eveliina matilda - Banneri

Olen perustanut vanhemmuuteni pitkälti ajatukselle, että mielivaltaisen kieltämisen ja ohjailun sijasta neuvottelen lasteni kanssa ja kyseenalaistan omat ei -sanani. 

Mitä kaikkiin lasten haluamiin paheisiin tulee, ei sana on monesti paikallaan. Perustellusti tietysti. Karkkia ei syödä tänään, koska se ei ole terveellistä. Enempää ei valvota, koska muuten ei ehdi nukkua tarpeeksi ja niin edelleen… Löydän perustelut useimmille hetkille kun minun pitää kieltää lapsiltani jotain, mutta leluhyllyjen edessä tunnen olevani täysin voimaton.

Lapsille on järjestetty tilaisuuksia valita Cittarin valtavalta leluosastolta jotain mieleistä. Synttäreinä ja nimipäivinä he pääsevät useimmiten valitsemaan itse lelunsa suoraan kaupan hyllyltä, sillä se tuntuu olevan lapsille mielekkäämpää kuin yllätyksen löytäminen lahjapapereista. Kaksi juhlapäivää vuodessa eivät kuitenkaan riitä taltuttamaan lelunhimoa ja siksi olemme lähes viikottain tilanteessa, jossa minulta tiedustellaan kauniisti  jonkun lelun ostomahdollisuuksia ja minä aloitan vastaukseni mutisemalla empien, että lieneekö meillä enää tilaa leluille..?

Yleensä ratkaisen spontaanit lelumieliteot myöntymällä ostamaan jonkin ihan pienen härpäkkeen. Päätöstä punnitessani mielessäni häivähtää monesti ajatus, että lasten leluhyllyllä saamat kivat kokemukset paikkaavat ehkä hitusen sitä, että he joutuvat kulkemaan kahden kodin väliä. Laivalla ja reissuilla mietin, että kyllähän lasten nyt matkoilta kuuluu saada jokin muisto mukaansa. Pehmolelujen kieltäminen taas on jopa lähikaupassa vaikeaa, kun niitä nähdessäni muistan miten tärkeitä pehmoeläimet olivat itselleni lapsena. Monesti taas mietin, että sainhan minäkin uuden laukun tai jonkun muun heräteostoksen, joten miksi pieni lapsi ei olisi moiseen iloon oikeutettu?

Ehkä yritän hoitaa itseäni paikkailemalla lasteni elämässä tapahtuvia negatiivisia asioita, joihin en pysty vaikuttamaan? Tai sitten olen vain lepsu äiti, joka haluaa säästää lapsensa pettymyksiltä? Olisi mukava kuulla millaisissa tilanteissa teillä ostetaan leluja sekä ennen kaikkea keinoja kuinka selviytyä tilanteesta jolloin silmäripsiään räpyttelevä lapsi kauniisti pyytää itselleen jotain esinettä?

Kommentit (13)

Olen myös neuvotteleva äiti, mutta lelu ostokset kyllä tyrmään lähes joka kerta kaupassa. Perustele asian sillä, että meillä on ihan tarpeeksi leluja kotona ja sillä että ne lelut kiinnostaa vain hetken. Lapset hyväksyvät kyllä perustelun mutisematta. Hyvä esimerkki lelujen hylkäämisestä on se, kun esim kirpputorilta löytyy joku kiva lelu, mutta se hylätään ennen kassaa kun ei enää innostamaan tai vaihdetaan kokoajan uuteen kun löyty jotain muuta. Jos löytyy oikeasti joku lelu josta ”ei pääse yli” ostan sen 🙂 maailmassa tuotetaan muutenkin liikaa tavaraa :/

Meillä on älyttömästi leluja ja nyt oon alkanut tekemään sillein että annan muovipussin 5v tyttärelleni ja siihen hän lisää vanhoja leluja mitkä menee varastoon ja tää on toiminu 🙂 viimeks neiti laitto pussiin pari hänen vauva leluaan,nuppipalapelin ja jotain pikkuhahmoja millä ei edes leiki 😄 tilalle käytiin ostamassa kaupasta ryhmä hau koira mihin tuli mukana pieni helikopteri 😄

Moikka! Tämän postauksen myötä mieleeni muistui parin (?) vuoden takainen postauksesi, jossa kerroit teidän perheen maltillisesta lelumäärästä; kierrätättekö leluja edelleen, jotta määrä säilyy kohtuullisena vai onko lelumäärä lisääntynyt huimasti tms? Jos ”periaatteesi/käytäntö” on muuttunut paljon, olisi mukava kuulla lisää. 🙂 Itse ainakin huomaan, että ostaminen on kausittaista, joskus tulee ostettua enemmän esim kotijuttuja/vaatteita tms, sitten taas maltillisemmin. Erilaiset kulutustottumukset ja kierrätysasiat kiinnostaa ylipäätään, siksi kyselen. 🙂 T. Minni

Hei! Lelumäärämme on edelleen pysynyt maltillisena. Suurempiin neliöihin muuton myötä leluja on aavistuksen enemmän kuin ennen, mutta olen edelleen aktiivinen karsija. Pistän vanhat lelut nopeasti kiertoon ja lapset ovat oppineet siihen, että kun lahjoittaa vanhaa pois voi saada uutta tilalle. 🙂

Kuulostaa hyvältä systeemiltä! 🙂 T. Minni

En tiedä lelujen ostosta tai niiden välttelemisestä juuri mitään,(olen lapseton) mutta lause jossa sanoit suojelevasi lapsiasi pettymyksiltä särähti korvaani. Viisaan lastenpsykiatri Jari Sinkkosenkin mukaan vanhempien tärkein tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä. Onhan tuo kärjistetyn kuuloisesti sanottu, mutta pitää hyvin paikkansa. On paljon turvallisempaa harjoitella kaupan leluhyllyllä pettymystä kun ei saakkaan turhaa krääsää, kuin kohdata elämän ensimmäisiä suuria pettymyksiä ilman että on kokemusta niistä selviämisestä ja läpi pääsemisestä. Kasvata lapsesi resilienssiä nyt vaikka siellä leluosastolla niin myöhemmin kun vaikka koulupaikka tai muu vastaava ei aukea, niin on helpompi käsitellä asiaa ja ei turhaan kuormita liikaa mielenterveyttä 🙂 lapselle saa sanoa myös ei!

Meillä ei kyllä paljon leluja ostella, varsinkaan mitään pientä ”krääsää”. Ihan satunnaisesti saa jotain jos sattuu esim. alessa olemaan tai on pitempään haaveillut jostain tietystä. Tietää tämän hyvin eikä edes hirveästi pyydä mitään. Kirppikselle kun mennään niin sovitaan etukäteen joku/jotkut jutut joita voidaan ostaa jos löytyy, yleensä ei tietenkään löydy ja siihen pitää tyytyä. Harkitsen nykyään aika tarkkaan omatkin hankinnat, harvoin ostan mitään hetken mielijohteesta enkä halua opettaa lapsellekaan ”turhan” ostelemista saati hukkua siihen tavaramäärään. Niitä leluja on silti kertynyt enemmän kuin tarpeeksi 😅

Täällä myös lepsumpi lelujen ostelija. Ostamme puolisonkin kanssa ylimääräisiä asioita ja koen lapsen olevan myös oikeutettu samaan. Tosin lelut ei ole sekaista tilpehööriä vaan pelejä, askartelu juttuta tai jotain kunnon sarjaa. Kivat lelut ja lapsen onni leikkiessä on tärkeintä. Jos vaikka kuukaudessa menisi 40 euroa lapsen leluihin, se ei talouttamme kaada ja on ihan okei.

Meillä tälläisissä hetkissä käydään läpi lelun hinta ja kuinka kuinka paljon sitä varten pitäisi säästää, kuinka paljon säästöpossussa on jo rahaa. Meillä on epäsäännöllisesti viikkorahat käytössä 6 ja 9vuotiailla, sen lisäksi pullojen palautus rahat he saavat itse pitää. Sen jälkeen erityisesti 6v joka rakastaa pehmoleluja jää miettimään kuinka kovasti hän haluaa kyseistä pehmolelua/lelua. Onko se sellainen joka laitetaan synttäri tai joululahja listalle vai aletaanko sitä varten erityisesti säästämään.
Nyt ei enään huudeta kaupoissa koska tietää että tavarat maksavat rahaa jota ei vain ilmesty tuosta noin vaan.
Jos jostain syystä kaupassa tulee harmitus niin ehdotan, että mennään kaupan jälkeen mielummin kotiin pelaamaan vaikka lautapeliä yhdessä. Synttäri, joulu ja tuliaiset ovat sitten asia erikseen.

Hei, me sovitaan jo ennen kauppan menoa että mitään ei osteta mut katsoa saa. Pojat 4v ja 5v saavat katsella rauhassa valikoimaa, kierrän tuolloin usein lähihyllyt ja sit katsomme yhdessä parhaimpia löytöjä. Puhutaan usein et tuota voit sit toivoa joulupukilta, synttärilahjaks tms. Tämä systeemi on hyvin toimiva meille, lapset tietää etteivät pääse leluhyllyille mikäli tulee kininää tai ”kaupparaivarit”. Raivareita pienempi kokeili kerran mutta joutui seuraavan kerran kiertää mun kaa hyllyjä niin muistui säännöt taas 😉

Meillä lapset ovat tottuneet siihen, että leluja ei juurikaan osteta. Onhan meillä niitä, saatu lahjaksi ym. Joskus Fidalta ostetaan poneja tai muuta. Lelukaupoissa ei käydä ja Prisman leluhyllyillä lapset lähinnä ihailevat leluja ja ihaillaan yhdessä.

Jos keskustelua syntyy, kerron, että lahjaksi voi toivoa tai sitten kerron, kuinka paljon ns turha muovikrääsä kuluttaa luontoa ja selitän myös että kaupassa moni asia tuntuu aikuisistakin ihanalta ja sellaiselta ”pakko saada” -tavaralta, mutta kotona se kuitenkin unohtuisi aika pian.

Lapset ovat siis tottuneet, juurikaan ei tarvitse kieltää, koska eivät pyydä. Ovat sitten super innoissaan, kun Fidalta tarttuu mukaan pussillinen nukkekodin kalusteita. 🙂 Lapset ovat myös oppineet sen arvon, että jos jollain kaverilla tai päiväkodissa tai neuvolassa on joku kiva lelu, sillä on tosiaan kiva leikkiä siellä ja kotona ei tarvitse kaikkea olla.

Me ei muutenkaan harrasteta heräteostoksia niin malli on varmaan tullut siitä. 🙂

Meillä on parhaiten toiminut se, että käydään melkeen jokaisella kauppareissulla pyörähtämässä leluhyllyillä, mutta harvemmin ostetaan mitään. Lapset ovat tottuneet siihen, että leluja on kiva käydä porukalla ihailemassa ja miettiä, mitä synttäri/joululahjaksi haluaisi, mutta aina ei tartte ostaa. Välillä kyllä lipsahtelen heräteostoksiin esim. poistohyllyllä ja kaikki askartelu/piirrustushärpäkkeet on ihan mun heikkouksia. Ehdottomia ei olla, mutta toisaalta sanotaan suoraan, jos joku lelu on liian kallis tai vastaavaa tavaraa jo ihan tarpeeksi. Jos johonkin tapahtumaan/reissuun lähdetään nii lapset saa yleensä jonkun 3-6€ ylimääräistä käyttörahaa itselleen.

Meillä toimi samoin ensimmäisen, toisen, ja vielä kolmannenkin lapsen kohdalla.. Viiden kanssa se ei vain ole enää oikeastaan mahdollista, taloudelliselta kannalta, eikä tavaramäärän kannalta toivottavaakaan. Meillä tilanne ratkaistiin siten, että ostelen lapsille itsekseni sellaiset ”tarpeelliset” hankinnat ja erityisten juhlapäivien lisäksi meillä on ennalta sovitut Lelupäivät. Meillä ei vietetä karkkipäivää, vaan sellaisia saa aina sillointällöin, mutta ehkä tilalla on tämä lelupäivä. 😀 Lapset saavat ennalta sovitun suuruisen lelun/pelin/askartelupaketin tms, usein pienehkön, mutta tilanteen mukaan joustetaan ja juhlapäiviin säästetään isommat hankinnat.. Sekä siihen päivään, kun säästöpossun raja tulee vastaan. Meillä lapset eivät erikseen mitään leluja nykyään kaupassa pyydäkään, vaan saattavat katsoa tarjonnan ”sitä lelupäivää varten” ja muuten kulkevat ostosten ajan ihan vain apureina. 🙂 Toimii, nykyään eivät pyydä myöskään tilpehööriä vaan jokaisella on jokin lelusarja jonka osia tällä keräävät, ja harkitsevat melko pitkään valintaansa.

Vastaa käyttäjälle Nanna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Eveliina

Eveliina

Tervetuloa kurkistamaan täällä Turun Port Arthurin 120-vuotiaassa hirsitalossa asuvan uusperheemme elämään.

Sinut mukaan toivottavat blogin kirjoittaja Eveliina 28v sekä Pete 43v ja lapset 8v ja 9v.


Ota yhteyttä:
eveliinamatilda.blogi@gmail.com

Seuraa:
Facebook / Eveliina Matilda
Instagram / @eveliinamatilda

Arkisto

X