eveliina matilda - Banneri

Olen eron jälkeen tavannut useita miehiä. Toisinaan huolellisesti suunnitelluilla treffeillä, joskus spontaanimmin, mutta useimmiten täysin sattumanvaraisesti; viikonloppuriennoissa törmäten. Lähes jokainen kohtaaminen on ollut mieleenpainumaton ja molempien fiiliksistä –tai niiden puutteesta johtuen kertaluontoinen.

Sitten on ollut ihan muutama, oikeasti kiinnostava, kiva mies. Kuitenkin niistä ihan muutamasta, joka ikinen on lopulta saanut silmäni kiiltämään kyynelistä.

Olen kyllästynyt ylläpitämään tekohymyä ja sanomaan, että kaikki on ihan ok. Olen antanut niin monta kertaa anteeksi, että alan unohtaa tapahtuman merkityksen. Nykyään on niin kovin helppo lausua saat anteeksi ja samalla piilottaa aito pettymys sisälleen. Tuntuu epäreilulta, että joku voi tunteideni kustannuksella pitää ovea raollaan ja antaa minun olettaa toisin. Olen niin loputtoman väsynyt tulkitsemaan monimutkaisia ihmis-suhdepelejä ja arpomaan mitä minusta oikeasti halutaan.

Miksi minusta pidetään kiinni kun nousuhumala huutaa läheisyyttä, mutta ei silloin kun tarvitsisin tukea? Miksi ikäiseni ovat kykenemättömiä ottamaan lapsiani elämäänsä ja itseäni vanhemmat taas pitävät minua vaimoehdokkaan sijaan kevyenä kesäheilana? Kunpa vihdoin kohtaisin ihmisen joka olisi kanssani samalla puolella ja näkisi sen kuinka paljon minulla oikein on annettavaa parisuhteeseen.

Tai kunpa vaihtoehtoisesti osaisin olla niin itsenäinen, vapaa ja kumppanista riippumaton kuin horoskooppi vesimiehen luonneanalyysin kohdalla väitti. Horoskoopit ovat huuhaata, sillä minä todellakin tarvitsen jonkun jakamaan tätä elämää tähän rinnalleni. Sekä tietysti avaamaan pikkumustan selästä vetoketjun. Niin ja aamuisin kertomaan mulle, että hampaassani on huulipunaa, ennen kuin sen on aamupäivän aikana ehtinyt näkemään puoli Turkua.

”Vesimies on joskus melkeinpä sairaalloisen tarkka omasta riippumattomuudestaan ja vapaudestaan. Vesimiehen kumppanin onkin ymmärrettävä antaa Vesimiehelle paljon vapautta ja myös hyväksyttävä se tosiseikka, että usein Vesimiehelle saatat olla pitkänkin seurustelun jälkeen vieläkin tasaveroinen muiden kumppaniehdokkaiden kanssa.”

”Pohjimmiltaan hän ei voi hyväksyä mitään paikalleen pysähtynyttä elämässään. Tuodessasi mitä tahansa säännöllistä ja pysyvää hänen elämäänsä aloittaa hän oman sisäisen taistelunsa sitä vastaan.”

”Hän haluaa löytää kumppanin, joka pystyy hyväksymään hänen itsenäisyytensä ”

// astro.fi

Siis mitä ihmettä astro.fi, kuka nää horoskoopit kirjoittaa?

Tänään vietän pitkästä aikaa illan yksin. Tai siis aion toki jakaa vuoteeni mansikoiden ja suklaan kanssa. Huomenna jatkan tunnesyöpöttelyä, etten vain retkahda treffeille kenenkään kanssa. Tein jo puhelimeeni kauppalistan kaikesta siitä, mitä tarvitaan pitämään minut lapsivapaana lauantai-iltana kotona.

Kommentit (13)

Hyvä kirjoitus, mutta muista että älä väkisin halua vierelle toista. Onnellinen yksin= onnellinen myös suhteessa.
Omalle kohdalle näin vesimiehenä tuo horoskooppi pitää niin paikkaansa ? Itse eronnut 2v sitten ja niin nautin tästä olosta kolmen poikaviikarin kanssa ?

Hyvä kirjoitus! Pisti silmään kohta: ”Tai kunpa vaihtoehtoisesti osaisin olla niin itsenäinen, vapaa ja kumppanista riippumaton kuin horoskooppi vesimiehen luonneanalyysin kohdalla väitti.”

Olen myös horoskoopilta vesimies. Myönnän olevani vahvasti itsenäinen ajattelija, ja minulla on vahva itseluottamus ja viihdyn omassa seurassani usein, ajatellen asioita.

Silti olen hyvin romanttinen ja kaipaan paljon läheisyyttä. Horoskoopit ei tosiaan ole kuin ripaus totuutta, jokainen on oma luonteensa, ja jos kaipaat seuraa ja elämänkumppania, niin salli itsellesi vapaus etsiä uusi rakkaus 🙂 Elämä ilman rakkautta on tylsää ja toinen puolisko on monille elintärkeä. Toivottavasti löydät sen oikean <3 🙂 Blogiasi on kiva lukea, ja toivon että pian tapaat sellaisen kypsän ihmisen, joka arvostaa juuri sinua 🙂

Jaksa vaan odottaa, joku päivä onnistaa<3 jos ei muuta niin muuta maalle täälä on paljon sinkku miehiä. 🙂

Taisi kuitenkin koti-ilta muuttua bileillaksi 🙂 sut on nähty miesseurassa Naantalissa 🙂

Joo, retkahdin. Ja jäin kiinni 😀

Itse jäin yksin raskausaikana. 2 vuoden seurustelun jälkeen mies päätti että se lapsiperheen elämä ei olekaan häntä varten. Hän oli tuolloin kuitenkin jo 30v, eli häneltä olisi voinut jo odottaa vähän sitä vastuun kantamista ja halua huolehtia lapsestaan.

En osaa itse olla yksin pitkään, tai oikeastaan en edes halua. Minulle se vain on niin tärkeää saada jakaa ne ilot ja surut toisen ihmisen kanssa.

Tein profiilin Suomi24sen treffiin. Sinne vain rehellinen selostus itsestä ja heti maininta omasta lapsesta, niin lapsia karttavat miehet tietävät siirtyä seuraavaan profiiliin heti alkuunsa. Monen kanssa tuli kirjoiteltua, mutta sellaista aitoa kiinnostusta ei vain herännyt. Kunnes sitten kerran yksi lyhyt viesti sai minun mielenkiinnon heräämään. Ilman mitään imeliä ja kuluneita iskurepliikkejä, tyhjiä kehuja tai itsensä ylistämistä- ”Hei, sitten kun ehdit lukea tämän viestin niiden satojen muiden joukosta, niin minä ihan oikeasti haluaisin tutustua sinuun”. Siinä. Tämän miehen minä halusin.

Viestiteltiin ensin kolmisen kuukautta ja tutustuttiin rauhassa. Ilman mitään olettamuksia ja ennakkoluuloja. Hän halusi tutustua minuun, siihen persoonaan mitä olen, sillä olenhan muutakin kuin pelkkä äiti. Hän myönsi aluksi pelkonsa lapsiperheen arjesta, koska olihan tilanne kuitenkin ihan uusi hänelle. Päätin antaa hänen totutella tilanteeseen rauhassa, sillä tiesin että hänen täytyi rakastua ensin minuun jotta voisi rakastua myös lapseeni.

Nyt olemme olleet yhdessä kolme vuotta ja meillä on myös yksi yhteinen lapsi, mutta hän on ollut isä myös minun toiselle lapselleni. En koskaan vaatinut häntä olemaan isä hänelle, mutta ajan kanssa se tuli häneltä luonnostaan.

Minulle netissä tutustuminen oli kaikkein paras vaihtoehto. Siinä saa rauhassa tutustua toiseen, ei tarvitse jäädä odottelemaan tuleeko kutsua toisille treffeille vai ei. 🙂

Sulle sopii tosi hyvin toi tumma hiusväri, joka ilmeisesti on omasi? Luulisin, että ne ns. Hyvät miehet, jotka ei jätä eikä petä, eivät ole monenkaan naisen mielestä ulkoisesti niin ”kuumia” . Mutta, osoittautuvatkin usein loistaviksi kumppaneiksi.

Todella hyvä ja aito postaus jälleen kerran. Omankin kokemukseni mukaan sopivan miehen löytäminen on todella vaikeaa. Viihdyn kuitenkin yksinkin, ehkä sinäkin voit harjoitella sitä.

Samanlaisia kokemuksia parisuhteen muodostamisen vaikeuksista, vaikka ei ole lapsia. Syitä on varmasti monia. Nykymaailmassa miehet eivät välttämättä halua parisuhteita, kun elämä on muuten mukavampaa ja helpompaa. Jos on erottu ja palattu sinkkuelämään, harva mies vaikuttaa kiinnostuvan enää vakavasta parisuhteesta. Epämääräinen hengailu ja satunnaiset suhteet kyllä käyvät. Somella voi olla oma merkityksensä. Olen oppinut varomaan miehiä, jotka ovat alusta alkaen liian innokkaita. Mitä innokkaampi mies, sen nopeampi ja tylympi loppu.

Kannattaa miettiä miksi ihastut juuri niihin miehiin, jotka saavat sut kyyneliin. Parempaa miesonnea toivon sinulle ja viisaita ihastumisia.

Vastaa käyttäjälle Eveliina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X