eveliina matilda - Banneri

Luopuminen oli rakastavin teko, minkä pystyin tekemään

Joitakin viikkoja sitten tein elämäni vaikeimman päätöksen katkoessani välit rakastamaani mieheen. Sen toisen naisen muuton myötä, minun tuli aika suoristaa selkäni ja tehdä se rohkea päätös, mitä meistä kumpikaan ei halunnut tehdä. ”Yhdessä, muttei kuitenkaan oikeasti yhdessä” kuvio satutti minua, mutta myös miestä. Jos en olisi tehnyt päätöstä väliemme totaalisesta poikki pistämisestä itseni takia, niin tein sen viimeistään hänen takiaan. Hän sanoi monta kertaa olevansa umpikujassa, enkä minä enää halunnut nähdä hänen kipuilevan tunteidensa kanssa.

Mies oli toimillaan tasoittanut tietä välien poikki pistämistä varten melko onnistuneesti. Toisen naisen kanssa yhteenmuutto oli vienyt meiltä jo kaikki arkiset yhteiset rutiinimme. Minun ei tarvinnut päätökseni myötä enää luopua yökyläilystä, saunailloista, läheisyydestä, lähikaupasta juostusta feikki-twiksistä tai mistään muusta meidän yhteisestä asiasta. Mulle jäi tehtäväksi enää vain olla vastaamatta ja näkemättä, mikään muu ei enää muuttuisi. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi, jättäessäni vastaamatta lukuisiin yhteydenottoihin, mutta kun toinen vaihtoehto oli elämä umpikujassa, pysyin päätöksessäni. Mies soitti ja viesteili kymmeniä kertoja. Lopulta viestien lukeminen kävi niin vaikeaksi, että yritin yksinkertaisella; ”Tarvitsen tilaa. Älä enää ota yhteyttä” -vastauksellani saada hänet lopettamaan.

”Joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle”

…. hän viestitti minulle ja sai minut ajattelemaan, että niinhän se on; kivinen tie johtaa usein upeaan paikkaan.

Lopulta lupaukset ja vakuuttelut saivat minut ajattelemaan ”mitä jos...?” Sisälläni herännyt toivonkipinä sai minut jälleen avaamaan sydämeni sekä kotioveni hänelle. Eteiseeni astunut mies näytti vanhentuneen viikon erossaolon aikana kymmenen vuotta. Niin surulliselta hän näytti. Katselimme toisiamme silmät kiillellen ja todettuamme, ettemme halua olla toisistamme erossa, päätimme olla yhdessä. Sen koko illan keskustelimme tulevaisuudesta aivan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Kun mies illan päätteeksi lähti luotani, itkin ilosta. Viimeinkin hän ymmärsi meidän olevan valtavasti enemmän kuin vain ystäviä.

Tilanne ei toki ollut ihanteellinen, sillä edelleenkin hänen luonaan asui toinen nainen. Olin kuitenkin toivonut välillämme tapahtunutta  käännekohtaa yli vuoden ajan, joten päätin olla pilaamatta tätä omalla kärsimättömyydelläni. Ottaisin hankalan tilanteen vastaan ajatuksella, että tässä on ensimmäinen tilaisuuteni olla viisas tyttöystävä. Painostamisen ja mustasukkaisuuden sijasta tukisin miestä.  Hän saisi ratkaista tekemänsä virheratkaisun omalla painollaan. Muutenkin pehmeä lasku parisuhde-elämään tekisi meille hyvää. Alkaisimme pikkuhiljaa tunnustelemaan miltä toisen seura tuntuu niin, että olemme tunteidemme ja odotustemme kanssa samalla viivalla. Ilta tuntui käännekohdalta ja alulta elämämme hienoimpaan seikkailuun.

Seuraavana päivänä hän repi minut palasiksi

Soitin elämäni iloisimman työpäivän päätteeksi miesystävälleni, joka vastasi puheluuni ahdistunein äänin. Tiesin välittömästi mitä tapahtui; hän oli muuttanut mieltään meidän suhteemme. Mitä itkultani pystyin, minä anelin häntä miettimään vielä uudemman kerran, mutta mies tiuskaisi haluavansa muuttaa helvetin kauas kaikesta, minustakin.

Sellainen oli minun yhden päivän parisuhteeni. Onnenkyyneleiden ja pettymyksen kyyneleiden välille jäi  aivan uskomattoman lyhyt aika.

Tämä oli kuitenkin vain minun näkemykseni mutkikkaasta tilanteesta. Ehkä tämä tarina olisi hänen kertomanaan erilainen? Haluan ainakin toivoa, ettei hän leikkinyt tunteillani tahallaan. Ehkä tämä kamala suhde oli vain huonon tuurin , väärän ajoituksen ja epävarmuuden summa.

Oli miten oli, näistä tapahtumista on nyt jo tovi, joten järkytyksen sijaan, tarkastelen tapahtunutta nyt hieman viisaimmin silmin. Kaikessa kurjuudessaan, tämä yhden päivän parisuhde vahvisti sen, että päätös välien katkaisemisesta oli oikea. Luottamustani hyväksikäytettiin niin julmasti, että nyt jos koskaan minä tiedän, ettei tästä enää tule rakkaustarinaa.  Tapailumme lopputulos ei ollut toivomani, mutta on todella lohduttavaa, että lopputulokseen on vihdoinkin tultu.

Kommentit (23)

En ymmärrä. Kaiken kokemasi jälkeen (lasten isä petti) suostuit olemaan vuorostasi toinen nainen. Kuvottavaa. Miltä tästä toidesta naisesta mahtaisi tuntua jos tietäisi?

Nauti nyt elämästä ilman miehiä jonkin aikaa. Ei kannata hakata päätä seinään; jos ei onnistu niin ei onnistu.

Eiköhän se vielä joku päivä onnistu! En hakkaa päätä seinään, kaipaan vain kumppania.

Voi sinua! Oletpa joutunut hankalaan tilanteeseen, mutta niin kuin jo edellä mainittiin niin varmasti jos rakkaus olisi ollut miehenkin puolelta vahva ja totta niin olisi hän käyttäytynyt eri tavalla 🙁 en tietenkään kiellä etteikö hänellä varmasti tunteita sinua kohtaan olisi ollut ainakin. Toivon kovasti että löydät rehellisen ja aidon rakkauden <3 Itselläni on paljon kokemusta yksipuolisesta rakkaudesta, joskus viruin siinä useita vuosia ja kaiken hyvän mitä olisi voinut olla toisen miehen kanssa niin jätin taakseni vain roikkuakseni yksipuolisessa toivottomassa rakkaudessa. Se on piinaavaa kyllä mutta parempi kun pääset eroon. Kaikkea hyvää sinulle, kirjoitat tosi taitavasti ja koskettavasti!

Mistä mäkin saisin tuon vahvuuden?! Olen 37v (btw, tänään täytin), ollut naimisissa (eronnut yli 2v sitten), kaks lastakin, mutta ei vaan osaa luopua huonosta suhteesta, koska kaikesta huolimatta toivoo, että toinen ymmärtäisi vielä, miten upeaa meillä voisi olla. Järki sanoo kuitenkin toista. Oi mistä lisää itsekuria ja vahvuutta lopettaa tämä itsensä kidutus?! Nimimerkki Epätoivoinen 😛

Aika kusipää mies. Vaikka toisaalta en ymmärrä miksi halusit olla toinen nainen, kun tiedät varmasti miltä tuntuu, kun toinen pettää ja jättää. Eikä kannata ikinä alottaa suhdetta, jos siihen liittyy vielä kolmas osapuoli.

Muista kumminkin, että et tarvi toista ihmistä tunteaksesi rakkautta, vaan se rakkaus lähtee sinusta. Rakasta ja arvosta itseäsi, niin silloin löydät miehen joka myös arvostaa sua eikä kohtele sua huonosti.

Kirjoitat tosi taitavasti ja sait ainkin minut myötäelämään sekä tuntemasi ilon että tuskan. Tuskin mies suunnitteli loukkaavansa sinua tahallaan, mutta voi olla, että kun hän ymmärsi menettävänsä sinut ja ”teidät”, hän halusi ottaa päätöksen omiin käsiin ja tehdä lopullisen ratkaisun itse. Tosi kurjaa, että jouduit tuohon tilanteeseen. Toivon sydämelle voimia eheytyä! <3

Pakko ihmetellä mikä tuota miestä vaivaa….. Ensin asuu toisen kanssa ja viestettelee sulle tollasia, sit kun annat mahdollisuuden niin ei? Nyt unohdat ja jätät omaan arvoonsa, et sä varmaan tollasen miehen kanssa olis halunnutkaan olla? Mieti kun se tekis sulle samalla tavalla. Kai oot kertonu hänen avovaimolleen tästä kaikesta?

He eivät kuulemma ole parisuhteessa, vaan vain asuvat yhdessä.

Jos mies haluais olla sun kanssa niin kyllä se olis. En käsitä miten joku voi tuolla lailla muuttaa mielensä seuraavana päivänä??

Niin, olet oikeassa. Asiat eivät olisi näin vaikeita jos hän oikeasti haluaisi olla kanssani.

Miksi mies ei sitten voinut heti kertoa että hei muutan kämppiksen kanssa? Ja miten kämppis estää ”yökyläilyt, saunaillat, läheisyyden”…? Jokin nyt vaan tässä mättää 😀

Nyt menee entistä merkillisemmäksi kuvioksi…

Olet erittäin taitava kirjoittaja!! Pystyn samaistumaan noihin tunteisiin entisestä elämästä.

Hieman sinua vanhemman ihmisen kokemuksella tekstiäsi lukiessa tulee vaikutelma nuoresta naisesta, joka ei ole vielä ymmärtänyt, että jos mies on rakastunut ja tosissaan, ei hän anna asioiden päästä noin vaikeiksi. Soutaminen ja huopaaminen, toisen naisen kanssa yhteenmuutto jne. ei kokemukseni mukaan KOSKAAN johda mihinkään kestävään. Jollain muulla voi olla erilaisia kokemuksia, mutta omasta puolestani olen asiasta varma. Jos on noin vaikeaa, kannattaa unohtaa koko mies, sillä kyseessä ei ole aito rakkaus. Selvääkin selvempi vinkki on myös se, että ennen kuin mies lopettaa edelliset viritelmänsä ja mm. muuttaa pois yhteisestä kämpästä toisen naisen kanssa, ei kannata uhrata tyypille ajatustakaan. Jos hän on tosissaan, hän hoitaa asiansa kuntoon ja etsii sinut sitten uudestaan.

Voi olla että nämä neuvot kuulostavat yksinkertaistetuilta, mutta siihen on hyvä syy. Nämä asiat OVAT yksinkertaisia. Jos mies on oikea, hän siirtää vuoria puolestasi eikä vedä mukaan tällaiseen touhuun.

Kiitos, asia on varmasti juuri näin. Kyllähän minä sen sisimmissäni itsekin tiedän… Kun pelissä on paljon tunteita on vaikeaa hyväksyä tosiasiat, vaan sitä haluaisi toivoa muuta.

Apua mikä tilanne! Voin miltei myötätuntea ensin sen älyttömän suuren ilon, minkä tuosta on saanut ja senjälkeisen tuskan. Huh. Samantyylisiä asioita olen kokenut eräässä suhteessani.

Osaat kirjoittaa niin kauniisti ja hienoa, että joku puhuu aidosti parisuhteiden/tapailun/ym vaikeudesta. Se ei meinaa todellakaan aina ole helppoa.

Rohkeaa, että sait tehtyä ratkaisun! Helpottaa ennen pitkää ihan varmasti <3

Kiitos kommentistasi. Ratkaisun tekeminen ja siitä kirjoittaminen helpotti jo oloani.

Ei oo totta, mitä kaikkea oot joutunut kestämään. Toivon niin sulle kaikkea hyvää tälle vuodelle!

Taas niin vaikuttava postaus! Olet viisas ja lahjakas.

Kiitos aivan ihania sanoja sinulta!

En ole missään vaiheessa ollut toinen nainen.
Minä ja mies olimme parhaat ystävät yli vuoden ajan. Toivoin pitkään että olisimme olleet enemmän. Yhtäkkiä mies otti toisen naisen asumaan luokseen. He eivät ole parisuhteessa, mutta tilanne on mutkikas. Tiedän tasan tarkkaan tämän naisen lukevan blogiani ja tietävän minun ja miehen suhteen toisiimme.
Ketään ei ole parisuhteessa, ketään ei ole petetty eikä ketään ole ollut toinen nainen.

Vastaa käyttäjälle Sponge Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X