eveliina matilda - Banneri

Ade ja Alex viettävät nyt kesällä useita päiviä isovanhemmillaan, jotta he saavat päiväkodista lomaa. Itselläni kun on kesällä vain muutama hajanainen lomapäivä ja vasta syksyllä pari lomaviikkoa. Lapset lomailevat toki jonkin verran isänsäkin kanssa, mutta ilman isovanhempien apua, heidän lomailunsa jäisi harmillisen vähäiseksi. Olen todella kiitollinen vanhemmistani, jotka rakastavat lasteni kanssa puuhailua ja viitsivät keksiä lapsille monipuolista kesätekemistä.

Eilen saavuin työpäivän jälkeen moikkamaan lapsia vanhemmilleni, mutta yllättäen en päässytkään portista pidemmälle. Tai en päässyt, ennen kuin hain autosta rahaa sisäänpääsyä varten ja ostin euron hintaisen pääsylipun.  Mukkila oli työpäiväni aikana muuttunut Hutuparkiksi, eli vesipuistoksi, jonka nimi sai inspiraatiota sukunimestäni.

Jokainen sisäänpääsyn maksanut henkilö sai ranteeseen rannekkeen.

Jopa kellukkeista rahastettiin, mutta vastasyntyneet vauvat sentään pääsivät sisälle puoleen hintaan.

Pienellä Whatsapp-ryhmä -mainonnalla Hutuparkki saatiin melkein loppuunmyydyksi. Mun siskot sekä M saapuivat paikalle lapsineen. Sekä mun täti piipahti myös vierailulla. Meillä oli taas kerran aivan ihana kesäilta. Lapset uivat ja leikkivät, samalla kun me aikuiset istuskelimme, keskustelimme ja söimme. Illalla Ade ja Alex laskivat ukkin kanssa vesipuiston kassan, jonka mukaan päivä oli tuottanut 13 euroa. Voitoilla ostetaan kuulemma mukkilan pakastimeen jäätelöä.

Tänään Ade ja Alex lähtevät viikoksi isänsä luo. Mulla ei vielä ole sen suurempaa ohjelmaa, mutta kyllä me M:n kanssa osaamme nauttia myös näistä lapsivapaista viikonlopuista. Hyvää viikonloppua!

Kommentit (11)

Ihanaa, että isovanhemmat touhuavat lastenlasten kanssa!
Näyttää niin ihanan kesäisiltä nuo kuvat ?
Lapsilla on ollut varmasti hauskaa.

Minusta on ihan outoja nuo aiemmat kommentit. Vaikuttaa että kärttyisiä ovat, vaikka kesä on kauneimmillaan.

Kesä on kerran vuodessa vain.. lämpöä ja iloa ??

Euro nyt ei loppujenlopuksi ole paljoa! Mulls meni vähän ohi että olitko tyytymätön tuohon pääsymaksuun? Ei millään pahalla, kunhan jäi mielen päälle! 🙂

Mua kiinnostaa oikeesti tietää, en siis vittuile, kun kysyn, että miksi taivutatte sanan ukki, näin: ukkin? Kieliopillisestihan toinen k häviää sanan taipuessa. Olen huomannut, että siskosi taivuttaa sanan samalla lailla. Eikä kyse ole mistään murre-jutusta. Kukaan tuntemani turkulainen ei taivuta sitä noin. Tiedättehän te, miten se kuuluu taivuttaa?

Pikkujuttu, tosi huomaamaton varmaan muiden mielestä, mutta mulla särähtää korvaan. Tai siis silmään, tässä tapauksessa. Toki sanoja saa kuka vaan taivuttaa miten haluaa, mutta tuollaiselta puoliammattilaiselta ehkä uskaltaa kysyä, että miksi noin.

Nimenomaan on murrejuttu taivuttaa noin ja tosi yleistä Turun seudulla.

…ja sehän muuten ON länsirannikon murretyyli. Ainakin nyt Turusta Poriin nimet taipuvat helposti ”väärin”: Jattalle, Mikkolle, ukkolle ja jopa äitille
– niin ja miksei myös ukkille.
Omaan ”paikalliseen korvaan” särisee myös, mutta eipä tuo kielioppivirhe täällä kyllä mikään tavaton ole.

Mä (ja taitaa myös meidän muu perhe) tykkään sanoa Ukkin. Siksi. 😀 Meillä myös Pikku-Kakkonen on Pikku-Pakkonen ja Pepsi Max on pepimaki. Ja näitähän riittää…

Onhan nuo lempinimet nyt vähän eri asia, kuin sanan taivuttaminen tahallaan väärin 🙂 mutta okei, tämä on siis vain tapa puhua.
Vielä alempaan kommenttiin: en todellakaan ole huomannut, että turussa olisi tapana säilytää kaksoiskonsonantti sanaa taivutettaessa, mutta saatan toki olla väärässä, enhän joka päivä kuule turkulaisten puhuvan. Minusta vaan kuulostaa ja näyttää tosi tyhmältä: takkille, pappilla, tuttin… Äitille taas on minunkin murteessani ihan äitille ja se onkin ainut, jonka kirjoitan usein vahingossa, niin kuin sanon: äitille vaikka tiedän että se on äidille. Mutta jos kirjoitan virallisempaa tekstiä, niin pyrin kyllä kirjoittamaan sanat oikein, enkä tahallaan väärin. Minusta se on fiksumman näköistä 😛

Mun turkulaiskaveri sanoo aina ”pappan tykö”. Mitäs Erika siihen sanot? 😀

Mun kommenttiako tarkoitit? Ei ollut kärttyisä missään nimessä,kunhan ihmettelin!

Vastaa käyttäjälle Liisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X