eveliina matilda - Banneri

Itse olen lapsena viettänyt aikaa maalla, hevostallilla, metsässä, merellä… Olen lypsänyt lehmää, syöttänyt vasikkaa sekä ollut perunan istutus- ja nostotalkoissa. Tunti jos toinenkin on vierähtänyt suvun suolla marjoja ja sieniä keräten sekä kasvihuoneella hääräillen. Kesäisin olen päässyt onkimaan ja talvella tietysti pilkkimään.

Minulla on siis jo pienestä pitäen ollut jonkinlainen kuva siitä mistä se ruoka siihen lautaselle on tullut.

Mitenkä sitten omat lapseni? Kaupunkilaislapseni, kuten äitini heitä kuvaili. Niin, no täytyy myöntää että omat lapseni elävät varmaan kutakuinkin siinä käsityksessä, että maito tulee kaupan hyllyltä ja valmiiksi pesty peruna pussista. Näitä aukkoja Adelinan ja Alexanderin maailmankuvassa paikkaillakseni halusin viedä lapset tutustumaan maatilaan.

Meillä vierähti oikein mukavat pari tuntia Uusitalon tilan maatilapäivillä. Lapset pääsivät silittämään lehmiä, lampaita, poneja ja possuja. Lähietäisyydeltä nähtiin myös kanoja sekä maatilan työkoneita.

Yritin etenkin Adeliinalle selittää, että maito mitä hän juo on lehmän tuottamaa ja että kanat munivat kananmunat, joista osa käytetään ihmisten ravinnoksi ja osasta kehittyy tipuja. Kerroin myös että liha mitä hän syö, on peräisin samanlaisista eläimistä mitä tilalla näimme. Tarkoitukseni ei tietenkään ollut peloitella, vaan kerroin asioista lapsille mahdollisimman ikätasoisesti sekä rehellisesti.

Tuotantoeläimien kohtaaminen sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että vegaaninen ruokavalio on se eettisin valinta.

Karjaa meidän lapset eivät ihan joka päivä pääse kohtaamaan, mutta metsään ja landelle meillä on mahdollisuus suunnata koska vain. Maatilavierailun jälkeen ajelimme muutaman kilometrin isovanhempieni luokse, jonne samana iltana eksyivät myös tätini perhe, serkkuni, vanhempani sekä siskoni.

Ruokailun ja kahvittelun päätteeksi siirryimme lasten kanssa mun lapsuuden lempparipaikkaan, eli mamman puutarhaan.

Kaupunkielämässä nautin siitä, että voin lasten kanssa lounastaa ravintoloissa, leikkiä siististi sisäleikkipaikoilla ja vetää kumisaappaat jalkaan vain sadesäällä.

Kuitenkin siinä hernepeltoa tyhjentäessäni ja minulle yhtä rakkainta maisemaa ihaillessani, muistin taas minne sydämeni kuuluu.

Lapsena suurin unelmani oli asua maalla, eläinten ja peltojen ympäröimänä. Nyt kun omat lapseni ovat pieniä, meidän on hyvä olla lähellä palveluita. Ehkä kuitenkin vielä joskus toteutan lapsuuteni haaveen ja lähden sinne missä ei ole asfalttia tai katulamppuja.

Toivon että Adeliinasta ja Alexanderista kasvaisi luontoa, luonnon antimia ja eläimiä kunnioittavia tyyppejä, vaikka he olisivatkin vain kaupunkilaislapsia.

Kommentit (7)

Näyttääpä kivalta! Pitäisi joskus viedä meidänkin poitsu katselemaan eläimiä, varmasti tykkäisi. ? Niin kauniita kuvia oot ottanut. Mikä kamera sulla on? ?

Oma lapseni kasvaa maaseudulla ja olen onnellinen että hän saa sellaisen kasvuympäristön. On pienestä asti osallistunut eläinten ja kasvimaan hoitoon. Kaungissa vietetään myös aikaa usein. Ymmärrän täysin haaveen maalla asumisesta, se vapaa tunne ja uskomaton rauha. Arvostan että viet lapset maalle. Sulla on maanläheinen ote elämään. Itselle maalaisuus oli myös suuri haave jonka toteutin. Minulla on Aden ikäinen poika, ja oon lukenut sun blogia jo ainakin kaks vuotta.

En oikein ymmärrä tuota vegaaniuttasi ja sen puolustelua eettisyydellä. Perustelit joskus että koska olet vegaani säästät yhden eläimen hengen, silti hankit 2 lasta ja 1 koiran jotka kaikki kolme syövät lihaa eli nyt sinun valintojesi takia tapetaan kolme eläintä yhden sijaan.

Eikö eettisin valinta olisi olla hankkimatta lihaa syöviä lemmikkejä tai lapsia?

Toki eettisempää olisi jättää lapset ja lemmikit hankkimatta, mutta kaikki saavat vetää omat rajansa mihin haluavat. Ei vegaaniudessa tai missään muussakaan aatteessa tarvitse ajatella, että kaikki tai ei mitään, sillä pienetkin teot auttavat.

En tuu ikinä ymmärtämään a) tollasia ilkeyksiä suustaan päästäviä ihmisiä b) ihmisiä, joiden ajattelutapa on ”jos et ole tehnyt syntymästäsi lähtien kaikkea mahdollisimman eettisesti niin miksi teet sitten mitään?” En. voi. ymmärtää.

Enkä sitä että vegaaniutta pitäisi ”puollustaa”?! Sehän on tän planeetan ja kanssaeläjien kannalta mahdollisimman harmiton ruokavalio. Miksi sitä että ei halua syödä kuolleita eläimiä tai niiden eritteitä pitää puollustaa mutta lihansyöntiä ei?

Kiitos jälleen Eveliina, ihanaa seurata miten valveutunut vanhempi ja ihminen muutenkin olet! <3

Ihania kuvia 🙂 Lapset on kyllä hyvä viedä luontoon ja maatiloille tutustumaan niin usein kuin voi, se rentouttaa ja lapset löytää loputtomiin tekemistä ulkosalla 🙂

Ihan asian vierestä tulee nyt kysymys, mutta koiran hankinta nyt mietityttää kovasti, niin siksi.
Minkä rotuisia nuo koirat ovat? Jaksavatko lenkkeillä ne minkä verran ja ovatko kovia haukkumaan?

Vastaa käyttäjälle Heidie Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X