eveliina matilda - Banneri

Hetkellä kun lapseni käsi siirtyi minun kädestäni sinun käteesi, löysin suortuvistani ensimmäisen hopean. Eikä se vielä johdu ikääntymisestä.

Olen lasteni ensimmäiset elinvuodet valmistanut heitä tähän, kohtaamaan maailman ilman minua. Silti tuntuu niin kovin kipeältä, että heidän on kohdattava se kaksi- ja kolmevuotiaina.

Poikani varmasti heittää hiekkaa ja seisoo keinussa. Tyttäreni  tahtoo omia nukenvaunut itselleen ja käyttää kyseenalaisia keinoja päämääränsä saavuttamiseksi.  –Tiedän heidän pärjäävän. Kyse on kuitenkin niin paljon muustakin kuin vain pärjäämisestä. Enkä minä pelkää, että lapseni jäisivät päiväkotipäivän aikana vaille peruselinehtoja, kuten fyysistä suojaa, ravintoa, unta tai liikuntaa.

Vaan ajatus lapsistani usean muun keskeneräisen, tarpeita täynnä olevan pikkuihmisen ja parin kiireisen aikuisen muodostamassa joukossa pelottaa. Minä pelkään niitä päivän mittaan tapahtuvia lukuisia pieniä tilanteita. Kohtaamisia ja kohtaamatta jättämistä. Tulevatko he kuulluiksi ja ymmärretyiksi? Saavatko he lohtua vai vähättelyä suruunsa? Entä kosketusta sitä kaivatessaan ja tilaa sitä tarvitessaan? Oppivatko he vain selviytymään?

Nyt kun lapseni viettävät suurimman osan päivästä poissa silmistäni, kätteni ulottumattomissa, kuuloni tavoittamattomissa ja vaikutuspiirini ulkopuolella. Toivon että sinä päiväkodin aikuinen, pitäisit minun untuvaisteni käsistä kiinni niin, kuin pitäisit kiinni omistasi.

Terveisin

yksi hyvin ymmäällään oleva äiti

Kommentit (16)

Ihan vain päiväkotiaikuisen näkökulmasta:
Väittäisin että lähes jokainen aikuinen päiväkodissa hoitaa ja huomaa kaikkia niin suurella sydämellä kuin vain suinkin (aika) mahdollista(a). Jokaisessa ryhmässä aikuisia on onneksi enemmän kun yksi,lapsella on enemmän valinnan varaa, jokainen lapsi löytää taatusti sen johon luottaa ja turvautua -lapsi saa itse muodostaa luottamuksen. Tärkeää! Jos vanhempana huomaat lapsesi luottavat johonkin aikuiseen, luota sinäkin! Silloin kaikkein on helpompi.

Mulla kolmen lapsen kohdalla kokemusta kahdesta eri päiväkodista sekä vanhimman kohdalla myös perhepäivähoidosta. Kaikkiin olen ollut tyytyväinen vaikka nuorin on aina ollut vasta 1-vuotias päiväkotitaipaleensa alussa. Mun 2-vuotias, joka nyt siis vuoden ollut päiväkodissa samassa ryhmässä on ainakin saanut syliä ja lohtua tarvittaessa ja onkin ilo nähdä että luottaa selvästi oman ryhmänsä aikuisiin. Vajaa 4-vuotias suorastaan juoksi lempitätinsä syliin kesäloman jälkeen, minusta se kertoo paljon.

Mun lapset olleet alle vuotiaista molemmat hoidossa. Molempien kohdalla valtava tuska, pärjääkö ne. Onneksi molemmat saaneet olla ekat 3v samalla pph:lla. Isompi nyt jo vuoden ollut päikyssä ja hyvin sielläkin ovat ehtineet isoista ryhmistä huolimatta hoitajat kohdata lapset. Ihanaa kasvatuskumppanuutta, ja ihan kunnallisessa hoidossa ♡ Pointti tässä oli, että uskalla luottaa. Lapsista kyllä (alkukankeuden jälkeen) näkee jos ovat tyytyväisiä. Tsemppiä!

Olipas ”rohkaisevia” kommentteja nuo muutaman päikyntädin kommentit… Minulla on ystävissä ja tutuissa todella monta päikyn tätiä ja kaikki työskentelevät samassa kaupungissa, joten oletan, että ihan hirveää eroa ei voi työskentelyolosuhteissa olla. Jotkut rutisevat jatkuvasti, miten kaikki on kamalaa ja miten he säälivät lapsia yms. yms. Toiset sitten taas ovat ihan suht tyytyväisiä työhönsä ja tiedän, että varmasti tekevät kaikkensa, että pienillä on hyvä olla (en väitä, etteivätkö nämä ”rutisijatkin” näin tekisi). Olen tätä eroa mielessäni paljonkin pohtinut.

Jo oman tytön päiväkotiaikana ensimmäisessä päiväkodissa kaikki oli koko ajan huonosti. Vanhempainillat oli yhtä valitusta, miten määrärahat ja resurssit on koko ajan loppu ja mitään ei pystytä tekemään. Sitten vaihdettiin toiseen tarhaan ja meininki oli ihan eri. Ei valituksen valitusta, huoletta tulosteltiin värityskuvia, käytiin pikku retkillä jne.

Meillä alkaa maanantaina päikky. Mä toivon vaan, että ne hoitajat siellä tajuaa, että joillekin ne hoidettavat lapset on niitä maailman rakkaimpia ja tärkeimpiä pieniä! Ja, että syliä, huomiota ja rakkautta saisi sen mukaisesti. Koska ne aikuiset siellä on sitten arkena niitä, jotka viettää suurimman osan päivästä niiden maailman rakkaimpien kanssa.. vähän meinaa äitiä hoidon aloitus jännittää…

Ymmärrän huolesi ja toivon että saay luotua hyvän kasvatuskumppanuuden lapsiasi hoitaviin aikuisiin. Tosiasia on se ettö vaikka kuinka haluisit antaa yksilöllistä huomioita kaikille yhtä paljon se ei ole mahdollista kaupunkien ja ylempien päättäjiä toimesta, lapsiryhmä koot paukkuu yli ja venytetään 10 ja 15 päivää olevien lapsien varjolla että voi ottaa lapsia lisään ryhmään.Ryhmissä saatta olla erityistarpeisia lapsia eikä aina/yleensä lisä resurssia joten ne ketkä kiusaa tai tarvitsee lisä tukea. Minkäs teet, joko hyväksyt sen ja vaihdat alaa. Olemme koko sosiaali ja terveysala sorsittuja työntekijän näkökulmasta. Mutta jos joku tosi niin sydämmellä tätä työtä tehdään, noin 2000e palkalla ei paljon juhlita.

Hei,

Kirjoitan päiväkodin henkilökunnan näkökulmasta. Pienten ryhmässä voi olla 13 tai enemmännin 10kk-2.5 vuotiasta lasta. Kaksi hoitajaa, aamuvuoron lähdettyä. Helppo kirjoitella toivomuksia, mutta veikkaan ja tiedän monen ”kutsumusammatissa” olevan väsynyt työhönsä. Lapsia tunketaan ylipäätään liikaa ryhmään. Vanhemmat eivät välitä ja vain vaativat hoitoa, että itse pääsevät esim.treenaamaan. Mutta se näkyy kotona väsyneenä ja kiukkuisena lapsena. Koti on se tärkein paikka lapselle, omien vanhempien syli ja aika.

Me varhaiskasvattajat teemme parhaamme tunteella ja ammattitaidolla. Molemminpuolinen luottamus on tärkeää. Mietityttävät siat kannattaa ottaa heti puheeksi; voi esimerkiksi mainita, että haluaa kuulla enemmän lapsen toiminnasta päivän aikana.(Joskus tosin kasvattajankin on vaikeaa muistaa mitä kaikki 24 lasta ovat päivän aikana puuhailleet.) Mutta kuten sanottu; parhaamme teemme ja sydämellä.
Hyvää alkanutta varhaiskasvatustaivalta! 🙂

Leena Ahtela
Varhaiskasvatuksen opettaja
Päiväkodin elämää/ http://paivakodinelamaa.fi/

Kiitos kommentistasi. Uskon että tätä jos jotain työtä tehdään sydämentyönä.

Pidämme lapsista hyvää huolta, annamme syliä ja lohtua ja pyrimme tarjoamaan turvallisen lapsuuden jokaiselle pienelle ihmiselle. -päikyntäti

Ihana kuulla päikyntädiltä!

Juuri niin ? kaksivuotias poikani aloitti viime viikolla päiväkodin ryhmäperhepäiväkodissa ja olenkin saanut kuulla hakiessani että hyvin meni mutta ei suostunut istumaan eteisen penkillä nimilappunsa päällä odottamassa kun muut pukevat vaan nousi kokoajan seisomaan eikä aamupiirissä halunnut istua tyynyn päällä vaan olisi vain halunnut leikkiä. Ja siitä tehdään ikäänkuin paha asia vaikka eihän tuollaista mitenkään voi heti osata.
Olenkin varmasti yhtä hämillään kuin sinäkin.
Varmasti ainakin tahtoisin hakiessani kuulla niistä pienistä asioista päivän aikana enkä että hyvin meni,söi hyvin. Tuo ei kerro kyllä päivästä yhtään mitään.

Hyvää syksyä?

Hei!
Minustakin olisi mukavaa kertoa vanhemmille yksityiskohtaisemmin päivän tapahtumista, mutta kun ikäryhmästä riippuen ryhmässä on 14 tai 23 lasta, joista yleensä vähintään yksi vaatii käytännössä koko päivän yhden aikuisen vierelleen, on oikeasti haastavaa kertoa yksityiskohtia jokaisen lapsen päivästä. Asioita voi olla vaikea muistaa, tai se päivä saattaa olla juuri sellainen, jolloin on viettänyt suurimman osan päivästä sen lapsen kanssa, joka vaatii aikuiselta erityisen paljon tukea ja muutenkin huomiota. Vaikka päivistä ei aina niin paljon yksityiskohtia muistaisikaan, on lapsia kuitenkin varmasti kohdattu lempeydellä ja heistä on pidetty päivän aikana hyvää huolta 🙂

On kuitenkin valitettavaa ja totta, että suurien lapsiryhmien vuoksi lapset eivät päiväkodissa saa sitä riittävää huomiota. Erityisesti alle 3-vuotiaille suuri lapsiryhmä on lisäksi todella stressaava. Olisi ensiarvoisen tärkeää, että lapsiryhmät olisi pienempiä. Silloin lapset saisivat tarvitsemansa huomion, teidän vanhempien toiveita voitaisiin toteuttaa ihan eri tavalla, ja meidän olisi helpompi jakaa teille yksityiskohtia lapsen päivästä.

Toivottavasti teillä on mukava syksy päivähoidossa! 🙂

Oih, tsemppiä teillekin päiväkodin aloitukseen. Juuri tuollaiset hetket mietityttää minuakin.

Vastaa käyttäjälle Maria Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X