eveliina matilda - Banneri

Muutto lähestyy ja oikeastaan kaikki mitä ennen muuttoa voi tehdä, on tehty. Vaatteet ja päivittäiset käyttötavarat pakkailen sitten varsinaisena muuttopäivänä. Huonekalut palautan takaisin sukulaisille, josta ne olen alunperin lainaillut ja loput turhat puiset huonekalut vien ystävälle poltettavaksi. En ota juuri mitään mukaani uuteen asuntoon, sillä siellä on jo valmiiksi oikeastaan kaikki tarpeellinen.

Luopuminen nykyisestä kämpästä ei tee tippaakaan huonoa. Tai no ei tehnyt ennen tätä päivää. Olen pitänyt kämpän siistinä mahdollisten esittelyjen takia. Tänään sainkin työpäivän aikana vuokranvälitysfirmasta viestin, jossa välittäjä kyseli mahdollisuutta esittelyyn vielä samana päivänä.

Toivotin vieraat tervetulleeksi kotiini, mutta en minä sitten kuitenkaan itse viitsinyt ilmestyä paikan päälle. Tiesin jättäneeni kämpän siistiin kuntoon, onneksi pyykit oli viikattu ja tiskit tiskattu edellisenä päivänä. Kyllähän sinne kehtaisi mahdolliset uudet vuokralaiset päästää pällistelemään paikkoja.

En vain muistanut, että aamulla asuntooni oli jäänyt muuan yövieras vielä sen jälkeen, kun olin itse kiireellä kipaissut töihin.

Tänään illalla, töistä kotiin saavuttuani mulla meinas silmät pudota päästä. Olin toki tyytyväinen, että vieraani oli viitseliäästi pedannut vuoteeni. Hän olisi kuitenkin voinut jättää nahkahousuni paikoilleen sängyn viereiselle sohvalle, sen sijaan että  asetteli housuistani ja Alexanderin pehmonallesta varsin kyseenalaisen taideteoksen paraatipaikalle, sänkyni päälle.

A-pu-a, ihan helvetin noloa! Vuokrafirman välittäjä ja puoli Turkua on käynyt kämpässäni ja nähneet tämän ystäväni huumorin luomuksen! Eli, jos siis kävit tänään asuntoesittelyssä ja näit ylläolevan näyn, niin olen pahoillani ja haluan puolustautua, etten minä oikeasti ole mikään lateksiin pukeutuva perverssi.

Muuan yövieraani saa ensiviikolla luvan palauttaa kotiavaimeni tälle kyseiselle välittäjälle…

Kommentit (15)

Nyt kyllä repesin! 😀
Nolotkin asiat voi jälkikäteen olla aika hauskoja loppujen lopuksi 😀

Ai apua mie kuolen nauruun 😀 ihan loistava huumorintaju sun ystävällä 😀 kiitos piristyksestä!

Aahahahha! Ihan paras! Just hyvä jäänmurtaja näytölle! 😀

No kiva! Nyt joku kostojäynä yövieraalle sitten!! 😀

Poltettavaksi? Mitä ihmettä? No onneksi maailmasta ei turha roina lopu ja ostamalla saa lisää… voi pyhä yksinkertaisuus.

Kierrätyskeskukset? SPR? Laita edes johonkin annetaan-ryhmään ilmoitus, että saa hakea pois. Just tähän aikaan opiskelijat ovat muuttaneet ja tarvitsevat asuntoihinsa ”kaikkea”.

Ja minä en muuten ole ostanut ainuttakaan huonekaluani (olen lainannut sukulaisilta) ja kuten tekstissä kerroin, en osta uuteenkaan paikkaan. Mä oon ehkä viimeinen ihminen jota voi syyttää turhan roinan ostamisesta.

Kyllä, polttopuuta tulee meidän ylimääräisistä huonekaluista. En usko opiskelijoiden (tai kenenkään muunkaan) kaipaavan neljällä vauvalla ollutta, pilalle pureskeltua pinnasänkyä. Tai mun isoisoäidin kuolinpesästä perimää kulahtanutta ”pikkutasoa.”

Ihan vielä selvennykseksi, että meidän asunnossa on kutakuinkin viisi huonekalua, joista kaksi päätyy talon lämmittämiseen ja loput kolme levitän sukulaisille.

Apua! 😀

Mutta noista poltettavista huonekaluista tuli mieleen, eikö niitä voisi ennemmin lahjoittaa tarvitseville? 🙂

Voisi antaa toki. Tuntuu vaan nykyään niin vaikealta jopa tuo antaminen (saati sitten myyminen!). Ihmiset haluaa nähdä kuvat, tietää mitat ja ihmettelevät miksi en voi kuljettaa tavaroita heille tai sitten vaihtoehtoisesti hakupäivä sopii parin viikon päästä ja sillonkin osa tekee oharit…
Tuntuu helpommalta viedä vaan polettavaksi, kun eivät mitään arvokkaita ole, onpaha sitten ainakin lämpöarvoa kun sellaiseen uuniin päätyvät.

Mikset vie ekotorille?

Miksi veisin?
En vie siksi, että puulla voi lämmittää kämppää = hyödyksi. (Koska kohta joku kysyy; ei kyseessä ei ole takka)

Kiitos illan nauruista. Aivan järkyttävän noloa :”D

Apua, ihan järkyttävä myötähäpeä! Mutta kiitos tämän jakamisesta ja isoista nauruista! Ihanaa 😀

Jep! Hävettää vieläkin!

Vastaa käyttäjälle Samainen Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X