eveliina matilda - Banneri

Oho, kylläpä viikko meni ihan hujauksessa ja taas on perjantai!

Meillä on lasten kanssa takana oikein mukavat muutama päivää, vaikka kaikkea kivaa tekemistä onkin ajoittain varjostanut Adeliinan oman tahdon ilmaisukohtaukset (ts. järkyttävät itkupotku-uhma-raivarit). Mun kanssa väännetään pienimmistäkin asioista, mutta muiden aikuisten kanssa toimitaan ilman ongelmia. Onneksi ollaan taas vietetty runsaasti aikaa muiden aikuisten kanssa, niin suurimman osan ajasta kaikki on sujunut kivasti.

Lapsilla on taas ollut ympärillään paljon rakkaita ihmisiä, kun me ollaan treffattu mun siskoa, vietetty aikaa Adeliinan kummitädin kanssa ja kyläilty yksi päivä mun isovanhempien luona. Mun isovanhemmilla on aina niin rentoa lasten kanssa. Toisinaan siellä tulee kyläiltyä myös ilmankin lapsia. Hauskaa kun mun mamma ja pappa ovat eläkkeellä ja suurimmaksi osaksi kotosalla, niin sinne voi päivisin tupsahtaa kyläilemään. Meillä kun ei täällä kaupunkiasunnossa ole edes omaa pihaa, niin on mukavaa välillä viettää aikaa maalaismaisemissa. Mikään ei voita mamman tekemää ruisleipää, raparperimehua ja muita herkkkuja, mutta kaiken tämän sijaan siellä kuitenkin viihtyy juuri isovanhempien itsensä takia. Mun mamma on sellainen suorasanainen tolkun ihminen, kenen kanssa voi keskustella mistä vaan ja vaikka pelata Tinderiä.

Mä nyt jo hymyilen kun mietin miten millaisia kommentteja taas saan yllä olevan kappaleen takia. Kaikkien kyläilyihini liittyvien negatiivisten kommenttien perusteella tuntuu, että suuri osa lukijoistani vihaa läheisiä perhesuhteita. Isovanhemmilla kyläilyni tulkitaan kommenttikentässä lähes poikkeuksetta välinpitämättömänä loisimisena ja taakan tuottamisena puolustuskyvyttömille sukulaisille. Samaa aikaa kuitenkin jatkuvasti puhutaan yksinäisistä vanhuksista, joiden koko viikon sosiaaliset kanssakäymiset kiteytyvät yhteen puhelinmyyjän soittoon. Joten teille huutelijoille; eläkeikäiset isovanhempani ovat varmasti mielissään siitä, että heidän lapsenlapsensa sekä lapsenlapsenlapsensa viihtyvät heidän kanssaan kahvikupposen jos toisenkin ajan.

Viikon aikana lapset ehtivät myös käväistä puistotoiminnassa sekä neuvolassa. Tällä kertaa oli Adeliinan neuvola-aika terveydenhoitajalle. Käynnillä tehtiin ne perinteiset fyysiset tutkimukset sekä tarkkailtiin paljon lapsen kykyjä ja taitoja. Adeliina oli todella reipas ja teki erinomaisen hienosti kaikki neuvolatädin pyytämät jutut. Adeliina ja Alex ovat kyllä molemmat todella ulospäin suuntautuneita ja reippaita tyyppejä. Molemmat tervehtivät kovaan ääneen vieraita ja kertovat täysin uusillekin tuttavuuksille kilvan omia juttujaan. Etenkin Alex keksii joka tilanteessa smalltalkkia ja saattaisi ihan empimättä lähteä vieraankin ihmisen matkaan. Toisinaan tuntuu että pienestä vierastamisesta voisi olla jopa hyötyä pojan vilkkaan luonteen kanssa.

Muuten, hyvää myöhäistä naistenpäivää kaikille sitä viettäville! Itseäni muistettiin tekstiviestein, ruusuhymiöin sekä ihan aidollakin kukkakimpulla. Neilikat minulle antanut ystävä vei mut naistenpäivän kunniaksi ulos syömään ja muistutti taas kuinka tärkeä ystävä hänestä minulle onkaan tullut.

Tänään illalla menen erään uuden tuttavuuden kanssa maistelemaan samppanjoita sellaiseen johonkin koulutustyyppiseen tilaisuuteen. En ole koskaan ollut missään tämän tyylisissä maistiaisissa, joten odotan iltaa innoissani. Myös seura lienee jälleen todella mukavaa, joten minulle onkin oikein kiva viikonlopunaloitus tiedossa.

Kommentit (8)

Alex näyttää kyllä niin paljon Tonylta! Varsinkin tossa ekassa kuvassa.

Näytät jotenkin kovin fressiltä näissä kuvissa, selvästi loma teki hyvää! Älä yhtään välitä muiden puheista tai mieti mitä viit blogiin kirjoittaa ihmisten kommenttien takia. Musta on hienoa, että sulla on perhettä lähellä ja mahdollisuutta useamman sukupolven kanssa keskusteluun ja oleiluun, se on parasta! Uskon monien olevan kateellinen sinulle, mikä on sääli heidän itsensä kannalta. Negatiivinen energia tuhoaa sisältä päin..

Ihanaa tulevaa viikkoa!

Miksi et itse mene lasten kanssa puistoilemaan?

Koska teen töitä sillä aikaa kun lapset ovat kaupungin tarjoamassa puistotoiminnassa.

Niin kauniita kuvia susta! Super hyvän näköiset hiukset! 🙂

Musta tuntuu, et Eemi vois hakeutua kans vähän vähemmän seuraan, vaikka onkin toisinaan ujo. 😀

Hän on isänsä näköinen kyllä juu

Vastaa käyttäjälle Emilia Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X