Mahtavan pikkumuijan lausahduksia
Leikki-ikäisen lapsen kanssa kaikkein parasta on keskusteleminen. Etenkin silloin kun lapsi on tilannekomiikan mestari, verbaalisesti äärettömän talentti sekä aavistuksen pikkuvanha. Hauskuutamme Pepen kanssa itseämme myös salakuuntelemalla lasten välisiä keskusteluja. Toisinaan naama on laitettava peruslukemille ja keskusteluihin on pakko mennä väliin, kun Adeliina lähtee jekuttamaan liian suurilla kierroksilla Alexia, joka imee kaiken itseensä. Hauskoja juttuja kuuluu vähän väliä myös päiväkodista sekä mukkilasta, jossa Adeliina erityisen usein avautuu asioistaan isovanhemmilleen.
Olen yrittänyt kirjoitella ylös joitakin lasten hauskoista lausahduksista ja kirjoitin alle Adeliinan viimeaikaisia juttuja:
”Naapurin Pepe löytyi äitin sängystä.”
-Adeliina kertoi päiväkodissa. Olisi ehkä pitänyt esitellä isäpuoliehdokas jonakin muuna kuin ”Naapurin Pepenä”.
”Ota rennosti ja anna niiden lasten olla!”
-Ade ohjeisti päiväkodin tätiä, joka yritti pitää lapsilauman kurissa.
”Se lääkäri oli sitä mieltä että meidän Alexi on ylipainoinen lapsi.”
-Adeliina tokaisi kun kyselin Alexilta, että mitä isän kanssa käydyllä neuvolareissulla oli puhuttu. (P.S Alex on täysin normaalipainoinen)
”Tommonen metrin hukkapätkä se on yhä edelleen.”
- -Adeliina pisti taas väliin kun tiedustelin Alexin pituutta.
”Pepe miksi meillä ei ole ikuinen vappu?”
-Adeliina vastasi kun Pepe kertoi nyt olevan nukkumaanmenoaika.
”Sä olet äiti ohuin ihminen ketä tiedän.”
-Ade kertoi mulle suihkussa.
”Haluan ostaa sille kengät joita se voi käyttää valittamatta.”
-Ade vastasi siskoni kysymykseen siitä, mitä hän haluaa antaa minulle äitienpäivälahjaksi.
”Miksi sä et laita näitä villiintyneitä lapsia katsomaan lastenohjelmia?”
-sain kasvatusvinkkejä.
”Tässä talossa ei lapset saa tarpeeksi huomiota!”
-Ade huusi ja puki huomioliivin päälle kun aikuiset olivat uppoutuneita puhelimiinsa.
”Kumpa ois vaan yks lapsi… Sillon hammastahnaa kuluis paljon vähemmän.”
-Ade totesi kun yritin rutistaa hammastahnatuubista hänelle loppuja.
”Jos Max ottaa sukan pois, niin varo vaan ettei tuu jalkasieni.”
-Adeliina ohjeisti siskoani, joka päästi yksivuotiaan Maxin kauppakeskuksen leikkipaikalle.
”Kun mä oon iso, muutan mun nimen Marikaksi ja mun miehen nimestä tulee Marko. Sit meidän lapsesta tulee Mani tai Manu. Vai onks ihan pakko ottaa mies jos haluu vaan sen lapsen?”
-Adeliina pohti tulevaisuuden suunnitelmiaan.
”Tiesitkö että yskä lähtee silleen että lyöt sitä yskää aina kun se tulee.”
-Adeliina ohjeisti kipeää pikkuveljeään ja nauroi maha kippurassa kun yskivä Alex löi itseään naamaan.
Kommentit
Aivan loistavia! Todellaki talteen kaikki tämmöset muistot! 😀
😂😂😂 aivan rakas❤️
Noin kaunis pieni tyttö ei todellakaan ole mikään muija!
Ei tuo oikein apinaltakaan näytä, mutta silti sitä tulee harvase päivä sillä nimellä kutsuttu. 😀 Rakkaalla lapsella on monta nimeä! Muita vakituisessa käytössä olevia nimiä ovat mm. pikkupentu, rinsessa, neiti nirppanokka sekä lasten itse keksimät pikkupuntti ja isopuntti. Kerran Alex sai olla viikon Stuba, kun hän Adeliinan mielestä näytti ihan Stubalta. :DD
Ihan mahtavia 😀 Varsinkin toi huomioliivi oli hieno oivallus
Hajosin tohon jalkasieneen 😀
Vau, Adeliina on verbaalisesti todella lahjakas! Huippulausahduksia 😄
:Dddd
Hauska adeliina!!😂❤ ihana tyttö ja hänellä on hyvät jutut.😇
Ihan hulvattomia!😂