eveliina matilda - Banneri

Blogistani löytyy harvoin informatiivista tekstiä. Vinkkien, ohjeiden tai päivän asujen sijaan täältä löytyy lähinnä ajatuksiani ja fiiliksiä. Blogin päiväkirjamainen päivittäminen antaa mulle linkin purkaa ajatukseni ulos, mutta samalla se linkki on myös auki toiseen suuntaan. Te saatte tämän kautta ihan mielettömästi tietoa minusta. Toistaiseksi siitä ei juuri ole ollut konkreettista haittaa, mutta joskus löydän itseni miettimästä, kuinka hienoa olisi jos kukaan ei tietäisi minusta mitään!

Kaduttaako avoimuus?

Tällä blogitiellä nyt kuitenkin ollaan, eikä täältä enää edes osaa poistua, joten pyrin toteuttamaan harrastustani niin, ettei se myöhemmin kaduta minua. Onnistumisen avain tähän on varmaan se, että aina ennen tekstin julkaisua pohdin, haluanko oikeasti kertoa tekstin asiat tuhansien tuntemattomien lisäksi myös mahdollisesti naapurilleni, pomolleni, tuleville työyhteisöille, ex-miehelleni, sukulaisilleni, ehkäpä jopa omille lapsilleni.  Jos vastaukseni on ”kyllä!” ja sitä ei ole tehty perjantai-iltana muutaman viinilasin jälkeen, niin antaa mennä vaan. Olen vain pieni ihminen, jonka asioiden tiedolla kukaan ei loppujen lopuksi tee yhtään mitään.

Avoimien juttujeni sijaan minua kaduttaa kamalan epäammattimaiset kuvat, kirjoitusvirheet, huonot postausrakenteet sekä kulmakarvani muutaman vuoden takaa.

Mitkä asiat jätän pois blogista?

Tääältä löytyy minusta ja elämästäni varmasti enemmän kuin pari prosenttia, mutta vaikka luku olisi 50/50, niin silti pois jää ihan älyttömästi. En tietenkään valehtele täällä mitään, mutta itseni takia jätän joitain asioita kertomatta. Esimerkkinä; kerroin lasteni isän ja minun erosta täällä vasta kaksi kuukautta tapahtuneen jälkeen. En tuona aikana väittänyt meidän olevan yhdessä, mutta jätin pois myös sen, että erosimme, eikä se oikeastaan ollut edes vaikeaa.

Tarkoituksellisesti olen rajannut blogistani pois politiikan sekä muut yhteiskuntaan kantaa ottavat aiheet. Minulla on mielipiteitä näihin asioihin, mutta blogi ei ole se väylä missä haluan näistä asioista keskustella.

Blogin pystyttäminen esikoiseni raskausajan innoittamana sekä lähes peräjälkeen alkanut uusi raskaus saivat blogini kulkemaan eteenpäin perheblogilipun alla. Kun sylissä oli vauva, vieressä taapersi vauva, kamerassa ja mielessä oli aina vauva, niin oli helppoa sanoa blogissakin vauva, vauva… Sittemmin vauvoista kasvoi oikeita, tunnistettavia ihmislapsia, joiden asioista en enää halua avautua kaikille. Olenkin tehnyt selkeän rajanvedon, että kerron lapsistani täällä niitä asioita, mitä kuka tahansa pystyisi heistä live-elämässäkin havainnoimaan. Lasten kuvat ovat mielestäni netissä tosi jees, sillä elämme aikakautta jona ihmisen kohtaaminen netissä on yhtä normaalia kuin kadulla.

Jätän blogisssani anonyymeiksi kaikki elämääni liittyvät ihmiset, jotka eivät välttämättä ole halunneet naamaansa tänne. Muutamat ystäväni ja bloggaaja-siskoni ovat kulkeneet täällä omilla nimillään ja kuvillaankin, mutta muiden kanssani tekemisissä olevien ihmisten yksityisyydestä olen pitänyt tiukasti kiinni. Vaikka minulla on ollut paljon asiaa etenkin miehistä, niin henkilökohtaiset kuvaukset jätän aina tunnistamattomalle tasolle.

Adeliinan mekko sekä legginsit ja Alexin housut saatu KappAhl Newbieltä.

Mitä harmia julkisesta blogista on ollut minulle?

Joskus treffikumppanini ovat googlettaneet nimeni ja juttujani luettuaan, kuvitelleet tuntevansa minut. Blogin perusteella voi toki saada paljon faktaakin tietoonsa, mutta kehenkään ei voi blogin kautta tutustua oikeasti. Kirjoitukset täällä on kuitenkin tehty suuri massa mielessä.

Kerran lastenrattaita omalla nimelläni myydessäni, sain kotiini stalkkerin, joka oli rattaiden sijaan oikeasti kiinnostunut kodistani. Jatkossa lasten tavarat vaihtoivat omistajaa kaupan parkkipaikalla.

Pari vuotta sitten perheestäni kerrottiin tehneen lastensuojeluilmoitus, kun eräässä blogissa kerroin minun veirailleen muutaman viikon ikäisen Alexin kanssa silloisen talomme työmaalla. Kuulemma lasten kanssa ei ole sopivaa käydä niin vaarallisissa paikoissa. Jännää että lukija tiesi paikan vaaralliseksi, ilman että oli itse vieraillut siellä. Voi kunpa hän tietisikin missä kaikkialla muualla me ollaan käyty!

Harmia minulle on myös toisinaan ilkeistä kommenteista. ”Oot läski huora” ja ”miehesi petti sinua koska oot ruma” -tyyliset lohakaisut eivät satuta minua tippaakaan. En kuitenkaan ole varma, vaikuttavatko ne pidemmässä juoksussa itsetuntooni.

Miten olen hyötynyt elämäni julkisesta jakamisesta?

Blogin pitäminen on varmasti osasyy avoimeen luonteeseeni. Virheistä ja ongelmista keskustelu ei nolota minua. Olen useiden kommentoijien myötä saanut paljon tukea sekä tärkeimpänä ymmärtänyt, että meillä kaikilla on omat ongelmamme. Siellä ruudun toisella puolella on ihmisiä, jotka painivat jopa täsmälleen samanlaisten asioiden kanssa kuin minä.

Olen kirjoittamisen myötä hyötynyt paljon henkisesti, eikä blogini taloudellistakaan hyötyä pidä unohtaa. On mahtava tilanne, että pystyn luomaan teille ilmaista sisältöä, saaden kuitenkin itse palkkaa työstäni.

Vaikka yksityisyys välillä mietityttää, niin sitä ei kuitenkaan ole menetetty.

Kommentit (7)

Mä oon sun kanssa tästä avoimuudesta tosi samalla linjalla ja ajattelen paljolti samalla tavalla. Itse pidän avoimista blogeista, mutta hyvän maun rajalla kuitenkin.

Tämä on ainut blogi jota olen seurannut alusta tähän päivään asti, joka postauksen lukien. Ehkä juuri sen takia että tämä on niin erilainen kuin suurinosa muista. 🙂

Loistava teksti! Olet hurjan rohkea mutta mielestäni samaan aikaan osaat myös pitää yksityisyytesi. Tokihan sitä jo omalla nimellään ja kasvoillaan esiintyessä anonyymiys häviää ja moni muukin asia tulee lukijoiden tietoon mutta mielestäni on hienoa että uskaltaa ja voi kirjoittaa kaikista tuntemuksistaan avoimesti. Ja jättää niitä tyhjiä aukkojakin lukijoiden arvailtavaksi siinä vaiheessa kun ei tahdo kuitenkaan niitä yksityiskohtia kertoa. Olen lukenut blogiasi jostakin hippasta ennen eroa- ajasta lähtien ja tykkään tavastasi kirjoittaa. Ja jokainen fiksu lukijahan tajuaa myös sen että blogin takanakin on elämää ja sanamuotoja ja -valintoja blogissa muokataan ja väritetään ihan sujuvan lukemisen/kirjoittamisenkin osalta. Onhan se mielekkäämpää niin lukijan kuin kirjoittajankin kannalta, ja mielestäni kirjoittajan oikeus. Ovathan kaikki muutkin tekstit vaikka novelleista elämänkertoihin varmasti muokattu miellyttämään niin kirjoittajaa kuin niiden tekstien vastaanottajaakin. Asioita jätetään pois, kerrotaan hauskemmilla sanavalinnoilla jne. Kuuluu mielestäni asiaan. Rehellisyys ja avoimuus ovat kuitenkin tervetullut asia nykypäivänä – juurikin se arjen tavanomaisuus, pienet arjen ilot jne. mitkä tuppaavat monelta unohtumaan kun kaikki on niin kiiltokuvapintaa ja pintalentoa. Pidä kirjoitustyylisi, tämä on hyvä justiinsa näin! 🙂 Tykkään hirmusti sun ajatuksista ja jos joskus törmättäis niin olisin varma että juttelisin sun kanssa seuraavat 5 tuntia! Muistutat minua tosi paljon eräästä hyvästä ystävästäni ja meillä on jotenkin samanlainen ajatusmaailma muutenkin. Tsemppiä ja ihania päiviä sinulle, oot upee tyyppi!

P.S Olet rohkaissut minuakin esiintymään ensimmäistä kertaa elämässäni blogissa omilla kasvoillani 🙂 Nyt haeskelen sitä kuuluisaa rajaa kirjoittamisen kanssa: miten olla rehellinen ja kertoa kaikista tuntemuksista lukijoille kuin päiväkirjassa mutta samalla säilyttää ne tietyt asiat vain omana tietonaan. Kirjoitan painonpudotuksesta ja elämäntapamuutoksesta, tai ainakin aiemmin kirjoitin, mutta nyt koen että sen aika on jo ohi, kaipaan teksteihin sitä omaa ääntäni ja omien kuulumisteni/ajatusteni ilmaisua. Arjen asioita, muutakin kuin sitä paino/ruoka/liikunta-asiaa. Kiitos, oot mun inspiraatio tässä asiassa: niiden oman elämän asioiden avaamisessa. Aloitin ns. puhtaalta pöydältä blogini kanssa ja kerron nyt tosiaan kaikki asiat ihan omilla kasvoillani. Samaan aikaan se jotenkin vapauttaa, mutta välillä kyllä miettii että mitäs jos ja kun joku lukee. Mutta onko sillä loppujen lopuksi väliä? Ei.

Hups kun tuli pitkä kirjoitus. Jos haluat niin vastaile spostilla.
thiscorneroftheearthsmilesatme@gmail.com

https://beibeberberi.blogspot.com/

Tämä on huippu blogi! Olen ollut lukijana ensimmäisestä postauksesta lähtien ja edelleen tämä on minun lempparini 🙂 olet mielestäni rohkea ja todella vahva nainen! Blogin ”muutos” vauvoista – nykyelämääsi on myös ollut todella luontevaa ja en ymmärrä miten se jotakuta häiritsee.

Hienoa pohdiskelua. Ihan sairasta, että joku tulee stalkkaamaan toisen kotia 🙁 Ei sitä lukijana aina edes osaa kuvitella/ ymmärtää, mitä haittapuolia blogin pitämisessä on. Tsemppiä ja ihanaa joulunaikaa sinulle ja lapsillesi<3

Minusta blogisi sisältö on laadukasta ja näitä tekstejä ei tarvitse todellakaan hävetä. Minusta on ihanaa, että joku tuo mediaan aitoutta ja oikeita tunteita. Juuri tällainen aitous ja omien heikkouksien/ongelmien esille tuonti vie yhteiskuntaa oikeampaan suuntaan. Sellaiseen suuntaan, että jokainen saa olla sellainen kuin on, eikä kaikkien tarvitse esittää olevansa samanlaisia.

Minusta blogit, joissa saa seurata kirjoittajan elämän vaikeita ja hyviä hetkiä, ovat parhaita. Ne kuvastavat ihanasti elämää ja niistä saa joko möytäiloa tai myötätuntoa, kun on vaikeaa. Minusta blogissasi on juuri tätä!

Tuli mieleen aiempaan postaukseen tulleesta kommentista, jonka idea oli se, että on tyhmää vihjailla asioita ilman, että kertoo _kaiken_, että se ei kyllä pidä paikkaansa.

Jos yhtään pysähtyy miettimään, niin parhaat elokuvat/sarjat ja kirjathan ovat juuri sellaisia, joissa on jotakin mystiikka ja joita lukiessa/katsoessa joutuu hiukan odottamaan, että saa selville jotain kiinnostavaa. Sehän on ihan supertylsää, jos juoni toistaa itseään ja on ennalta arvattava.

Sama pätee minusta blogeihinkin! Totta kai on ihan kirjoittajaa ajatellen hyvä, että hän saa kirjoittaa juuri sen verran asioistaan kuin haluaa, mutta se on myös lukijalle lopulta mielenkiintoisempaa, jos kaikkea ei avata täysin. Tällöin voi jopa odottaa, että vitsi kirjoittaisipa se tästäkin aiheesta jotakin.

Tähän pätee myös se, kun jotkut valittavat, että bloggaajan tyyli on muuutunut suuntaan x. Mikä siinä on vikana? Eikö ole vain tylsää, jos aina tehdään samaa.

Minusta on kiva seurata kehitystä 🙂 Esim. vaikka juuri sitä kun tekstien ja kuvien laatu paranee jne.

Tulipa pitkä pohdiskelu 😀 Anyways, pidän blogistasi juuri sellaisena kuin se on ja mielestäni teet tärkeää työtä!

”Kerran lastenrattaita omalla nimelläni myydessäni, sain kotiini stalkkerin, joka oli rattaiden sijaan oikeasti kiinnostunut kodistani.”

Kipeää touhua -.-

Vastaa käyttäjälle J Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X