eveliina matilda - Banneri

Minä ja Pepe vietämme käytännössä kaiken töiden ulkopuolelle jäävän ajan yhdessä. Kuljemme töihin ja töistä kotiin yhdessä, teemme yhdessä ruokaa, vietämme yhteisten kavereiden kanssa aikaa, harrastamme yhdessä, hoidamme lapset yhdessä, nukumme yhdessä, katsomme yhdessä ohjelmia, käymme kaupassa yhdessä ja luonnollisesti myös riitelemme yhdessä.

Pepe on luonteeltaan varmaan rauhallisin ihminen kenet olen tavannut. Hän näkee vaivaa muiden vuoksi, jakaa auliisti omastaan ja pyrkii pitämään yllä leppoisaa tunnelmaa, jotta kaikilla olisi mukavaa. Olen kuitenkin saanut kiltin Pepen kanssa aikaiseksi jo aika monta riitaa. Riitamme saavat alkunsa yleensä silloin, kun olemme väsyneitä, nälkäisiä ja kahdestaan. Kun minun kiivauteni törmää yhteen Pepen jääräpäisyyden kanssa, alamme purkaa muualta keräämäämme stressiä toisiimme ja näin pystyssä on riita. Riidoillemme hyvin ominaista on kiihtyminen nollasta sataan ja taas yhtä nopea rauhoittuminen normaalitilaan. Kumpikaan meistä ei välitä kantaa kaunaa tai tuhlata hyvää päivää vihanpitoon. Kiivas sanasota johtaa lyhyeen mököttämiseen, mikä loppuu yleensä nauruun, anteeksi pyytelyyn tai siihen, ettei kumpikaan enää muista jatkaa riitelyä. Muistan riidat, mutta en ainuttakaan riidan aihetta, mikä kertonee siitä, että aiheet ovat olleet melko mitättömiä.

Viimeisin taistomme käytiin perjantai-iltana, kun saavuimme kotiin hyvin sujuneelta ystävien illanvietolta. Olimme rättiväsyneitä ja jo melkein päässeet rojahtamaan sänkyyn, kunnes sitten nukkumisen sijasta päätimmekin hieman puhdistaa ilmaa.

Tällä kertaa koen Pepen aloittaneen riidan minuun kohdistuvalla syytöksellään, joka synnytti minussa paljon suuremman reaktion, mitä Pepe olisi osannut odottaa. Kirosanat halkoivat nukkuvan Portsan hiljaisuutta, kun erkanimme riidan perimmäisestä syystä ja päästimme ulos kaiken mieltä hiertäneen. Ulos ajautui toimestani hyvin teatraalisesti myös suurin osa Pepen luokseni tuomista tavaroista. Kun jäljellä ei ollut enää mitään sanottavaa (tai ulos heitettävää), minä loikin tuulettumaan päätyneiden tavaroiden yli pihan poikki ja jätin Pepen kieriskelemään epätietoisuuteen siitä mihin olin matkalla. Parikymmentä ylpeää metriä kuljettuani, ymmärsin olevani itsekin täydellisessä epätietoisuudessa määränpäästäni. Olin ottanut mukaani itsenäistä elämää nauttivan arvokkuuteni, mutta jättänyt kotiin puhelimeni, rahani ja takkini. Toisesta kengästäni puuttui pohjallinen ja kello oli jo yli keskiyön. Mieleni teki kääntyä takaisin kotiin, mutta koska olin juuri huutanut pää punaisena, että pärjään paljon paremmin yksinäni, ei kotiin palaaminen ollut vaihtoehto, ehkä enää koskaan. Näin jo mielessäni miten minun olisi seuraavana päivänä irtisanouduttava töistä, hyvästeltävä ystäväni ja muutettava toiselle paikkakunnalle, ehkä lappiin. Tähän hätään kävelin kuitenkin aina naapuriin asti. Hiivin Pepen rempallaan olevaan asuntoon, jonka nuhjuisella sohvalla nukuin ensimmäisen yön erossa poikaystävästäni.

Aamulla heräsin siihen kun sohvalla istuva Pepe kysyi, että mennäänkö yhdessä takaisin kotiin. Mehän menimme, söimme sydämen mallisia munakkaita ja pohdimme jo menneisyydeksi kirjattua riitaamme. Kumpikaan meistä ei ollut oikeastaan huolissaan runsaasta riitelystämme. Tulevaisuutta ajatellen päätimme kuitenkin kehittyä riitelijöinä niin, että pysähdymme kuuntelemaan toisiamme ja minä koitan ilmentää tunteitani hieman hillityimmin keinoin. Päädyimme pohdinnassamme siihen tulokseen, että meillä molemmilla on parisuhteessamme niin turvallinen olla, että meillä on niin sanotusti varaa riidellä. Kumpikin tietää toisen olevan siinä siitäkin huolimatta, että sen tavarat viskaa pihalle. Teimme myös tärkeän huomion siitä, että ilkeät sanat ja teot rajautuvat täysin riitojen sisälle, eikä meidän kodissa muuten ole koskaan huono tunnelma. Me taidetaan olla aika tunteellinen pari; rakastetaan ja riidellään täysillä.

Kommentit (7)

Kyllä se mieli siitä rauhoittuu kun tulee ikää lisää. Muistan itekin kun teininä kaikki oli niin dramaattista ja luuli että aikuisena olo on jotain hurjia parisuhderiitoja ja itkuisia sovintoja. Sitten kun kasvaa ja oppii tuntemaan itsensä paremmin, eikä ole niin epävarma omasta identiteetistään, niin osaa olla muillekin hyväksyvämpi. Teini-ikään ja keskenkasvuisuuteen kuuluu tuollainen: mulla on niin kova temperamentti et suutun ihan hitosti kaikesta mun miehelle 😀

Ihanaa että joku uskaltaa sanoa ääneen että riitelee myös puolisonsa kanssa! Tuntuu että nykyään on muotia ettei riitele parisuhteessa yhtään, mikä taas sais mulla hälytyskellot soimaan. Mut just näin, tutulta kuulostaa. Meilläki vielä hakusessa yhteiset tavat nii vääntöä tulee väkisin.

Kuulostaa ihan mun parisuhteelta! Kiva tosiaan saada tälläistä vertaistukea kun omassa lähipiirissä tuntuu olevan vaan sellaisia ei yhtään riiteleviä pareja, välillä oon itsekin miettinyt että onko meidän suhteessa jotain vikaa kun riidellään niin paljon mutta toisaalta siinä on myös hyvätkin puolensa. Ja siihen vaikuttaa niin moni asia miksi jotkut riitelee ja toiset ei 😀

Yleensä tuoreet parit ovat niin rakkauden kuplassaan että eivät riitele paljoa. Itse olin mieheni kanssa ensimmäisen yhteisen vuoden riitelemättä kun kaikki vaan sujui ja oli ihanaa. Nyt kun yhteisiä vuosia on 10 niin ollaan kyllä riidelty. Mutta ei todellakaan usein. Ja silloin kun riidellään puhdistetaan ilmaa ja kumpikin tietää että toinen pysyy siinä siitäkin huolimatta. Tuoreessa suhteessa onkin varmasti valtava haaste riidellä kun ei täysin tunne toista eikä voi olla täysin varma miten toinen reagoi. Toisaalta koettelee suhdetta jo alkuunsa. Kumpikin tietää mitä vastassa on kun on se suurin ihastus ja viehätys takanapäin.

Eksyin blogiin, ja tämä oli ensimmäinen postaus jonka olen sinulta lukenut. Ensimmäisenä mieleeni tästä tekstistä tuli ”ah, se on sitä nuorta rakkautta”. 🙂 Vaikka enhän minä tiedä vaikka olisittekin olleet jo useampia vuosia yhdessä. 🙂

Kirjoitat aivan ihanasti, kaikesta. Kiitos

Minun tilanteessani ei ole kyse siitä, että ”haluan suuttua ihan hitosti akikesta mun miehelle” 😀 Eiköhän ne teini-iän epävarmuudet ole jo takana päin. Kyllä aikuisetkin voi riidellä. 🙂

Vastaa käyttäjälle Jensku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X