Jälleen kahden aikuisen perheenä

Olin ihan unohtanut kuinka paljon helpompaa eläminen on kun perheessä on kaksi aikuista. Kaksi lasta + kahdet kädet = kätevä yhdistelmä!

Lasten ulos pukeminen on tuplasti helpompaa kun lapset voi pukea yhtäaikaa. Kumpikaan ei joudu odottelemaan eteisessä kuumissaan kun yksin pukemistilanteessa toimiva aikuinen pukee jälkimmäistä. Niinkin yksinkertainen asia kuiin lasten autoon köyttäminen on myös iisimpää; molemmat aikuiset heittävät yhden lapsen samalle puolelle autoa mille itse istuu. Kaupassa tai oikeastaan missä tahansa julkisessa paikassa kaksi käsi- ja silmäparia ovat aina vahvemmat kun vain yhdet. On myös ihanaa että kun ostoskeskuksen leikkipaikassa toiselle lapselle iskee kova vessahätä, ei koko porukkaa ja mukana kulkevaa tavara määrää tarvitse siirtää sinne vessaan. Kahden vanhemman perheissä porukka voi jakaantua myös muissa tarpeellisissa tilanteissa, kuten sellaisessa että lähin (tietysti ilmainen) parkkipaikka sijaitsee kilsan päässä kotoa ja takapenkki on täynnä lapsia ja kauppakasseja. Yhden vanhemman perheissä koko porukka kantamuksineen käppäilee sen kilsan, mutta useamman aikuisen kanssa liikenteessä oltaessa kuski jättää muut siihen kotioven eteen, etsii parkkipaikan ja nauttii kävelymatkan suomasta muutamasta hiljaisesta minuutista. On myös kivaa että kerrostalo kodissa sen haisevan roskiksen voi viedä piharoskikseen vaikka vielä lasten nukkumaanmenon jälkeen, ilman että roskapussin vientiä varten on tarvinnut pukea kolme henkeä talvivaatteisiin. Niin ja voihan samalla reissulla vielä siirtää auton pois aamulla maksulliseksi muuttuvalta parkkipaikalta tai sitten lähikaupasta voi hakea aamupuuroa varten sen litran maitoa.

Voin jatkaa listaa loputtomiin, mutta ylläoleva kappale näyttää jo tuskallisen pitkältä. Varmaan ymmärsitte jo pointin; Lapsiperheessä on super paljon helpompaa toimia kahden arjen askareisiin osallistuvan vanhemman kanssa.

Toki me lasten kanssa mennään ja touhutaan paljon sisarusteni, vanhempieni ja ystävieni kanssa, jolloin aina reissussa vähän kaikki katsoo lasten perään ja jeesaa. Esimerkiksi vanhemmiltani lähtiessäni, mummi ja ukki tulevat aina laittamaan kantamukset ja lapset autoon asti. Kiitos siis kaikille ystävilleni ja sukulaisilleni, jotka aina välillä uhrautuvat jeesaamaan mua lasten kanssa, mutta eihän se silti ole sama asia kuin että saman katon alla asustaa enemmän kuin yksi aikuinen käsipari.

Viimeisen muutaman päivän ajan minä olen päässyt normia helpommalla kun Mirella on taas bunkannut täällä luonani. Hän ei varmaan itse edes ymmärrä miten suuri vaikutus kaikilla hänen pienillä lapsiin ja kodin pyörittämiseen liittyvillä tekemisillään on meidän meininkiin. Käytännön juttujen lisäksi on ihan mahtavaa kun on aikuista juttuseuraa. Lounastetaan yhdessä, kävellään tai autoillaan yhtä matkaa lasten leikkipuistoon, juodaan päiväkahvit kun Adeliina ja Alex ovat päiväunilla ja illalla katsotaan leffaa tai puuhasteellaan muuta yhdessä. Pitkin päivää tietysti heitetään vitsiä, vaihdetaan ajatuksia ja suunnitellaan päivää yhdessä. Mun mielestä on myös mukavaa nukkua jonkun vieressä, etenkin Mirkun kun se tuntuu korvatulpat päässä nukkuvan paikoillaan kuin patsas.. Ja hei, toisen naisen kanssa asustaessa on ihan sairaan kätevää kun toinen voi aina suoristaa sun takahiukset tai loihtia jonkun upean lettikampauksen.

En voi siis millään tavalla yhtyä siihen monen muun kotiäidin potevaan yksinäisyyden tunteeseen. Vaikka minä en kovin kiinteästi kuulu mihinkään työ- tai harrastusyhteisöön, niin mulla on tosi täällä kotona vieraana ystäviäni, siskojani ja lasten kummeja. Välillä päivisin ajellaan isovanhempienikin luokse ihan vain hengailemaan. Viime viikolla käytiin keskellä arkea mun äidin ja lasten serkun Noahin kanssa ruotsinlaivalla yön yli risteilyllä. Olen seurallinen luonne ja siksi olen oikein iloinen tästä laajasta porukasta ympärilläni. On ihanaa että Mirella istuu nyt tuossa mua vastapäätä kirja kädessä, mutta on myös kurjaa kun hän sunnuntaina taas lähtee takaisin stadiin ja työnsä pariin.  Jollain tapaa minä kuitenkin kaipaa vielä sitä miespuolista, loppuelämän taisteluparia tähän viekkuun jakamaan arjen ja juhlan. Ei siksi että olisi käytännössä hepompaa, vaan siksi että mulla olisi ihan mielettömästi annettavaa parisuhteeseen.

P.S

Meinasin pahoitella että koska mun kamera on rikki, joudutte jälleen tyytymään kännykkäotoksiin, mutta enpäs pahoittelekaan. Onhan noi nyt toisaalta ihan kivaa vaihtelua, aitoja tilanteita, ilman asettelua, valaistuksen suunnittelua tai muokkaamista.