Spectra purple 7
arhippainen@luukku.com
Spectre diamond blue koko 7 ois huippu ?
josefina.sjoman at gmail.com
Ihana arvonta 🙂 meille kelpaisi tytön kanssa spectra diamond red koossa 6.
Saana piste soppela (at) gmail piste com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1390-classic-rainbow-white koko 6
olgakoo@hotmail.com
Rainbow purple 6
ebastman@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white
Spectra diamond white koossa 7 🙂
laura@rytman.dk
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1391-classic-rainbow-blue
Tämä, koossa 6 🙂 Ihana arvonta!
Shegurnrockefeller@hotmail.com
Oi mikä arvonta! Spectra Diamond Red 7 olisi ihana! http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red
tiia piiste syrman ät gmail piiste ceeooäm
Spectra diamond purple koossa 6. Tärkeä postaus ja ihana arvonta! lauraj.korho@gmail.com
Kiva jos tykkäät!:)
Spectra White Diamond koossa 6.
velinoora@gmail.com
Kiitos hyvistä ohjeista!
Classic rainbow white ❤️ Ja koossa 5. Voi kun kerrankin onni potkaisisi!
katimaria.aalto@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1395-classic-rb-diamond-red koko 6
kata.junttila@gmail.com ?
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red Olis ihana! Koon valinnassa tarvitsisin vielä apua 🙂 Kiitos informatiivisesta blogikirjoituksesta näin aloittelevalle liinailijalle! Jos onni potkaisee, niin viestiä Hotmail.comiin nimellä tuu_ti.
Kiva kuulla että tästä oli apua:)
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1395-classic-rb-diamond-red
koko 6
ja tiiuhelina at gmail piste com
🙂
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1402-spectra-diamond-purple
6
\o/
( jaana piste saramies ät hotmail piste com )
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1389-classic-rainbow-purple
Hyvä postaus tärkeästä ja ihanasta aiheesta! Mukana arvonnassa, sanna.koli@gmail.com 🙂
Kiitos ja onnea arvontaan!
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red tämä olisi kaunis! 🙂 blogin kuvissa näkyi tuttu ergon reppukin. jenni piste j piste tikkala at gmail.com
hups! unohtui mainiya että kutosena riittäisi pituus 🙂
Classic rainbow red koossa 7. Manducalla on meillä matkustettu viimeksi syksyllä, mutta koin sen hankalaksi käyttää viileämmällä säällä, liinasta tykkäisin itse enemmän. riiti81( at )gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red koossa 6 olisi kiva 🙂
jenna.leskinen (at) gmail.com
Ooo! Spectra Red olis just hyvä! (Mango olis kyllä paras, mies rakastaa mangoja ja mä oranssia, mutta Spectra diamond Mango näkyi olevan loppu, eikä se varmaan ees ollut vaihtoehtona muutenkaan. :D)
Tässä siis linkki; http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1399-spectra-red
Enpä olekaan hetkeen kirjoittanut blogiin mitään meidän kantamisesta, vois taas pitkästä aikaa!
mamamammutti (@) gmail (.) com
Juu vaihtoehtona classic rainbow ja spectra- liina varastossaolevista sävyistä
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1397-spectra-white koossa 7 kelpaisi meille.
Pivikki (a) luukku.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1391-classic-rainbow-blue
Tämä koossa 6 !
annamari.taube@gmail.com
Spectra diamond blue koossa 6 olis ihana.. Kun varaa ei ole hankkia, niin aina voi unelmoida.
Roosa.Toivonen@live.com
Hyvä blogikirjoitus ja ihana arvonta!
Spectra Diamond Blue koossa 6 olisi sopiva pikkupojalle! <3 http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1401-spectra-diamond-blue
emilia.s.lehikoinen (at) gmail.com
Kiva kuulla 🙂
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white koossa 7. tedelle@gmail.com
Spectra diamond red koossa 6 olisi minulle unelma! metsakauriinblogi@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white Koko 7. tedelle@gmail.com
Spectra diamond mango on aivan ihana väreiltään ? täällä tutustutaan 8-viikkoisen miehenalun kanssa kantamisen saloihin ?
marita_maatta at luukku.com
Onnea pienestä nyytistä!
Spectra diamond white koko 6 <3 kochanieblogi@outlook.com
Classic rainbow blue 🙂 koko 6.
terh11@hotmail.com
Classic rainbow purple:) koossa 6.
elinairene.koskinen(at)gmail.com
Classic Rainbow Red olisi valintani! Vanamon liinat ovat ihania 🙂
liinapino@outlook.com
Classic Rainbow Purple 🙂 Liinailu on hienoo! mirvakan at gmail.com
Spectra Diamond Blue koossa 7
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1401-spectra-diamond-blue
jraita75[at]hotmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white
Koko 6. Vaikea valinta oli! Meillä kuopus 8kk on koko ikänsä kulkenut Tulassa, mutta kiinnostaisi perehtyä myös liinailun saloihin.
katiottola@gmail.com
Kannattaa kokeilla ☺️
Spectra diamond blue ois ihana ?
heta.kenttamaa@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red
Koossa 7
Nämä on niiiiiin ihania livenä.
siskoneule@gmail.com
Niin ovat! 🙂
Classic Rainbow Blue (koko 7) olisi haaveissa! Esikoisella pitkä ja onnellinen historia reppukantamisessa. Seuraavaksi liina haltuun! karjasanna at gmail.com
Spectra diamond white olisi mieleinen.
wappu81 (at) gmail.com
Spektra diamond white koossa 6. Kiva arvonta ja hyvä kirjoitus.
hemariih@suomi24.fi
Ooh! http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red koossa 7 🙂 minatra@iki.fi
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white koossa 6. Aivan ihana liina! Ja hyvä juttu kantamisesta 🙂
Kainulainentiina@gmail.com
Vanamot ovat ihania liinoja <3
Spektra Diamond red olisi ihana!koossa 5 🙂
Emmi.skold@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/index.php?option=com_mijoshop&Itemid=45&route=product/product&filter_name=Spectra&page=2&product_id=1401
Tällainen olisi ihana koossa 6.
Kiivie@olen.to
Spectra diamond white koko 6
soile.korhonen@windowslive.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1403-spectra-diamond-red koossa 7 olisi meille tervetullut 🙂
johanna piste jussila ät iki piste fi
tämä koossa 5 tai 6 ? http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white
sinna.mattila@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white
Koko 7
Sohvi-94@suomi24.fi
Spectra Diamond white koossa 6 🙂
rmkuis at utu.fi
Classic rainbow red ja koko 7
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1388-classic-rainbow-red
(iina.kumpulainen@luukku.com)
Spectra white diamond koko 7 🙂
henna941@hotmail.com
Oi, mikä arvonta! Spectra blue koossa 6.
Noora.patomaki@gmail.com
Spectra white diamont 7. 🙂 myllylajenna (ät)gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white koko 6.
cutrii92@suomi24.fi
Spectra diamond red, koko 6! <3 jennika.haapaniemi@gmail.com
Classic rainbow red olisi mun valinta koossa 7 🙂
maija piste holmstrom ät gmail piste com
Spectra diamond purple, koko 6
Hgb@netti.fi
Tämän kirjoituksen innoittamana tekisi mieli ostaa myös tuollainen Wompat-neliöliina <3
Ne ovat kyllä ihania!
Tämä koossa 7:
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1388-classic-rainbow-red
S.posti: iina_virtahepo@netti.fi
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1401-spectra-diamond-blue koossa 6 olisi kovasti mieleen esikoista odottavalle! 🙂
Kiitos informatiivisestä tekstistä!
jennikoivisto(at)gmail.com
Mukava kuulla että pidit!
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1399-spectra-red
Erkkilsa@gmail.com
Rainbow on ihan mun värinen, koossa 6.
katja.komonen@gmail.com
Spectra white diamond 7
miku piste Williams at gmail piste com
Spectra diamond red, koko7 ❤️
S.posti; tuokko.saana@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1390-classic-rainbow-white Mikä arvonta!!! ? Osoite on manonlescaut-@hotmail.com
Spectra white diamomd koossa 6 olisi ihana 🙂
laura.ylitepsa@hotmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1390-classic-rainbow-white koko 6. matleena.rantonen@gmail.com
Classic Rainbow Blue koossa 7 🙂 esikoista ei tullut kannettuna liinassa, vaikka olisin halunnut kokeilla! Rintareppu oli käytössä kerran ja kuppiin jäi, todella huono!
Ehkä seuraavalle kokeillaan tätä.. 😉
enkul1@suomi24.fi
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan ☺️ Ja ottamaan rohkeasti tukihenkilöön yhteyttä mieltä askarruttavissa asioissa.
Spectra blue koossa 6 🙂
maija.lahetkangas (at) gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1425-spectra-diamond-white koossa 6! Ja sposti huotarinminttu@gmail.com.
Hyvä juttu kantamisesta, hienoa että tietoa ja vinkkejä on nykyisin niin paljon saatavilla! Mukavia kantohetkiä itse kullekin! 🙂
Mukava kuulla että pidit!
Spectra Diamond red koossa 7
Maijus82@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1390-classic-rainbow-white
En ollut varma mitkä ne vaihtoehdot nyt olivat mutta tykkäsin ehkä siitä diamondista hippusen enemmän ?
joanna.urjansson@gmail.com
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1390-classic-rainbow-white
Ihana arvonta varsinkin kun on syksyllä vauva tulossa ja olen päättänyt opetella kantamaan liinassa 🙂 Kristamarianne10@gmail.com
Onnea tulevasta perheenlisäyksestä! Ota yhteyttä sitten jos kaipaat apua 🙂
Spectra olisi ihana. 🙂
yoslene@hotmail.com
Spectra white diamond 6. emmihakanen at gmail.com
Spectra Diamond White 6 ? heinihyvarinen@gmail.com Kiva kirjoitus!?
Kiva että tykkäsit!
http://www.liinalapsi.fi/kauppa/vanamo-kantoliinat/product/1391-classic-rainbow-blue, koko 6
pietu_85@luukku.com
Spectra white diamond 7. Katimyl at yahoo.com.au
Rainbow koossa 6 🙂 Mukavaa että kirjoitat kantamisesta, itsekin harrastan sitä 🙂
Jenni piste HL at gmail piste com 🙂
Kiva kuulla että juttu kiinnosti! Kantaminen kyllä helpottaa arkea 🙂