Kärsineet kutrit kuntoon
Lapset eivät olleet kanssani viime viikonloppuna, joten olin suunnitellut itselleni paljon ohjelmaa. Perjantai alkoi ihanissa merkeissä, sillä luovutettuani Adeliinan ja Alexin isälleen, suuntasin Turun Puutarhakadulla sijaitsevaan Avantgarden kampaamoon, jossa tuttavani Pinja työskentelee.
Hiukseni kasvavat kuin rikkaruoho, mutta tämänkään asian suhteen määrä ei korvaa laatua… Latvat olivat melko kärsineet, kuivat ja näin ollen myös hyvin katkeilevat. Viime kesänä värjätty harmahtavan ruskea väri oli jo täysin pois haalistunut ja kaipasin tukkaan eloa ja ryhtiä.
Mun tulee istuttua kampaamon penkillä niin harvoin, että Pinja ehdotti mulle sellaista väriä, mikä näyttää kivalta ilman, että juurikasvua täytyy olla jatkuvasti värjäämässä. Vapaalla kädellä tehdyt raidat sekoittuvat luonnollisesti omaan tukkaan ja kun tyvi jätettiin latvoja tummemmaksi, niin oma väri kasvaa toivottavasti melko luonnollisesti esiin.
Olipa mukavaa aloittaa viikonloppu istuskelemalla kahvikuppi kädessä ja antaa jonkun muun huolehtia siitä että tukka näyttäisi upealta illan menoissa.
Ja upeahan tämä lopputulos on! Hiuksista tuli oikein luonnolliset ja terveen näköiset. Tykkään kiillosta sekä siitä että etenkin luonnonvalossa hiukset taittavat kivasti aikaisempaa viileämpään.
Jos säkin kaipaat tän synkän talven keskellä vähän kirkautta tukkaan, niin Pinja antaa kuluvan kuukauden aikana -15% alennuksen kaikille asiakkaille jotka mainitsette hänelle mun blogin nimen!
Kommentit
Vitsi, miten vähällä saisi tukan ihan uuden näköiseksi. Kun sitä itsekin saisi mentyä kampaajalle.
Ihanan väriset raidat! Ja siis kokonaisuudessakin upeat hiukset! 🙂
Kiitos, tykkään itse myös kovin.
Tosi nätit 🙂
Leikattiinko tukkaasi siis vai mitä latvoille tehtiin? Ne ei kuitenkaan kai värjäämällä korjaannu! 😀
Mullakin on tosi kuivat latvat tällä hetkellä ja toivoin, että olisit kertonut jonkun poppakonstin niiden kunnon parantamiseen, ettei tarvitsisi leikata!