Otsikossahan se ydin jo tuli; sain tänään, vihdoin ja viimein avaimet ostamaani asuntoon!
Treffasin entisen omistajan kanssa keskellä Portsan puutaloidylliä. Oikeastaan myyjä luopui asunnostaan jo kaupantekotilanteessa, mutta varsinainen avaimen siirtyminen kädestä toiseen, tapahtui tänään. Omistajanvaihdos tuntui vasta nyt todelliselta, toisin kuin sillon, kun vetelimme nimmareita papereihin pankkikonttorissa.
Asunnosta luopuminen oli myyjän oma, harkittu päätös. Tilanne oli hänelle kuitenkin hyvin koskettava, sillä myyjä oli aiemmin kuvitellut asuvansa juuri tässä asunnossa loppuelämänsä. Aivan kuten minäkin olin kuvitellut muutaman vuoden takaisesta kodistani… Hetki herättikin minussa vahvan muiston parin vuoden takaa. Muistan kun irroitin pupuavaimenperästäni sen rintamamiestalon kultaisen avaimen ja ojensin sen pois. Lopullisesti. Muuttotavarani odottivat pihalla ja kiersin vielä viimeisen kerran taloni huoneet läpi. Yritin painaa mieleeni kukkatapetin kiemurat, lautalattian narinan ja lastenhuoneen tuoksun. Näin parin vuoden jälkeen muistot entisestä alkavat jo haalistua.
Tärisevin käsin tähtäsin minulle juuri ojennetun avaimen lukkoon ja avasin ensimmäistä kertaa mun ikioman asunnon oven. Astelin sisälle, katselin ympärilleni ja ajattelin, ettei sen niin väliä jos en enää muista kaikkea entisestä. Nyt on aika tehdä uusia, entistä parempia muistoja.
Kommentit (4)
Sama tilanne täällä edessä… Yritän painaa mieleen tuon viimeisen lauseen. Ihanaa kevättä sinulle ja lapsille?
Onnea uuteen alkuun ❤️
Voi kiitos!
Voih, paljon voimia ja ihanaa kevättä sinulle myös <3