eveliina matilda - Banneri

Tutustuin me&i -vaatemerkkiin saatuani omia lapsia. Merkin lastenvaatteille tuntui olevan oma fanikuntansa, johon minä en todellakaan kuulunut. Muistan muutaman vuoden takaisista mallistoista räikeät, jopa toistensa kanssa riitelevät väriyhdistelmät. Olen aina ollut murrettujen, vaaleiden sävyjen ystävä ja hyvin harvat retrovaatteet tekevät minuun vaikutuksen.

Minut on kuitenkin kutsuttu useille miikkarikutsuille ja olen aina lähtenyt kutsuille, jos en nyt vaatteita ostamaan, niin pullaa syömään. Jokaisilta kutsuilta olen kuitenkin kotiuttanut turvonneen vatsan lisäksi tilausvahvistuksen. Vaikka merkin mallistot eivät kokonaisuudessaan ole tehneet minuun vaikutusta, niin aina vaaterekiltä on löytynyt joku laadukkaan oloinen ja kivan näköinen vaate. Olen myös perinyt siskoltani yhden miikkarin tricotakin, josta on tullut yksi vaatekaappini suosikeista.

meandi neuletakki

Viimeviikolla minut kutsuttiin taas pitkästä aikaa me&i kotikutsuille. Tutustuin mallistoon jo valmiiksi nettikaupan kautta ja totesin lähteväni taas pullalle. Kuitenkin tälläkin kerralla yksi vaate teki minuun sovitettuna vaikutuksen ja tilasin kutsuilta tämän vaaleanbeigen neuletakin.

Neuletakki 84,90

Ostin talvella harmaan, lantiomittaisen Cosin villatakin, jota olen käyttänyt paljon. Nyt oli kiva saada vanhan neuleen rinnalle hieman eri sävyinen ja pidempi malli. Tämä villatakki on 100% puuvillaa ja ainakin pesemättömänä matsku tuntuu sileän pehmeältä. Pepe sai kohtauksen kun hän tätä tekstiä oikolukiessa huomasi neuleen hinnan. Perustelin ostoksen kuitenkin sillä, että on mukavaa tietää, ettei yllä oleva vaate ole lapsityöläisen ompelema.

Capri Collectionin farkut olen ostanut viime kesänä pienestä CC:tä myyvästä liikkeestä Naantalista. Farkuissa on yksi pieni kukka-aplikointi, hauskat napit ja revityt lahkeet.

 

Body: 19,90 / Housut 29,90

Lastenvaatteiden osalta tykästyin oikeastaan vain tähän settiin, jonka ostin kummipojalleni Maxmilianille syntymäpäivälahjaksi. Raikas vaaleansininen, yksisarviset ja sateenkaaret tekevät vaatteista lapsekkaat, mutta mustat housut rauhoittavat kokonaisuutta.

Babblarna – vaatteet taas olivat aivan liian värikkäitä ja jopa outoja minun (ja lasteni) makuun.

Sukat 13,90

Ostettuani Adeliinalle nuo kivan väriset sukat, olin tuhlannut tarpeeksi saadakseni kaupanpäällislahjaksi tämän pyyhkeen, josta en pidä.

Mulla on siis melkoisen ristiriitaiset fiilikset tästä merkistä! Mitä mieltä te olette tämän malliston vaatteista?

Kommentit (4)

Hei mistä toi valkoinen paita on? Sekin on kiva, kiva kokonaisuus kaikenkaikkiaan. 🙂

Täällä kans miikkareista tulee mieleen vain ne kaameet veluri vaatteet. Ei yhtään meidän juttu. Menin kuitenkin viimeviikolla kutsuille. Tilasin itselleni sen perus mustan hameen ja pojalle harmaat housut sillä mursu?-kuosilla. Tuo sama neule oli myös harkinnassa mutta kh tuella kotona ollessa 80€ kahdesta vaatteesta oli jo tarpeeksi paljon…

Se musta puolihame on tosi kiva ja mielestäni ollut useammassa mallistossa. Itse löysin vastaavan kirpparilta, mutta muussa tapauksessa oisin voinut ostaa sen me&i:n hameen töihin. Siellä taisi kyllä olla musta mekkokin, joka oli sekin tosi kiva. 🙂

Juuri vasta mietin, että vieläköhän kyseinen merkki mahtaa olla elossa.
Me&I saapui Suomeen silloin, kun omat lapseni olivat pieniä ja retrovaatteet kovassa nousussa. Koska hinnat hirvittivät, eikä peräreiän kuva lapseni paidassa ollut vaan se mun juttu, jäi omat ostokseni usein myös tekemättä.
Toki vuosien varrella meillekin kotiutui lopulta aina jotain kyseisen merkin vaatteita aina suosikeiksi asti.

Ensimmäisiltä kutsuilta ikinä ostin beigen värisen siilipaidan. Se kulki lapselta toiselle, pesusta toiseen, kunnes lopulta vain tuli tiensä päähän. Samaan sarjaan oli sukat samoissa väreissä.

Lisäksi muistan kerran himoinneeni vaaleansinisiä paitoja, joissa oli valkoisia pilkkuja ja punaisia autoja. Olisin halunnut pojille samanlaiset paidat, mutten koskaan raaskinut niitä ostaa.

Vuosiin en ole kutsuilla käynyt, enkä koskaan ostanut noita naisten vaatteita. Ehkä aikansa kutakin.

Vastaa käyttäjälle Maiju Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X