eveliina matilda - Banneri

Lapset viettivät viikonlopun isänsä kanssa ja ajattelin taltioida kamerallani millainen on ”sinkkuäidin lapsivapaaviikonloppu”. Noh, kuvista päätellen viimeiset pari päivää ovat pitäneet sisällään viiniä, ruokaa, viiniä ja vielä vähän lisää ruokaa. Pari selfietäkin mahtui muistikortille, mutta kamera kaivautui laukusta lähinnä vain ruokapöydän ääressä, joten seuraavaksi melko suppeasti viikonlopusta.

Äiti ei olisi ikinä uskonut että meidän lihansyöjäperheestä kuoriutuu yksi vegaani. Muu suku onkin sitten lyönyt vetoa siitä kuinka pitkään aion olla vegaani (olen tosin jo ylittänyt kaikki odotukset, sillä porukka veikkasi lähinnä joitakin tunteja), mutta siitä huolimatta minulle on aina ollut ruokatreffeillä omat pöperöt tarjolla. <3  Varsin lihapitoisesta grillistä löytyi tällä kertaa mulle soijatikkuja, omat perunat (ilman tuorejuustoa, tilalle Violifen savustettua vegejuustoa), herkkusieni vegejuustotäytteellä, sekä sitten muita kasviksia.

Grillaus+biljardi= täydellinen kesäilta perheen kanssa.

Vedin tämän yhden viikonlopun aikana kaksi kertaa Hesburgerin kasvistortillan. Ihan sairaan hyvää!

Näin pitkästä aikaa mun hyvää ystävää Mirellaa, joka hiljattain on helsinkiläistynyt ja reissaa lentoemona ympäri maapalloa. Käytiin syömässä ja nauttimassa Turun kesäyöstä.

Pinella-ravintolasta meille jäi vähän sekavat fiilikset… Kuvassa Mirellan ihana parsarisotto, josta tosin puuttui täysin listassa mainittu friteerattu kesäkurpitsa.

Minulle taas ei listalta löytynyt mitään syötävää, koska tarjoilija oli sitä mieltä että annoksia ei voi muokata. Pyysin jos olisin saanut yhden annoksen ilman kermaa tai sitten hampparin ilman pihviä, mutta tarjoilija tyrmäsi ehdotukseni. Muiden nauttiessa ruuistaan, minä siemailin vieressä mojitoa. Onneksi Mirella kysyi toiselta tarjoilijalta, että eikö heillä tosiaan olisi tarjota vegaaneille yhtään mitään, kuten vaikka vain ranskalaisia. Uusi tarjoilija oli erittäin pahoillaan ja ihmetteli miksei minulle oltu ehdotettu mitään ja toi mulle kivan ranskalaisannoksen veloituksetta.

Välillä vähän meikittömämpi lookki

Yritin jäljitellä sitä Hesen kasvis-/soijatortillaa, mutta nää pakasteesta löytyvät soijasuikaleet jää kyllä kakkoseksi, vaikka ihan syötäviä nämäkin toki ovat.

Nachoja, viiniä ja Korealaista sojua eli paikallista makuvodkaa.

Retkieväät Prisman pakastealtaasta. Muut haki jätskit Spice Icestä, mutta sieltä ei löytynyt mitään mulle sopivaa. Tää Oatlyn suklaajätski on onneksi maailman parasta.

Maailmanparannusta kahvikupin ja lämpimän mustikkapiirakan kera.

Nyt on ruuista vatsa pullea ja pitkistä yöunista johtuen mieli virkeä. Ihanaa kohta taas olla kotona lasten kanssa!

Kommentit (13)

Ihanat noi teidän paidat mistä mahtaa olla?:)

Kauanko olet siis ollut vegaani? Ja miksi rupesit vegaaniksi? Onko ollut hankalaa ja onko tehnyt mieli jotain epävegaanista? 😀

Itse oon ollu jo 3 vuotta vegaani ja on kyllä helpompaa vuosi vuodelta,kun koko ajan kauppoihin tulee lisää vegaanisia tuotteita 🙂

Ei mitenkään kovin hankalaa, eikä juurikaan ole tehnyt mieli epävegaanisia juttuja 🙂
Pitääkin avata omassa postauksessa asiaan 😉

Mun huomio kiinnittyi vain tuon taustalla olevan talon valtavaan kokoon… terveisin kateus 30neliössä

Ootko huomannu että hesen soijatortillan kastike ei oo vegaaninen?

Soijatortilla ei ole vegaaninen, mutta kasvistortilla (missä on myös soijatikkuja) on vegaaninen. Se sisältää paprikamajoneesin sijaan maidottoman ja munattoman chilimajoneesin

*kuva googlesta kuvahaulla ”i’m vegan meme”*

Mulle ei nyt oikein selvinnyt tästä postauksesta että oletko vegaani, voisitko vielä kerrata?

Tää postaus on rakentunut aikalailla ruuan ympärille ja koska noudatan tiettyä ruokavaliota, se myös näkyy tässä kirjoituksessa.
Moni lukija on pyytänyt vinkkejä ja juttua ruokavaliooni liittyen. 🙂
Ja kyllä, voin kerrata: Olen vegaani!

Woo, mistä kaupoista noita soijatikkuja löytyy? Miksen oo tiennyt tollasista, pakko saada!

Kyllähän niitä aika monista kaupoista on näyttänyt löytyvän! 🙂 Nämä on ostettu Prismasta

Lasten paidat on ostettu ulkomailta. En yhtään tiedä mistä kaupasta 🙁

No mitäs sinä olisit vastannut jos lastesi paidat olisivat ulkomailta ja et tiedä mistä kaupasta, koska joku muu on ne ostanut? 😀 En näe mitään erikoista tässä.

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X