eveliina matilda - Banneri

Juhlimme itsenäisyyspäivää serkkujen, tätien, vanhempien, isovanhempien, lasten, siskojen ja veljien kanssa. Paitsi että minä en juhlinut, mä vaan istuin juhlijoiden joukossa. Ei ole hetkeen ollut juhlafiilis, eikä ollut oikein itsenäisyyspäivänäkään. Onnellisena ilo ilahduttaa, mutta onnettoman oloa se ei paranna.

Niin, istuin siinä sohvalla katsellen, välillä nyökytellen ja yrittäen kuunnellen ympärilläni olevia. Yhtäkkiä huomasin joutuvani pinnistelemään kuullakseni muuta, kuin pääni sisältä kuuluvaa suhinaa. Pian en pystynyt myöskään nyökyttelemään tai puhumaan. Yritin huutaa, etten tunne enää päätäni, mutta mielessäni kirkkaina olevat sanat, tulivat ulos suustani pelkkänä möngerryksenä. Vaikka hätäni oli tässä kohdassa jo huomattu, yritin viittoa apua käsilläni.  Käteni olivat kuitenkin yhtä tunnottomat kuin pääni. Ajattelin halvautuneeni, mutta pian puutuneisuus laski pois kehostani ja kohtauksesta jäi jäljelle enää vain kasvojen nykiminen.

Joku kertoi lapsille, että kaikki on hyvin, mutta pian ikkunasta voi nähdä piipaa-auton.

Alkava MS-tauti, aivoinfarkti, stressi sekä verenkierron estyminen päähän tuntuivat hölmöiltä. Kuten koko ambulanssissa tutkiminen, mutta kun toinen ensihoitaja sanoi, ettei sydämeni lyö normaalisti, se ei tuntunut lainkaan hölmöltä. Kai nyt kun se on ihan palasina.

Kommentit (16)

Voisitko vähän vastata kysymyksiin!?

Näyttäisi tuossa filmin pätkässä ihan sinustakykardialta?

Taitaa olla huomionhakua. Jos ei niin miksi kirjoitella blogiin tälläist?!

Huonossa kunnossa oleva psyyke sairastuttaa myös fyysisesti. Muistathan hoitaa psyykettäsi myös ammattilaisten käsissä, sillä sen kanssa ei ole leikkimistä vaikka kuinka kypsästi pystyisit ajattelemaan.

Minulle tuollaisten oireiden syy jäi toistaiseksi pimentoon, mutta kohtauksia en ole saanut sen jälkeen kun käytin yhdistelmäehkäisyn. Minun kohdallani lääkäri epäilee, että kyseessä oli jonkinlainen suomissa kulkenut hyytymä mikä liuottui sitten itsestään. Sain tuollaisen kohtauksen pari vuotta sitten kaksi kertaa kahden kuukauden sisällä. Puutumiset oli kovin erikoisia: esimerkiksi sormet puutuivat järjestelmällisesti vuoroperään..

Tosiaan epäselväksi jäi sinun kohtauksen syy vai onko kyseessä kaikki luettelemasi?

Tuo on kyllä varmasti ollut pelottava kokemus. Paljon tsemppiä haastavassa elämänvaiheessa ♡

Tästä saa ihan sen kuvan kun sulla olis ms-tauti ja muut luottelemasi sairaudet vaikka todellisuudessa niitä ilmeisesti vain epäiltiin? Selviskö mitään syytä?

Itse ajattelin kanssa ihan samaa! Myös aika jännä ,että tuollein ambulanssissa ”uskaltavat veikkailla” et mikä mahtaa olla, vai epäilikö lääkäri näitä sairaalassa? Toivottavasti ei ole mitään vakavaa ja saat itsesi kuntoon! Toivottavasti julkaiset jotain pian, minä ainakin odotan täällä kuumeisesti.

Sait uuden kohtauksen töissä perjantaina. Mikä sinua vaivaa?
Toivottavasti tulet kuntoon.

En sinua tunne, olen lukenut blogiasi alusta saakka, sain tytön melkein samaan aikaan kuin sinä omasi joten blogisi osui ja upposi. Vaikka elämäntilanteemme ovat nyt aivan erilaiset, luen kirjoituksia edelleen. Vaikutat niin kypsältä ja vahvalta. Kirjoitat ihanasti, raadollisen aidosti. Valtavasti voimia sinulle,pidä itsestäsi huolta. Vaikka vaikeat kokemukset yrittävät sinua kovettaa, älä koveta sydäntäsi. Olet antanut itsestäs niin lämminsydämisen kuvan, pidä se! Rauhallista ja ihanaa joulunaikaa sinulle ja lapsillesi, kaikesta huolimatta! ♥️

Voi kuinka inhottavaa ja pelottavaa! Kuinka nyt voit? Voisiko olla kovan stressin tekemä häiriö tai paniikkihäiriökohtaus? Olet ollut niin lujilla viime aikoina. Pidä huoli, että sinut tutkitaan kunnolla.

Voi sinua. Aika paljon on nyt kuormassa kannettavaa ?. Toivon että pääset murheista eteenpäin ja pystyt taas näkemään kaiken hyvän ympärilläsi. Saisitko apua ammatti-ihmisiltä? Hyvää ja rauhaisaa Joulun aikaa .

Hui, onneksi olet kunnossa! Mikä se siis oli? Miten sinua hoidettiin?

Kamalaa, kai sinut tutkittiin kunnolla ja selvitettiin, mistä on kyse. Tsemppiä!!!

Sulla luultavasti särkyneen sydämen syndrooma? Milloin sulla ms tauti on puhjennut? Tsemppiä! ?

Vastaa käyttäjälle Ally Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X