Ihana kesäloman aloitus!
Koko perheemme ensimmäinen yhteinen kesälomaviikko on ollut mahtava! Emme ole suunnitelleet tai aikatauluttaneet päiviämme, vaan olemme lähteneet piknikille kun Alex on aamulla sänkyymme hypätessä kertonyt juuri nyt olevan sopiva hetki eväsretkelle. Olemme jättäneet rannekellot käsivarsiltamme ja tehneet keittiöömme suursiivouksen keskellä yötä sekä laulaneet karaokea aamuun asti. Teimme kylpyhuoneestamme sadekelin spa-osaston virittämällä sinne puhallettavan uima-altaan ja kolusimme läpi kolme lelukauppaa etsiessämme Adelle Hatchimals-linnaketta. Ruokailumme ovat koostuneet lähinnä marjoista, herneistä, jäätelöistä, piknik-eväistä ja loputtomien kahvipöytien antimista. Olemme heltyneet kaikkiin lasten toivomuksiin perustelemalla itsellemme, että miksi ei? Onhan nyt on kesäloma!

Vietimme siskojeni ja heidän perheiden kanssa päivää Ikeassa. Olemme kaikki siskokset samaa aikaa lomalla, joten pariin viikkoon ei ole kulunut ainuttakaan päivää, jolloin emme olisi olleet tekemisissä.

Kaksipäällä ajolla oli seurauksensa… Onneksi renkaanvaihto sujui Pepeltä ja ukilta käden käänteessä.
Huomenna lapset lähtevät viettämään lomaviikkoa isälleen ja me jatkamme olohuoneen remppaa. Pepen ystävä saapuu maalaamaan seiniä sekä kattoa ja me yritämme olla avuksi parhaamme mukaan. Olohuoneessa ei ole enää kovin paljoa hommaa jäljellä, että päästään asuttamaan sitä. Palailen seuraavaksi taas remppakuulumisilla. Ihanaa kesäviikonloppua!
Kommentit
Kiitos! Nyt todellakin tuntuu siltä että kaikki on juuri niin kuin pitää.
Ihanaa kesää sinulle myös!
Niin ne asiat vain loksahtelevat paikoilleen, viimeaikojen kirjoituksista ja kuvista välittyy ihanaa onnellisuutta! Nauti kesälomastasi 🙂
Toivottavasti rempasta tulee blogiin paljon ennen ja jälkeen -kuvia sisustuskuumeiselle 😀