eveliina matilda - Banneri

Kotona (mikä kylläkin tuntuu edelleen enemmän hotellihuoneelta kuin kodilta) on aivan liian hiljaista. Ei lapsiperheessä kuulu olla niin hiljaista, että kuulen kuinka sormeni liikkuvat tietokoneen näppäimistöllä. On luonnotonta että omat pienet ihmeeni, joita minun kuuluisi suojella kaikilta maailman vääryyksiltä, ovat jälleen lähteneet pois luotani. Minä en voi määrätä toisin, enkä toisaalta edes halua. Heillä on oikeus toiseen vanhempaan ja minun täytyy välillä saada kaivata heitä, jotta osaan taas arvostaa heidän seuraansa. Saan blogin parissa kulutettu kellosta muutaman tunnin pois, mutta julkaisun jälkeen iskee ahdistus. Lattiat on imuroitu, tiskit tiskattu ja pyykkikori on yhtä tyhjä kuin kalenterini. Olen soitellut ystäväni läpi, mutta kellään ei ole aikaa tavata, saati juoruta puhelimessa. Lapsillani on muuta menoa, ystävilläni on muuta menoa, kukaan ei tarvitse minua. Olen tuskaillut hyödyttömyyden tunteen kourassa vasta muutaman tunnin, mutta ilta tuntuu ikuisuudelta.

En halua kirjallisuuden avulla vaipua fantasiaelämään, sillä paluu todellisuuteen voi tuntua ilkeämmältä kuin tämä tekemättömyyteni.

En osaa käydä kävelyllä, jos määränpää on sama kuin lähtöpiste.

Voisin käydä kaupassa, mutta onko siinä mitään ideaa jos en tarvitse sieltä mitään muuta kuin myyjän hymyn ja tervehdyksen?

Yksin kahvilassa ollessani, juomasta nauttiminen jää kakkoseksi sille katkeralle äänelle mikä huutaa päässäni kun näen ympärilläni iloisia ystävyksiä tai mikä pahempaa; onnellisia kahden vanhemman perheitä. Minulla on taito iloita muiden puolesta, mutta juuri nyt en vain jaksa.

14073056_1257136560985563_30192174_n(2)

Olen kieriskellyt itseäni säälivissä ajatuksissa pian viisi tuntia. Onneksi lapset tulevat pian ja tuovat mukanaan tarkoituksen elämälleni. Kohta ahdistus helpottaa, mutta vain hetkeksi, sillä edessäni on viikonloppu. Lapsivapaaviikonloppu.

Alkuviikkoni on ollut tunteellisesti raskas, eikä loppuviikko näytä yhtään paremmalta. Ehkä on parempi että hautaudun perjantaina peiton alle ja kaivaudun sieltä esiin vasta sunnuntaina, niin en pääse levittämään näitä synkkiä viboja ympärilleni. Mutta jos joku nyt sattuu keksimään jonkun vaihtoehtoisen tekemisen sänkyyn hautautumiselle, niin olen kuulolla.

Kommentit (35)

Oletko harkinnut, että voisit hakea vaikka Fidoa hoitoon silloin, kun lapset ovat isänsä kanssa? 🙂 Koirasta olisi seuraa ja puuhastelua, kun voi käydä lenkillä, harrastamassa tai vain löhötä sohvalla. Lenkillä käymiseenkin tulisi varmasti mieltä, kun se ei ole ns. ”tarkoituksetonta” vaan koiran tarpeiden hoitamista.

Kyllä se jonkun ajan ottaa, ennen kuin tottuu olemaan ilman lapsia. Mutta kyllä se minulla ainakin nautinnoksi muuttui jossain vaiheessa, ne lapsivapaat päivät 🙂

Olen huomannut, että et vastaa kuin kritiikkiin. Miksi et muihin kommenteihin? Outoa käytöstä.

Teidän lapset ovat vielä niin pieniä. Juttele lastenvalvojalle jos tuntuu oikeasti ettet halua olla heistä vielä noin paljoa erossa. Mielestäni tuon ikäisten ei tässä tilanteessa tarvitse olla isällään 50% ajasta. Sinä olet kuitenkin se tutumpi hoitaja ja äiti joka on ollut tähän asti aina läsnä heidän elämässään.
Itse en vaan pystyisi tuohon, jakamaan pieniä lapsia noin. Itse ajattelen asian niin, että sinä et ole se, joka on halunnut erota teidän suhteesta ja lapsista. Mies pettämällä ja lähtemällä suhteesta ei voi määrätä lapsia 50%/50% luokseen ja sinua eroon lapsistaan.

Mulla oli sama tilanne muutama vuosi sitten. Hankin osa-aika työn, se piristi kovasti ja avasi uusia kontakteja. Ootpa kaunis, upeat hiukset.

Lapsivapaaviikonloppu sanana on rinnastettavissa kirosanaan.

Ymmärrän sinua täysin noissa tuntemuksissasi! Been there, don that!

Vaikka itsellä ei lapsia olekaan, voin edes jotenkin ymmärtää ton tunteen. Itse muutin tänne Turkuun muutama kuukausi sitten enkä tunne täältä ketään ja ilman paikallisia kavereita tulee aina välillä tosi yksinäinen olo. Että jos seura kiinnostaa, niin täältä sitä löytyy 😀

Moi eveliina.
Luen satunnaisesti sun blogia joten noin niinkuin suuripiirtein tiedän missä mennään.
Ei sun tarvii ryhdistäytyä! Kun multa lähtee (satunnaisesti, harvoin, hyvin harvoin….) lapset pois kotoa miehen kanssa lomailemaan mummilaan viikonlopuksi , mä vaivun myös koomaan.
Mä en elä sinä viikonloppuna. Kaikki tuntuu turhalta (siivoaminen jiiänee) jopa ruoan valmistus.
Mun kooma kestää myös koko sen ajan kun lapset ovat poissa.
Mä en osaa tehdä mitään enkä ees jaksakkaan.
Ainiin. Mä en ees nuku yksin. En pysty ! 😀
Joten. Koomaile rauhassa. Odota lapsia.
Hali sulle. Älä välitä kärjistetyistä tylsistä kommenteista!
Tv. Yksi 26-vuotias kolmen alle 5-vuotiaan lapsen äiti.
….. Josta saa juttuseuraa mielellään vaikkakin netin/watsapin välityksellä ?? 😀

Tsemppiä!

Moi Eveliina – oikeassa olet. Omia lapsia on takuulla ikävä. Aina kun eivät ole lähellä. Se ei tule muuttumaan joten kannattaakin nyt kiepauttaa ajattelu ihan toisinpäin.

Jes!! Omaa aikaa!!

Eli mitä haluaisit / kaipaisit / janoaisit tehdä joka ei niin onnistu lasten kanssa?

Suosittelen Että aloitat näistä:
1) kirjoita kirja – olet taitava kirjoittaja joten miksi ei?
2) aloita crossfit – takaan että vie mukanaan kuin pyörremyrsky, homman idea on loistava yhteishenki ja tsemppaus (ja ei haittaa että samalla saat hot mama vartalon).
3) rupea suunnittelemaan asunnon ostoa – vuokra menee hukkaan ja puutaloidylli on käsiesi ulottuvilla samaan hintaan, aloita vaikka suunnittelu tästä http://asunnot.oikotie.fi/myytavat-asunnot/13333944

Hyvä nainen – sulla on elämä edessä ja loistava sellainen. Täynnä kutkuttavia mahdollisuuksia siellä täällä. Nyt vaan mieltä avartamaan ja rohkeasti eteen päin. Mieti miten hurjasti saat hommia edistettyä kokonaisen viikonlopun aikana! Tajutonta!

Tsemppiä! ?☀️

Mee seurakuntaan!? Sieltä saa helposti seuraa?

Oletpa kaunis ja sopii uusi hiustenväri huippu hyvin. Oon jäänyt ihan koukkuun sun blogiin,taitaviin kirjoituksiin ja aitouteen. Vaikka oon itse ihan eri elämäntilanteessa, niin tosi mielenkiintosta ja tunteita herättävää luettavaa.
Itse teen listoja asioista, joita yksin ollessa on kiva tehdä esim. leikekirjoja, joogaa, värittämistä… ja kun tuntuu yksinäiseltä ja tylsältä niin paneudun johonkin tällaiseen omaan juttuun.
Vaikutat ihanalta ihmiseltä, johon olis mukava tutustua. Kaikkea hyvää, äläkä anna syksyn pimeyden masentaa ??

Mulla erosta ensiviikolla tasan vuosi ja samoja asiota mietin edelleen. Vaikka isä ei näekkään tyttöä kun max kerran viikossa niin yksinoloa siedän todella huonosti. Aina pakko keksiä jotain seuraa tai tekemistä, muuten ahdistun.

Harmi että asutaan eri kaupungeissa. Ollaan saman ikäisiä, suht samojen juttujen kanssa painittu ja välillä tuntuu että nää postaukset olisi mun kirjoittamia.

Mua lähinnä ärsyttää kun kaikki jaksaa jankuttaa sitä että ”sun pitää opetella olemaan onnellinen yksin”. Mä en viihdy yksin, eikä siinä ole mitään pahaa. Musta sä voit ihan reilusti kertoa miltä susta oikeesti tuntuu, kukaan muu kun sä itse ei voi edes tajuta millasia tunnemyrskyjä sä käyt läpi. Musta on ollut helpottavaa saada vähän vertaistukea tästä sun blogista ja huomata että en ole yksin näiden ajatusten kanssa. Paljon voimia sun syksyyn Eveliina!

Kiva, kun kerrot rehellisesti sun tuntemuksista ja ajatuksista. Kiitos siitä! Olen itsekin eronnut kahden pienen lapsen äiti. Lapset on mun kanssa suurimman osan ajasta, vain satunnaisesti isänsä luona. Ja näitä isän luo menoja ei useinkaan pysty suunnittelemaan ja sopimaan etukäteen vaan tapahtuu jopa tuntien varoitusajalla. Joskus onnistun lennosta kehittelemään jotain kivaa tekemistä kavereiden kanssa, mutta välillä on vaikea saada sovittua yhtäkkisesti mitään kenenkään kanssa. Usein haaveilen esim siitä että katson lempiohjelmiani tai käyn rauhassa saunassa tai vaikka siellä lenkillä. Sitten kun olen yksin ja voisin tehdä mitä vaan, tunnenkin itseni tyhjäksi. Lamaannun. Yritän tietoisesti päästä yli lamaannuksesta ja opetella nauttimaan ajasta yksin. Se tekee ajoittain kipeää, mutta uskon että ajan kanssa helpottaa ja tosiaan kun tekee asian kanssa tietoisesti töitä. Aurinkoista syksyn jatkoa! 🙂

Käsittelet urhean rohkeasti vaikeita aiheita, olet ihanan rehellinen ja aito! Voimia selviytymiseen uudessa tilanteessa, varmasti tunnetilat vaihtelevat rajusti! Aivan ihanat nuo sinun uudet hiuksesi 🙂

Kiitos ihanasta blogista. Kuulostat aidolta ihmiseltä, ei kannata vaihtaa tyyliä muutaman arvostelijan vuoksi. Kaikilla meillä on oikeus (tietääkseni) omaan mielipiteeseen. Jotkut jatkuvasti tahallisesti ymmärtää väärin sua.. Luen säännöllisesti blogiasi, ihanaa kun jaksat päivitellä usein! Kommentteja lukiessa tulee välillä vähän mieleen, onko negatiiviset kommentit kirjottanut joku joka tuntee sinut. Tai luulee tuntevansa. Ihanaa syksyn jatkoa sulle ja lapsille! ♡

Minä olen joutunut opettelemaan myös ilman lasta olemisen. Se on oikeasti asia mihin vain lopulta tottuu. Se ensimmäinen päivä on pahin, mutta sitten sitä hoksaa että ompas rauhallista, ja saa katsoa jopa telkkarista ohjelman ilman keskeytyksiä. Se on totta, että jotkut nauttii enemmän yksinolosta kuin toiset, mutta hetkittäin pitää osata kohdata itsensä ihan yksin. Minä lainasin aluksi kirjoja ja katsoin Orange Is a New Blackin kaudet ja aloitin Game Of Thronesin. Sitä on mielikuvitus rajana miten itseänsä kanssa viihtyy.

Alku shokki tulee joka kerta uudestaan kun lapset lähtee, mutta ajan kanssa lievemmim, ja osaat pian jo suunnitella itsellesi valmiiksi omalle ajalle tekemistä.

Aivan normaalit sinun tunteet on, kukapa ne voisi väittää vääriksi tai tuomita ne. (Tosin jotkut täälä näyttää pätevän) Vastaile vaikka näin aluksi kommentteihin ja lue lembi blogisi. Makaa vaan sohvalla puhelin kourassa ja nauti siitä ettei tule huono omatunto puhelimella olemisesta 😉

Ymmärrän täysin tuntemuksesi. Minä seuraan harvoja blogeja ja sinun blogiasi luen juuri tällaisten postausten takia: kirjoitat aidosti etkä luo hattaramielikuvaa arjestasi (mitä valtaosa blogeista harrastaa). Minulla on myös sattumalta samanikäiset lapset. Olen kotiäitinä, mutta nyt kesäaikaan olemme hyödyntäneet isäkuukauden ja mummojen kesälomat ja olen päässyt pariksi kuukaudeksi tekemään (minulle kovin rakasta) työtä. Välillä töissä minut valtaa ihan kauhea lasten kaipuu, onneksi tunne menee nopeasti ohi osittain luonteeltaan kiireellisen työn vuoksi. Voin siis kuvitella tunteesi, ja minusta on törkeää jos joku sitä vähättelee. Kaikkea hyvää perheellesi 🙂

Juoksulenkkiä minäkin ehdottaisin.
Tällähetkellä mahdollisuus sellaiseen hikilenkkiin tuntuisi taivaalliselta, kun mies on kuukauden reissussa ja neljää pientä hoidan täällä yötä päivää.
Ymmärrän silti tuntemuksiasi, sillä vuorokautta pidempään en pystyisi erossakaan nuista olemaan.

Olen itsekkin yksinhuoltaja ja muistan sen ahdistusen kun lapset lähtivät isälleen. Tiesin että heillä ei ole hätää todellakaan mutta se kotona olo, ilman menoja tai suunnitelmia oli mahdotonta. Varmaan ensimmäisen vuoden lähdin aina jonnekin ystävälle viikonlopuksi kauemmaksi yleensä, koska ajatus olla yksin kotona ja nähdä kaikki lasten tavarat ja lelut ilman että lapset olivat kotona ahdisti. Aika helpottaa huomattaasti, mutta toisinaan vieläkin tunnen oloni epämukavaksi jos ei lapsivapaalle ole mitään suunnitelmia 😀

Moi!! Kuules, kierrä kaikki mahdolliset kirpputorit! Mä unelmoin siitä aina, että jos joskus saisin hetken lapsivapaata itselleni, niin todellakin menisin ja luuhaisin kaikki kirpputorit läpi ja tekisin mielettömiä löytöjä. Lasten kanssa siellä ei meinaan ole niiiiin mukavaa kuin yksin. 🙂

Tulisin heti vaikka kahviseuraksi jos asuis lähempänä. Täältä oulusta on vähän pitkä matka tulla vain käväseen! Ihana kun kerrot avoimesti tunteistasi, se on sitä elämää. Koita keksiä viikonlopulle oikeen mukavaa tekemistä. Tsemppiä sinne arkeen! ❤

Voit tulla joku lapsivapaa viikonloppu vaikka tutustumaan joensuuhun, olisi mahtavaa tavata! 🙂

Miten olisi vaikka joku uusi harrastus? Oletko käynyt vielä lenkkeilemässä? Jos pidät juoksemisesta, niin jospa lähtisit lenkille (vaikka toki sanoitkin ettet välitä kiirehtiä paikasta A paikkaan A 😀 ). Itse ainakin saan hölkätessä ajatuksiin järjestystä, ihan kuin askelten tömähtely ravistelisi palikoita kohdalleen 🙂 Lisäksi lenkin jälkeen kehon ja mielen valtaa hyvä olo.

Sinun olisi varmaan hyvä työstää aktiivisesti juurikin niitä asioita, joita voisit puuhastella itseksesi ja miten juuri sinä voit rakentaa oman onnesi. Oma onnellisuus on useimmiten omissa käsissä. Ole myös armollinen itsellesi: sure rauhassa menettämääsi ja anna ajan kulua.

Nyt nainen ryhdistäydy.. Sun täytyy opetella olemaan yksin. Ei kukaan tee sua onnelliseksi, josset tee sitä itse. Itsekkäin lähtökohta ikinä on varata onnellisuus toisen ihmisen tai edes lasten varaan… Toki elät vielä selvästi suruaikaa, joten ihan ymmärrettävää sinänsä. Et kuitenkaan voi käyttää ketään toista ihmistä laastarina. Tuki on eriasia. Mutta sitä ei voi tarvita 24/7. Ei sellainen ole kenenkään tehtävä.

Kyllä kai nyt herranjumala on ihan normaalia ja tervettäkin, että äiti ahdistuu ja masentuu joutuessaan olemaan erossa ihan pienistä lapsistaan jatkuvasti ja useita päiviä kerrallaan! Ei siinä ole mitään omituista. Ja se tyhjyyden tunne vain korostuu kun on yksin kodissa, jossa lastenkin kuuluisi olla.

Eveliina, blogisi on yksi parhaista mihin olen koskaan törmännyt. Jatka samaan malliin ja kirjoita jatkossakin aidosti ja rehellisesti synkistäkin tunteista. Se on tämän blogin vahvuus! <3

Olisi todella inhottavaa jos en negatiivisen palautteen pelossa voi käsitellä blogissa aitoja tunteitani. Aina fiilikseni ei ole vain hattaraa ja sateenkaaria. Uskon juuri oikeista ajatuksistani kertomisen tekevän blogistani aidon. Ehkä välillä synkän, mutta aidon.

Sulla ei taida olla kahta alle kolmevuotiasta lasta jotka viettävät puolet ajasta pois luotasi?

Kirjoitukseni ei niinkään käsitellyt kumppanin puuttumista, vaan sitä että lapsivapaa aika ei aina ole pelkästään positiivista aikaa vanhemmalle.

Voishan sitä koittaa vaikka asettua toisen ihmisen asemaan ja yrittää ymmärtää ennen kun alkaa antamaan fiksuja neuvoja. Jos on ollut lähes kolme vuotta se aikuinen, joka viettää suurimman osan ajasta omien, rakkaiden lastensa kanssa, ja yhtäkkiä joutuukin viettämään päiviä ilman heitä, niin kyllä siinä ikävä tulee. Ei siihen auta mikään ”yksin olemisen opettelu.” Peace & love, ja kaikille oikeus omiin fiiliksiinsä!

Ymmärrän tuntemuksiasi Eveliina! Tsemppiä viikonloppuun! 🙂

Samaa mieltä kuin Diipadaapa. Mulla on vuoden ikäinen lapsi ja silti vaikka saan välillä omaa aikaa on se kiva viettää vain yksin. Miksi koko ajan pitäisi olla joku ystävä tai lapsi tai vaikka koira seurana?
Yksin olemisessakin on omat hyvät puolet. Ja puhun nyt tästä vapaa-ajasta. En parisuhteesta.

Joku viihtyy yksinään, joku kaveriporukassa ja joku taas kahden kesken. Kaikilla omat mieltymyksensä. Minä viihdyn seurassa. Rakastan keskustelua ja ajatustenvaihtoa. Minulle on tärkeää päästä jakamaan aikaa minulle tärkeiden ihmisten kanssa.
Miksi pitää nauttia yksinolosta jos nauttii enemmän ihmisten seurasta? Me kaikki emme ole samanlaisia.

Miksi yksinolon taito on tärkeää? Jos ihmiset olisi tarkoitettu elämään ja olemaan yksin, olisimme hyvin erilaisia olijoita: meillä ei olisi kieltä, ei kulttuuria. Emme eläisi lastemme kanssa about 20 vuotta vieroittamatta heitä. Tällöin meillä ei olisi myöskään minkäänlaista tarvetta perheeseen ja puolisoon. Ihminen on laumaeläin, jonka kuuluisi elää suurissa perhekunnissa siten, että koko ajan olisi muiden ihmisten kanssa. Miksi yksinolo pitäisi olla minkäänlainen itseisarvo, kun ei meitä siihen ole tarkoitettu? Ei ole mitään pahaa siinä, että jonkun on vaikea olla yksin. Se on ongelma vain silloin, jos henkilön kaikki läheiset menehtyvät ja tyyppi jää oikeasti yksin ja joutuu selviytymään. Ja Tällainen tilannehan on melko epätodennäköinen. muuten siinä, että viihtyy mieluummin muiden ihmisten kanssa kuin yksin, ei ole mitään pahaa.

Minustakin kyllä yksinolemisen taito on erittäin tärkeää ja vaikka Diipadaapan kommentti oli ehkä vähän liian kärkäs niin se on ihan totta, että se onnellisuus ei voi lähteä kenestäkään muusta, kuin ihmisestä itsestään, eikä tee hyvää rakentaa omaa onnellisuuttaan ainoastaan muiden ihmisten varaan. Luulempa, että et ole koskaan oppinut pitämään omasta seurastasi tai nauttimaan yksinolosta, kun tulet suuresta perheestä ja ymmärrykseni mukaan olet muuttanut suoraan kotoa puolison kanssa yhteen ja saanut heti perään lapset niin sulla ei missään vaiheessa ole ollut sitä aikaa oppia elämään itsenäisesti. Ehkä vielä kuitenkin ero ja uusi tilanne (olet lapsista erossa päiviä) vaikuttavat siihen, että tunnet olosi tyhjäksi yksin, mutta se ei ainakaan parane sillä, että yrität keksiä lapsivapaat täyteen ohjelmaa (pakenetko jopa tällä omia ajatuksiasi ja suruasi sekä tyytymättömyyttäsi tämän hetkiseen elämäntilanteeseen?). Eikä tietenkään kenenkään ole pakko nauttia täysin rinnoin omasta seurastaan, mutta kyllä aikuisen ihmisen tulee pärjätä muutama päivä yksinäänkin ilman tuollaisia masentuneita ajatuksia.

Usko pois, olen pärjännyt useitakin päiviä yksinäni, ilman masentuneita ajatuksia. 🙂

Vastaa käyttäjälle Sofia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X