eveliina matilda - Banneri

Julkaisussa esiintyvät kehykset julisteineen on saatu Poster Storelta

sisutustaulut

Pidän aivan valtavasti skandinaavisesta ja pelkistetystä tyylistä. Haluaisin asua puhtaanvalkoisessa kodissa, jonka tyhjyydessä hengitys ja ajatus soljuvat. Kuitenkin kerta toisensa jälkeen löydän itseni naputtamassa skandinaavisen valkoiselle seinälleni ripustusnaulaa, jotta saan kirpputorilta löytämäni kultaisen aurinkopeilin paraatipaikalle. Vaikka kuvittelen olevani kaikinpuolin moderni, niin se isoäidin vanha kristallikruunu ja entisen osuuskaupan kulunut lipasto saavat sydämeni hypähtämään, kun katselen kotiani. Poster Storen ansiosta sydämeni hypähtelee ilosta nyt myös seinille katsoessa!

Taulut, sisustus

Kotimme uusimmat ja näyttävimmät tulokkaat ovat hellahuoneen seinän julisteet. Taulut tuovat tilaan runasautta ja väriä, viemättä kuitenkaan lainkaan arvokasta liikkumis- tai laskutilaa.

metallikehys

Poster Store

Valitsin nettikaupan valtavasta valikoimasta luontoaiheiset julisteet, koska olen hiljattain hurahtanut huonekasvi-trendiin ja nämä kuvat tuntuivat tekevän huoneesta entistä viidakkomaisemman. Hempeiden kukkakuvien seuraksi oli kuitenkin saatava myös ajatuksia herättelevä taulu, minkä tehtävän sauhutteleva nainen täyttää täydellisesti. Pitkän pohdinnan päätteeksi kehysten materiaaliksi valikoitui mustat, mattaviimeistellyt metallikehykset.

taulukollaasi

Tein aika rohkeasti valitessani tilaan nähden liian suuret kehykset, sillä sisäinen sisustajani halusi olla hieman erilainen. Ajattelin suurien, lähes katonrajaan sijoitettujen kehysten korostavan pienen huoneen korkeaa huonekorkeutta. Kun useammista seinäpinnoista vain yksi pieni pätkä on verhoiltu julisteilla, ei vaikutelma kuitenkaan ole minun makuuni liian tunkkainen tai täysi. Sijoitin kehysten yläreunan samalle korkeudelle ikkunan yläkarmin kanssa ja porrastin kuvien alareunan mukailemaan portaikon nousevaa mallia.

eveliinamatilda

Odotan innolla, että ikkunoiden takana huojuvat syreenit puhkeavat kukkaan ja tuovat vielä lisää luonnon loistoa hellahuoneeseemme. Minusta on aivan ihanaa vastaanottaa kesä täällä runsaan kotoisassa viidakkokodissa! Syksyn tullen kehyksiin on sitten helppo tilata sen hetken mielialaan sopivat julisteet.

Vaikka sillä ei oikeastaan ole mitään väliä; niin olisi mukava kuulla mitäs te muut tykkäätte meidän kodin fiiliksestä?

Julisteiden lisäksi sain Poster Storelta alennuskoodin, jolla Te lukijat voitte tilata julisteita -30% alennuksella. Koodilla eveliinamatilda30 voitte seuraavan 14 päivän aikana ostaa kaikkia muita paitsi Selection-osion julisteita.

Kommentit (9)

Hei, todella ihanan näköinen koti. Osaatko sanoa, että mikä tuon kasvin nimi on tuolla portailla? Tuo mikä muistuttaa vähän peikonlehteä ja mistä olet sen ostanut? 🙂
Mukavaa kesää sinulle!

Tää teidän koti on kyllä tosi kodikkaan näköinen, nuo taulut oikein viimeistelee kokonaisuuden! Onko sun makkari muuten myös tuolla ylhäällä/nukutteko kaikki samassa huoneessa, vai missä sun sänky on? Tuli vaan mieleen ettei sitä oo tainnu koskaan näkyä missään kuvassa, ja aloin miettiä 😄

Voi kiitos! 🙂 Yläkerta on lapsille. Suunnittelen sinne peintä ilmeen kohotusta ja siksi en ole vielä esitellyt sitä täällä kun tekisi mieli paljastaa vasta valmis lopputulos. 🙂 Meillä on kaksio, eli meidän hellahuone on tavallaan keittiö, olkkari, makkari, ruokailuhuone, leikkihuone…. 😀

Teidän koti on niin kiva! Oisko loppuasunnosta mahdollista saada jossain kohtaa jotain esittelyä tai kuvia? 🙂

Aivan ihana ja tunnelmallinen koti teillä. Kauniisti osaat sisustaa.

Kiitos! Se on joku tetrasperma? 😀 En tiedä, onko sille jokin suomenkielinen nimi myös. Olen ostanut sen yksityishenkilöltä, enkä valitettavasti tiedä mistä hän on kasvin saanut käsiinsä. Uskoisin näiden olevan kyllä suht yleisiä huonekasveja.

Vastaa käyttäjälle Ansku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X