eveliina matilda - Banneri

Täytin tammikuun lopussa 24 vuotta. Siskoni ja lapseni järjestivät syntymäpäivieni kunniaksi minulle yllärijuhlat. Saavuin työpäivän päätteeksi vanhempieni luokse, jossa edellä mainitut olivat leiponeet mulle kakun! Innostuneet lapset ojensivat minulle suloiset onnittelukortit ja lahjan, joka sisälsi Espritin teepaidan ja lahjakortin COS -myymälään. Nämäkin ovat juuri mun lemppari vaatemerkit. Ostan vaatteeni suurimmaksi osaksi Espritiltä, mutta innostukseni luonnonmateriaaleja kohtaan on saanut minut tutustumaan viimeaikoina myös COS:in vaatteisiin.

Ostin lahjakortilla tämän 100% villaa sisältävän neuleen. Kerroin täällä aiemmin miten mun vaatekaapista puuttuu lämmin neuletakki ja sainkin muutaman hyvän vinkin eri neulevalmistajista. COS:ilta sitten yllättäen löytyikin tällainen minua miellyttävä väri ja malli. Villaneuleen lisäksi ostin puuvillasta valmistetun, mutta silkkisen tuntuisen pitkähihaisen sekä puuvillasta tehdyn harmaan neulepuseron.

Vallila muki

Perjantaina työpaikkani huoltomiehet yllättivät minut kukkakimpulla ja kuohuvalla. Olin hyvin häkeltynyt ja kiitollinen ihanasta muistamisesta. Pinkit kukat koristivat päivän työpöytääni ja sain kertoa jokaiselle kysyjälle viettäväni synttäreitäni. 24 vuotta ei vielä tunnu pahalta kertoa, mutta luulen että ensi vuodesta lähtien haluan vain unohtaa tämän kamalan vanhentumisen päivän.

kinuskimunkki

Lapset viettivät tämän viikonlopun isällään, joten minä juhlin perjantai-illan ja lauantain ystävieni kanssa. Kävimme baarissa ja juhlimme jatkoilla aamuun asti. Ystäväni lahjoivat minua vielä aivan suotta meikkipussilla, hajuvedellä ja alkoholilla. Kaikki mahtavat ihmiset ympärilläni tekivät syntymäpäivästäni aivan ihanan. Kiitos!

Kommentit (2)

25+ on vaan hyviä synttäreitä, älä huoli 🙂 Oppii yhä paremmin näkemään, ettei se menneisyyden 20- tai 23-vuotias ollut edes ihminen, saati sitten sinä.

Paljon Onnea Eveliina! Liikuttava tuo kortti/piirustus <3 pakko kysyä että mitä tuo herkullisen näköinen munkki(?) pitää sisällään ja mistähän tuollaisia saisi? 🙂

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X