eveliina matilda - Banneri

aamiainen

”Äitiii, mä haluun kattoo pädii!” -Alex herätti minut äitienpäivän aamuun. Pepe oli onneksi tilanteen tasalla ja kuiskasi Alexille ”shhh, nyt on äitienpäivä”. Minä esitin nukkuvaa koko sen ajan kun portaissa kipitettiin edes takas, ilouutista kuiskuteltiin ja lahjojen sijaintia paikannettiin. Kun herätys-suunnitelmani oli valmis, lapset ”herättivät” minut laulamalla perhoslaulun, jonka sanat he keksivät samalla kun lauloivat. Alexin vetämän viimeisen säkeistön päätteeksi pääsin avaamaan aivan ihanat lahjat! Lahjojen ihastelun jälkeen minulle tarjoiltiin aamiainen sänkyyn.

Lapset olivat maalanneet päiväkodissa lasipurkit, jotka oli täytetty keksien kuiva-aineilla. Ohessa oli hienot kortit sekä ohje, kuinka voita ja kananmunia lisäämällä taikina on valmis leivottavaksi. Alex oli supersuloinen kun hän heti lahjan ojennettuaan kehoitti minua syömään sen.  Yritimme sitten selittää, että taikina pitää ensin valmistaa loppuun ja paistaa kekseiksi. Toistaiseksi säästimme leipomisen jollekin sellaiselle päivälle, milloin ei ole muuta ohjelmaa.

äitienpäiväkortti

Päiväkodissa valmistettujen lahjojen lisäksi minua hemmoteltiin aivan täydellisillä kengillä! En olisi itsekään osannut ostaa näin minun tyylisiäni kenkiä, enkä voinut millään uskoa, että lapset olivat ostaneet nämä sandaalit minulle yhdessä ukkin kanssa. Lahjasta teki vielä mahtavamman kortissa olleet Adeliinan saatesanat. Verbaalisesti lahjakas Ade osaa heittää tilanteeseen kuin tilanteeseen jotain hauskaa tai nasevaa.

hame: Tom Tailor / kengät: Tamaris / paita: h&m

Tom Tailor hame

Sanoinko jo, että täydelliset!? Pinkkiä, nudea, pehmeyttä ja laatua. Juuri tällaiset kevyet kesäkengät kokoelmastani uupui.

kirsikan oksa

Lahjoja tärkeämpää oli kuitenkin yhdessäolo. Oli mukavaa, että kellään ei ollut kiire, vaan liikuimme oman aikataulumme mukaan. Rauhallisen aamun päätteeksi suuntasimme Skanssiin etsimään lapsille farkkutakkeja. Sopivia takkeja ei löytynyt yhdestäkään Skanssin vaateliikkeestä, mutta paikkasimme pettymyksen  lauantaikarkeilla, jotka unohdimme lauantaina ostaa. Kauppakeskuksesta suuntasimme Pepen vanhemmille ruokailemaan ja kahvittelemaan. Kun lapset alkoivat prinsessakakun, keksien, karkin ja miljoonan marengin jälkeen olla tarpeeksi sokerihumalassa, päätimme lähteä kotiin. Autoon istuuduttuamme kuulin, että siskoni oli matkalla isoäitini luokse ja päätimme liittyä seuraan. Meillä oli onneksi mukana ulkovaatteet, niin lapset pääsivät purkamaan energiaansa ulkona leikkien ja trampoliinilla pomppien. Juotuamme Pepen kanssa päivän kymmenennet kahvikupit, lähdimme kotiin iltatoimien pariin. Alex nukahti autoon ja hänet kannettiin suoraan sänkyyn nukkumaan. Adekin nukahti toimintaa täynnä olleen päivän päätteeksi tosi nopeasti sänkyynsä.

Nyt me Pepen kanssa siivoillaan askertelun jälkiä, pakataan huomiset päiväkotireput, valmistellaan huomiset aamupalat, luetaan pääsykokeeseen ja koitetaan päästä nukkumaan ennen puoltayötä!

Toivottavasti myös teillä muilla Äideillä on takana ihana päivä. <3

Kommentit (2)

Mistä noin ihana hame ja t-paita? Jopa tavallista mustaa t-paitaa olen etsinyt ja vaikeuksia ollut löytää, kun väärin istuvia tai vääränlaista materiaalia olleet :’D

Hei! Mun on ollut myös vaikea löytää perus istuvaa mustaa t-paitaa. Yllättäen löysin täydellisen h&m:stä, missä en juuri koskaan vieraile. Paita on 100% puuvillaa, slimfit ja hieman paksumpaa matskua, eli esim. rintsikat ei paista läpi. Hinta taisi olla jotain 10 tienoilla.
Hame on Tom Tailorin. Se on kiva kiiltävä vekkihame. En tosin tiedä myydäänkö näitä enää siellä, siitä on aikaa kun olen tämän ihanuuden löytänyt.

Vastaa käyttäjälle jfc Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X