eveliina matilda - Banneri

Päivystin koko eilisen päivän puhelin kädessä, valmiina vastaamaan kiinteistönvälittäjän  mahdolliseen puheluun. Puhelimeni oli tietysti soinut juuri sen yhden minuutin aikana, kun mun oli suihkussa käynnin ajaksi laskettava luuri pois lähietäisyydeltä. Ilahduin kun välittäjä vastasi vastapuheluuni ja ilahduin vielä enemmän kun hän kertoi myyjän hyväksyneen tarjoukseni!

asuntoesittely

Vaikka näyttöpäivän odottelu sekä kiinteistönvälittäjän ja pankin lupaamien yhteydenottojen odotus tuntui kovin pitkältä ajalta, niin oikeasti kaikki on sujunut älyttömän nopealla aikataululla. Soma puutalo pisti silmääni etuovi.com -sivulla viime viikolla. Perjantaina kävin asunnon ennakkoesittelyssä, minkä jälkeen olin yhteydessä pankkivirkailijaani. Vielä saman päivän iltana sain pankilta  lupauksen tarvitsemaani lainaan. Seuraavana askeleena tapasin kiinteistönvälittäjän uudemman kerran, jättääkseni kohteesta tarjouksen. Jos sitten kun asunto läpäisee kosteusmittauksen puhtain paperein, pääsen singeeraamaan nimeni varsinaiseen kauppakirjaan ja pian asun ihan ikiomassa osakkeessani, 114 vuotta vanhassa puutalossa!

Ehdottomasti paras juttu asunnossa on sen sijainti. Port Arthur eli Portsa on kuin pieni maalaiskylä Turun keskustassa. Yhtiöllä on rauhallinen sisäpiha, mutta lähikauppaan on vain parinkymmen metrin matka, eikä aurajokirantaankaan kävele mahdottoman pitkään. Kerrostaloja kammoavalle, mutta palvelujen läheisyydessä viihtyvälle henkilölle, Portsassa asuminen on varmasti loistava ratkaisu.  Itse asunto on kaksikerroksinen, pienehkö koppi, jossa on rivitalomaisesti oma sisäänkäynti sekä vanhoille puutaloille ominainen, puuhellalla varustettu tupakeittiö.

ostotarjous

Tänään mua alkoi jännittää, että olikohan se asunto nyt varmasti oikeasti kiva? Olen nähnyt sen vain kerran ja silloinkin vain vartin verran, melko pintapuolisesti silmäillen. Toisaalta, kyllä minä viimeksikin sitä rintamamiestaloa ostaessani tein ostopäätöksen heti ensiesittelyllä, eikä sen kaupan kättely jälkikäteen kaduttanut. Ehkäpä elämässä ei pääsisi eteenpäin, jos ratkaisujen sijaan aina vain tuumaisi ja tuumaisi…

Tästä eteenpäin odotteluni jatkuu, sekä tietysti haaveilu siitä, että saisin viettää ensi kesän rakastamassani kaupungissa, puutalon sisälle kätkeytyvää pientä asuntoa kodikseni laitellen. Olisi muuten mukavaa kuulla muilta Porstassa asuvilta tai asuneilta, kuinka olette viihtyneet alueella?

Kommentit (14)

Täällä on peukut korkealla pystyssä, että talo on rakenteiltaan kunnossa ja sisäilmaltaan puhdas, eikä tule ikäviä yllätyksiä (joita voi toki tulla eteen minkä ikäisessä talossa tahansa, tuon ikäinen talo voi olla oikein hyvin säilynyt siinä missä uudempikin, ikä ei kerro kuin yhden tietyn ominaispiirteet suuressa kokonaisuudessa). Kuulostaa aivan ihanalta ja tunnelmalliselta tulevalta kodilta! 🙂 T.Minni

Onnea uuden kodin johdosta! Pidetään peukkuja ettei ole kosteutta (tuskin). Pakko sanoa että kauhistelin tätä nykyistä asumisjärjestelyä, mutta tuleva kotinne kuulostaa enemmän kuin hyvältä! Idylliseltä ja tunnelmalliselta. Toivon että elämä hymyilee sinulle kaikin tavoin tästä eteenpäin!

Oi mäkin oon asunut Portsassa, aivan ihana alue kyllä! Onnea! Toivottavasti tulee asunnosta lisää postauksia 🙂 Muakin kiinnostaa montako neliötä asunnossa on, yläkerrassa varmaan osittain matalampaa kattoa?

Onnea paljon uudesta kodista! Turku on niin ihana kaupunki ja tuo puutalo alue aivan huippu!

Hei. Tilaa homekoirat,(meilläkin n.300e) meillä kosteusmittaukset näyttivät kuivaa mutta myöhemmin selvisi että vaurio oli jo niin pitkälle edennyt että kaikki oli lahoa ja kuivaa, sädesieni. Meni koko omaisuus, monia kymmeniä tuhansia, kahden lapsen terveys, sekä omani. Vuoden taistelu joka onneksi päättyi käräjillä, kauppahinta takaisin mutta niin paljon muuta menetimme ja vuosi oli helvetillinen psyykkisesti ja rahallisesti

Pieni hinta, homekoirat, isossa päätöksessä

Onnea uuden kodin johdosta!??

Kiitos oikein paljon! Vaikka vielä onkin tuon kosteusmittauksen takia melko epävarma olo, että tuleeko tästä nyt kuapat vai ei.

Tervetuloa naapurustoon! Aivan ihanaa aluetta.

Kiitos! Näin itsekin olen todennut.

Me asuttiin ennen tätä nykyistä asuntoa Portsassa. Mies laajensi siellä puutalon kellariin ja vintille huoneet, mutta se ei enää sopinut kolmikerroksisena tai huoneiden puolesta meidän vauva arkeen. Rakastin Portsaa ja rakastan yhä. Siellä on hyvät muistot ja ystäviä. 🙂 Siellä hyvä yhteishenki ja enimmäkseen kivoja naapureita, jos vain haluaa luoda uusia ystävyyssuhteita.

Kiva alue ja lapsia ajatellen parikin päiväkotia ihan vieressä. Puistokin lapsille lähellä ja hiukan kauempana muitakin. Hyvä valinta 🙂

Wau, puutalo?. Onnea❤ paljon neliöitä uudessa asunnossa on?

Oi, ihana uutinen! En asu Turussa, mutta kesällä siellä vieraillessani löysin itseni Portsasta, jossa oli juuri silloin ravintolapäivän tyylinen tapahtuma (en muista nimeä, mutta käsittääkseni vuotuisa kyläjuhla). Alue on ihana, ja talot niin kauniita! Jos ikinä Turkuun muutan niin Portsa olisi ensimmäinen vaihtoehto, se teki niin positiivisen vaikutuksen. Onnea uuteen kotiin! 🙂

Vastaa käyttäjälle RmariannaS Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X