Eteisen remontti etenee. Ennen- ja jälkeen -kuvia!
Ennen remonttia
Ahtauden ja epäkäytännöllisyyden takia eteisessä vain säilytettiin vaatteita, jotka sitten puettiin ylle hellahuoneen puolella. Lapset kävelivät usein kengät jalassa keittiön puolella, koska siellä oli paremmin tilaa avustaa heitä pukeutumisessa ja riisumisessa. Eteisessä ei myöskään ollut lainkaan laskutilaa esimerkiksi avaimille. Kotoa pois lähtiessäni minä saapastelin kengät jalassa hellahuoneen puolelle peilaamaan, sillä eteisestä ei löytynyt peiliä.

Ennen remonttia. Kuvattu hellahuoneesta eteiseen. Tästä kuvasta nyt löytyy läpikulkumatkalla olevaa extratavaraa, mutta ilman niitäkin eteinen on rauhaton ja epäkäytännöllinen.
Tilanne tällä hetkellä
Eteinen on edelleenkin pieni, mutta siitä huolimatta nyt paljon toimivampi! Naulakon siirtäminen portaikkoon toi tasanteelle enemmän tilaa pukeutua ja liikkua. Perinteisen kenkähyllyn vaihto seinältä löytyviin kenkäkaappeihin lisäsi lattiatilaa ja loi huoneeseen laskutilan. Seinältä löytyvä peili suurentaa tilaa ja hellahuoneesta katsottuna heijastaa kauniin tiiliseinän näkyville. Käytännöllisyyden lisäksi yritimme tehdä tilasta viihtyisämmän kaivamalla levyn alta esiin perinteiset rakennusmateriaalit: hirsi-, lauta- ja tiiliseinät. Pidän siitä, että kotiimme saapuva vieras näkee heti ensimetreillä että on saapunut vanhaan puutaloon.

Mun ois tehnyt vähän mieli maalata tuo tiili valkoiseksi. En kuitenkaan edes viitsinyt ehdottaa Pepelle, kun se on niin innoissaan tästä punatiilestä. Voihan tätä ainakin hetken katsella näin.

Hirsi tummensi ilmettä, mutta toi toisaalta kontrastia valkoiselle. Luulen että siistit, valkoiset listat tekevät tilalle vielä todella paljon. Tässä kuvasta näkyy muuten nuo yläkertaan vievät portaat, jotka olivat ennen männyn väriset.

Ironista kyllä, mutta näiden taulujen kiinnitys oli lähellä johtaa lusikoiden jakamiseen. Minulla ja Pepellä oli täysin erilaiset käsitykset taulujen asettelusta ja muutaman kohtauksen jälkeen viskattiin ne vain tuollaiseen läjään. 😀
Sitä aina ennen remppaan ryhtymistä kuvittelee, että nopee homma! Töiden edetessä sitä tehtävää onkin sitten yllättävän paljon… Seinien purkaminen oli ihan älytön homma ja rakennusjätekin on muuten vielä vietävä varastosta kaatopaikalle. Toivottavasti loputkin eteisestä saadaan kuntoon vielä tämän viikonlopun aikana. Listoituksen lisäksi tulevalle viikonlopulle on tiedossa ainakin Adeliinan kaverisynttärit, mukkilassa kyläilyä ja auton katsastus. Mukavaa viikonloppua kaikille!
Kommentit
Vau, tulipas kiva! Sulla on selvästi silmää ja näköjään taitoakin 😀 Odotan innolla loppukämpän esittelyä 🙂
Wautsi miten kiva muutos! Mistä on tuo ihana pyöreä peili?
Kiitos! Peili oli super edullinen löytö Hong Kongista! Halkaisija on jotain ~80cm ja hintaa muistaakseni 40-50 euroa.
Tulipas kiva, tykkään! Olis kiva nähdä myös kph:n esittely ja yläkerran? 🙂
Kiitoos! Joo, kehittelen näistäkin huoneista jonkinlaista esittelyä. 😀
Hienolta näyttää 👌🏻.
Ystäväni luona näin kivan ratkaisun, jossa portaiden alapinnoille oli ruuvattu kiinni tanko, sellainen ”keittiöpyyheteline”. Tähän sai hienosti roikkumaan henkarit ja niissä vieraiden takit , vaikka huomaamaton tanko voi arjessa olla ihan tyhjäkin (jopa vaatepuut voit pitää siitä arjessa pois kolisemasta). Tarvittaessa siihen saa tosin roikkumaan henkariin vaikka lasten märät haalarit.
Hei, Kiitos vinkistä! Kaikki ideat ovat tosi tervetulleita. Yritän mielessäni hahmotella, että miten se tanko siellä ystävälläsi on ollut… Portaiden alapinnoilla? 😀
Niin, tuossa kun nuo portaat yläkertaan kulkevat eteisen katossa. Oli siis ruuvattu yläkertaan vievien portaiden porras-askelmien alapinnoille. Yleensähän nuo tangot ruuvataan seinään, mutta ”kattokii nitys” on mielestäni vielä nerokkaampi.
Aivan! Nyt ymmärsin! Meillä vaan nuo katon portaat ovat niin korkealla, ettei niihin ylety ilman tikkaita. Kuva ehkä hieman hämää, mutta tosiaan tässä tilassa ei onnistu :/
Hieno! Olen ehdottomasti miesystäväsi kannalla, älä missään nimessä maalaa punatiiltä! Tuossa on tarpeeksi valkoista pintaa jo 🙂 Mutta makuasioitahan nämä, tuskin se ruma on valkoisenakaan 😀 Tossa punatiilessä on vaan jotain niin upeeta tunnelmaa.
No nyt näyttää nätiltä ja toimivalta! Meillä on suunnitteilla noi (oletan) samat kenkäkaapit eteiseen. Laitoitko jonkin levyn että päällisestä tuli tasainen? Meillä on pyykkikoreina vessassa noita 4kpl 😀
Tosi hieno lopputulos! Minustakin punatiili tuo tilaan oikeaa tunnelmaa, aitoutta. Erityisesti jos aiotte muuttaa jossain vaiheessa pois, niin jättäisin maalaamatta. Uskon, että viehättää aitoudellaan enemmän seuraaviakin asukkaita.
Hei! Mistä oot nuo kaupunkitaulut ostanu?
Mistä tuo ihana paita on ?